uunissa paistetut fetalla ja timjamilla maustetut perunasiivut

Uunissa paahdetut timjami-fetaperunat

En ole koskaan erityisemmin välittänyt perunasta. Lapsuudessani peruna oli lähes ainoa lisukevaihtoehto, ja pasta ja riisi olivat jotakin eksoottisempaa ja harvinaisempaa. Kuulun myös kumiperunoiden traumatisoimaan sukupolveen. Kiinteiden kuoriperunoiden sijaan meille tarjottiin koulussa valmiiksi kuoruttuja, ylikypsiä ja mauttomia perunoita. Pastapäivät tuntuivat juhlalta, ja kun muutin kotoa pois, en keittänyt koskaan perunoita.

Ystäväni Susanne opiskelee avoimessa yliopistossa ravitsemustiedettä, ja se on selvästi vaikuttanut pöytäkeskusteluihimme. Pöydän toiselta puolelta tulee kuin tykin suusta tiukkaa faktaa siitä, kuinka paljon vitamiineja ja hivenaineita ateria sisältää.

Hätkähdin, kun Susanne kertoi, että perunan kulutus on laskenut Suomessa räjähdysmäisesti, vaikka peruna on paljon ravinteikkaampi lisuke kuin pasta tai riisi. Perunasta saa kaiken ilon irti, kun sen syö kuorineen. Huomattava osa perunan kuidusta ja ravintoaineista on nimittäin kuoressa. Minun mielestäni paahtunut kuori on myös potun herkullisin osa.

Yritän nyt ryhdistäytyä ja petrata perunansyöntiäni. Se on kuitenkin kotimainen ja todella halpa raaka-aine. Tulen tuskin koskaan keittelemään perunoita jauhelihakastikkeen kylkeen, mutta erilaiset paahdetut ja marinoidut perunalisukkeet kiinnostavat minua.

paahdetut timjami-fetaperunat ohje

Kaveriperhe kävi eilen luonamme illallisella. Teimme lasten tuttuja suosikkeja eli lihapullia, mutta halusimme liha-peruna-ateriaan välimerellistä henkeä. Peurasta tehdyt lihapullat saivat mausteekseen runsaasti rosmariinia, luomunaudasta pyöritellyt taas oliivia ja aurinkokuivattua tomaattia. Myös falafelit ja muut mausteiset kasvispyörykät- ja pihvit sopivat hyvin tämän perunavuoan frendiksi.

Lisukkeeksi tein kuorineen uunissa paahdettuja perunalohkoja, jotka maustoin timjamilla ja fetajuustolla. Ei kun sori sillä kreikkalaistyylisellä, täysrasvaisella salaattijuustotuotteella.

Pari vuoallista perunoita katosi alta aikayksikön, vaikka alkupaloja ja lihapulliakin oli paljon. Kannattaa siis tehdä rohkeasti iso annos. Perunoiden joukkoon voi panna myös oliiveja, ja fetan voi korvata halutessaan vuohenjuustolla.

Timjamilla ja fetalla maustettu perunavuoka

46 annosta yhteen suureen tai kahteen pienempään uunivuokaan:

  • 1,5 kiloa kiinteitä perunoita
  • loraus oliiviöljyä
  • kourallinen tuoretta timjamia tai ruokalusikallinen kuivattua
  • 200 grammaa fetajuustoa
  • 2 desiä vettä
  • suolaa
  • mustapippuria

  1. Pese ja harjaa perunat huolellisesti. Poista mustat kohdat veitsenkärjellä. Leikkaa perunoista ohuita, mutta napakoita siivuja. Leikkaa siivut vielä kahtia puolikuun muotoisiksi.
  2. Levitä uunipellille leivinpaperiarkki ja lorauta sen päälle reilusti oliiviöljyä. Ripottele timjami ja muutama rouhaus suolaa pellille. Pyörittele perunaviipaleet huolellisesti timjamiöljyssä. Irrottele siivuja toisistaan, jotta mausteet leviävät tasaisesti kaikkiin viipaleisiin.
  3. Aseta perunaviipaleet uunivuokaan peräkkäin. Pane viipaleen pyöreä puoli ylös ja tasainen puoli vuoan pohjaa vasten. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paahda perunoita ensin 20 minuuttia.
  4. Laske lämpö tämän jälkeen 170 asteeseen. Ota vuoka hetkeksi pois uunista ja murustele feta perunoiden päälle. Lisää joukkoon tilkka vettä, etteivät perunat kuivu. Paahda perunoita matalalla lämmöllä vielä reilut puoli tuntia tai kunnes viipaleet ovat mukavan pehmeitä. Ripottele valmiin perunavuoan päälle mustapippuria ja lisää timjamia.

uunissa paahdetut timjamilla ja fetalla maustetut perunaviipaleet
Nyt minua suorastaan hävettää se, että syön perunaa niin vähän. Kauheat jorinat ja saarnat lähiruoasta, mutta pastaa ja riisiähän tuonne kattilaan aina sujahtaa. Pitäisi vain uskoa, että kumiperuna-ajat ovat kaukaista menneisyyttä, ja aika se ei koskaan palaa – ainakaan omaan keittiöömme.

Otankin kiittäen ja kumartaen vastaan kaikki herkulliset perunavinkit. Seuraavaksi ajattelin tuunata muusia. Onnistuisiko italialaisittain, vähän pestoa joukkoon mausteeksi ja koostumusta notkistamaan? Ja sen kanssa vaikka lohta ja tuoretomaattikastiketta ja ja ja ja ja….

Tämä orastava romanssi perunan kanssa näyttää kuulkaas aika kivalta.

 

4 Kommenttia

  1. Mä katselinkin Facebookissa, että meillä oli viikonloppuna kovin samannäköiset kokkailut. Tämä pystyyn asettelu on kyllä nerokas kikka, jolla perusuuniruoan saa näyttämään tosi nätiltä!

  2. Oma viimeaikainen suosikkini on pyttipannu jättikatkaravun pyrstöistä (vai mitä scampi on suomeksi?). Keitä perunoita kuorineen (mieluusti mahdollisimman pieniä) noin kymmenen minuuttia ja kaada sitten kuumalle pannulle paistumaan. Mausta rosmariinilla ja timjamilla. Lisää silputtu sipuli, valkosipulin kynsi ja pari porkkanaa reilun kokoisina tikkuina. Keitä runsaassa vedessä reilu annos vihreitä papuja napakoiksi ja lisää pannulle. Lisää seokseen noin 2 rkl voita, tilkka vettä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista ravunpyrstöt (itse olen käyttänyt pakastettuja) nopeasti toisella kuumalla pannulla ja lisää seokseen.

  3. Kuulostaa ihanalta! Simppeli, mutta kuitenkin jujua mukana.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.