pizzan grillaaminen

Helppo mökkiherkku: rieska-tarte flambéet grillissä

Mökkeilymme mukavuus nousi tänä kesänä uudelle tasolle. Mieheni sisko hommasi pikkuruiselle yhteismökillemme Weberin hiiligrillin – taivas! Ja kun sanon, että mökki on pieni, tarkoitan, että se on HYVIN pieni. Oikeastaan vain saunatupa, johon ei voi tuoda yhtään mitään ylimääräistä. Jo pelkkien naulakoiden kiinnittäminen toi tilaan hurjasti avaruutta, kun takit eivät enää loku tuolien selkämyksillä.

Mökissä on pieni jääkaappi ja kaksi keittolevyä. Uunia ei ole. Tähän asti olemme kokanneet suuren osan ruoistamme saunan kiukaalla foliossa tai tuvan takassa. Aika pitkälle on siis menty makkara- ja kasvisnyyttilinjalla. Grillin myötä olemme suorastaan villiintyneet. Hämeenkyrön Palviportti on ihan naapurissa, ja sieltä on tullut haettua niin ribsejä kuin possunkyljyksiäkin. Lisukkeeksi kesän upeita kasviksia ihan sellaisenaan: porkkanoita, perunoita, kukkakaalia, kesäkurpitsaa, paprikaa, munakoisoa ja sipulia.

possunkyljys kyljys porsaankyljys

Viime viikonloppuna suunnitelmissamme oli raahata mökille pizzakivi ja testata, miten pizzan grillaaminen onnistuisi. Arvatkaa, muistimmeko sen kiven? No emme tietenkään.

Olin kuitenkin saanut päähänpinttymän grillipizzasta, joten päätin kehittää jotain samantyylistä, joka onnistuisi ilman pizzakiveä ja kikkailua. Nappasimme marketista pari pakettia perunarieskaa ja päätimme tehdä mökkiversion tarte flambéesta eli Alsacen alueen liekkipizzasta, jossa tomaattikastike korvataan ranskankermalla.

Täytteiksi valitsimme suolaista kinkkua sekä punaisia ja vihreitä kasviksia, jotta ruoassa olisi värien puolesta pizzafiilistä. Täyteläinen rieskapizza maistuu myös pelkillä kasvistäytteillä. Kaksi tai kolme täytettä riittää, sillä minun mielestäni liika hifistely ja miljoona erilaista täytettä sotkevat pizzan. Halusin rieskojen päälle tomaatteja markkeeraamaan tomaattikastiketta, mutta joko pelkkä kesäkurpitsa tai tomaatti riittää hyvin kinkun kaveriksi.

Tarte flambée -tyyliset rieskapizzat grillissä

8 kappaletta

  • 8 pientä rieskaleipää
  • 150 grammaa ranskankermaa
  • 1 pieni keltasipuli
  • 100 grammaa ilmakuivattua kinkkua
  • puolikas kesäkurpitsa
  • kourallinen kirsikkatomaatteja
  • 2 mozzarellapalloa
  • mustapippuria
  • suolaa

  1. Esivalmistele kesäkurpitsa. Paloittele se ohuiksi siivuiksi ja ripottele siivujen päälle suolaa. Puristele siivut kuiviksi, kun niiden päälle on noussut nestettä.
  2. Kuori sipuli ja silppua ja se pieneksi hakkelukseksi. Sekoita sipulisilppu ranskankermaan ja mausta kastike suolalla. Anna ranskankerman vetäytyä jääkaapissa sillä välin, kun valmistelet muut täytteet. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi ja siivuta mozzarellapallot ohuiksi viipaleiksi.
  3. Grillaa ensin kesäkurpitsansiivuihin rusehtava paistopinta ja ota ne pois grillistä. Levitä ranskankermakastike rieskojen päälle. Täytä rieskapizzat mozzarellalla, kinkulla, kirsikkatomaatilla ja grillatuilla kesäkurpitsasiivuilla. Aseta rieskat grilliin ja varo, etteivät ne luiskahda ritilöiden väliin. Jos pelkäät pudottavasi pizzat, pane ranskankermalla voidellut leivät ritilälle ensin ja ripottele muut täytteet päälle vasta tämän jälkeen. Kypsien leipien pois nostaminen on onneksi helpompaa, sillä sula juusto kiinnittää täytteet pizzojen päälle.
  4. Grillaa rieskapizzoja kannen alla, kunnes juusto on sulanut ja rieskojen reunoissa on rusehtava väri. Rouhi päälle mustapippuria ja nautiskele heti.

Vinkkejä hiiligrillin käyttöön:

Rieskapizzat voi valmistaa myös helposti uunissa tai vaikka paistinpannulla. Jos käytät hiiligrilliä, älä lappaa hiiliä tai brikettejä liikaa grilliin. Jos käytät paljon hiiliä, grilli kuumenee hetkessä todella kuumaksi. Ruoka palaa helposti, mutta siihen ei tule yhtä ihanaa savun makua kuin hitaasti kypsennettäessä.

Pari kourallista hiiliä riittää hyvin. Grillin kannattaa antaa lämmetä rauhassa, ja ruoka kannattaa grillata aina kannen alla, jotta savun maku ei karkaa.

ribsit
rieskapizzat grillissä

Oikean pizzan grillaaminen pitää testata joskus, mutta tämä vahinko oli niin maukas, ettei harmittanut yhtään. Parin skumppalasillisen jälkeen yllyimme ylistämään miehen kanssa rieskapizzan nerokkuutta suorastaan runollisesti.

Shiis kelaa nyt, tää on niinkun meidän oma naanleipä. Mikshei shuomalaiset osaa arvoshtaa näitä perinneruokia ja kehittele enemmän näiden ympärille kaikkee mölö mölö mölö. Onneksh on she Henri Alenin Hinnjävel Finnjävel nyth, shiis se Anni Anna joku Paljakka, joka ei tykkää mishtään, ylisti Hesarissa niiden shilakkaa vai olikshe karjalanpiirakka.

Annash lisää shitä suomalaista Rieslingiä.

Hik.

 

One Comment

  1. Pingback: 40+ loistavaa grillireseptiä - Kokit ja Potit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.