Maanantai. Maanantaiaamu. En ymmärrä aamuihmisiä ja vielä vähemmän ymmärrän niitä, joiden mielestä alkuviikko on mahtava tsäänssi. Maailma on muka täynnä mahdollisuuksia ja ovet joka suuntaan avoinna. Maanantaisin edessäni oleva viikko näyttäytyy lähinnä tällaisena.
Yritän pitää tämän blogini suht asiallisena, joten valitsin kuvaan raa´an porkkanan. Oikeasti tunnen maanantaisin olevani valtavan paskakasan edessä, jota pitää alkaa lapioida.
Olen ollut täysfreelancer nyt kolmisen vuotta. Siinä mielessä täysfriikku, että minulla ei ole enää minkäänlaisia ulkopuolisen organisaation sanelemia työaikoja. On vain deadlineja, joihin mennessä sovitut työt pitää tehdä. Se, kirjoitanko jutut päälläni seisten Timbuktussa vai lähikahvilassa, on vain itsestäni kiinni.
Täydellinen vapaus on toisaalta ihanaa, mutta toisaalta kamalaa. Ensimmäinen freelancer-vuoteni kului pingotuksen vallassa. Ajatus kahdeksasta neljään -arjesta määritti työntekoani, ja minusta tuntui, etten tehnyt oikeasti töitä, ellen ollut koko ajan pinna kireällä ja kiireinen. Päiväni olivat todella aikataulutettuja ja melkoisen ankeita. Pulssini pomppi huikeissa lukemissa ja ensimmäisen täysfriikkuvuoteni päätteeksi olin todella väsynyt.
Toisena vuotena päätin kokeilla fiilistelyä. Täydellistä aikatauluttomuutta ja ihanaa inspiraation keräilyä. No, haahuiluksihan se meni. Sain kyllä kaikki työt ajoissa valmiiksi, mutta olin edelleen kuormittunut. Lopulta tajusin, että aikatauluttomuus ja fiilistely aiheuttavat minulle yhtä paljon sressiä kuin pingottaminenkin.
Nyt tehokkaat, mutta inhimilliset tavat tehdä työtä ja aikatauluttaa arkea ovat pikkuhiljaa löytyneet. Vaikka maanantaiaamu tuntuu edelleenkin vuorelta, jota pitkin raahaudun ylöspäin, uskon siihen, että kun töitä tekee, ne tulevat valmiiksi. Varmasti ja säntillisesti, ilman jatkuvaa stressiä tai optimaalisen vireen etsimistä.
Työnteko on alkanut sujua jouhevammin, kun pidän mielessäni vanhan sanonnan ”peruna kerrallaan”. Arkirutiineissa ja työnteossa on todella paljon kyse aloittamisesta, keskittymisestä, ajankäytön suunnittelusta ja huomionsa rajaamisesta olennaiseen. Kun olen alkanut luottaa tähän, hankalatkin työt ja täydet viikot lutviutuvat hiukan helpommin.
Kirjoitin jo syksyllä stressinhallintakeinoistani, mutta nyt syvennän ajatuksiani rajaamisesta, rutiineista ja keskittymisestä.
1. Varaa töille tietty aika, äläkä tee tällöin muuta
Kun päätän, että nyt teen töitä ja minulla on siihen aikaa kaksi tuntia, saan enemmän aikaan kuin fiilisteltyäni kahdeksan tuntia. Nykyään paloittelen päiväni selkeisiin osioihin. Aamupäivällä teen tiedonhakua, haastatteluja ja kirjoitan raakaversioita. Sitten pidän lounastauon ja iltapäivän pyhitän kahville, editoinnille ja tarkistuksille.
Keskittyminen, ajankäytön rajaaminen, virikkeiden karsiminen ja päivän paloittelu selkeisiin blokkeihin helpottaa myös muuta arkea. Siivoan ja teen ruokaa nopeammin. Luen ja katson elokuvia keskittyneemmin. Uppoudun syvälle keskusteluun ystäväni kanssa.
Olen myös oppinut joustamaan ja luovimaan niissä tilanteissa, kun aikaa ei ole. Jos siivoamiseen ei ole aikaa ja voimia, en siivoa ja elän pölypallojen kanssa. Jos minulla on energiaa tasan pastan keittämiseen ja parmesaanipussin avaamiseen, syön pelkkää spagettia parmesaanin kera. En uikuta ruokabloggaamisesta tai annoksen kehnosta ravintosisällöstä. Voin satsata asioihin sitten, kun jaksan ja ehdin.
2. Älä mieti töitä, kun olet saanut ne valmiiksi
Kyky lopettaa työt on yhtä tärkeä kuin kyky aloittaa ne. Minulla on ollut aina paha tapa jäädä viilailemaan ja pohtimaan tekemisiäni loputtomasti. Onko tämä sanamuoto liian provosoiva, pitäisikö se ja se ja se näkökulma ottaa vielä huomioon?
No, ehkä pitäisi ja kyllä, se sanamuoto voi olla kärkevä. Jos työn jälki on kuitenkin 80-prosenttisesti hyvää, eikä kenenkään henki tai omaisuus ole tekemisistäni kiinni, so what?
Aluksi oli todella vaikeaa painaa viimeisen kerran enteriä ja päättää, että tämä oli tässä. Töihin koukuttuminen ja loputon hinkkaaminen ovat kuitenkin opittuja tapoja, joista voi oppia pois. Olen pakottanut itseni luottamaan siihen, että teen ihan hyvää työtä. Hiljalleen olen alkanut uskoa tähän, enkä pyöritä työasioita mielessäni sen jälkeen, kun niille varaamani aika on ylittynyt.
3. Luota siihen, että rutiinit kantavat
Jotta keskittymisessä, töistä irrottautumisessa ja ajankäytön hallinnassa onnistuisi, on luotettava siihen, että nämä menetelmät toimivat.
Itseään ei saa kiusata loputtomalla jossittelulla. Tyyliin ”jos en tsekkaa tätä vielä kerran, tekstiin voi jäädä virhe, jonka vuoksi lokaan maineeni ja minut vedetään oikeuteen” (näinhän tyypillisesti tapahtuu, kun kirjoitat esimerkiksi parisuhdevinkkejä naistenlehteen).
Jossittelu on kuitenkin passiivista toimintaa. Se ei edesauta töiden etenemistä, mutta vie energiaa ja ajaa hulluuden partaalle. Sen sijaan keskittynyt työskentely, rutiinit ja seuraavaan työvaiheeseen siirtyminen edistävät asioita. Työstä irrottautuminen lataa ja palauttaa, toisin kuin märehtiminen ja loputon hinkkaaminen.
Mieheni oli pari viikkoa reissussa, ja työpöydälleni kasaantui yllättäen melkoinen duunivuori. Selviydyin siitä kuitenkin hyvin. Muistin lapsen tarhan lelupäivän ja tajusin tsekata pakkaslukemat joka aamu ennen kuin lähdin viemään plikkaa autolle. Sain käytyä jumpassa, tein ruokaa ja luin, vaikka bloggaaminen ja oma kirjoitusharrastus jäivätkin vähemmälle. Mutta edistin niitäkin silti muutaman rivin verran.
Pari vuotta sitten olisin stressannut yllätystöitä ja miehen poissaoloa niin paljon, että olisin sekoillut ja säheltänyt, eikä ruoka olisi maistunut. Nyt pakka pysyi kivasti kasassa, seuraavilla kerroilla varmasti vielä paremmin.
Mielenkiintoista on se, että minulla on nyt töitä enemmän kuin pari vuotta sitten, jolloin stressasin älyttömästi. Mielessäni pyörivät vain kello ja kalenteri, koska hallitsin niitä huonommin kuin nyt. Tällä kertaa pystyin jo iloitsemaan siitä, että hei, kevät tulee. Veriappelsiinit. Valo. Orkideoissa on nuppuja.
Halusin kirjoittaa ajatukseni näkyviksi sanoiksi, koska se on myös yksi stressinhallintakeinoni. Kun mielessäni pyörii möykky, kirjoitan sen auki. Vaikka kauppakuittiin tai tyhjään Word-tiedostoon, jota en edes tallenna. Usein myös puhua pölpötän ajatuksiani ääneen.
Kalenterit, listat, ranskalaiset viivat ja ongelmien sanallistaminen auttavat minua suhteellistamaan niitä. Toisen vanhan sanonnan mukaan hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Minun mielestäni hyvin höpötetty on käytännössä valmista.
Höpöttämisen lisäksi käsillä näpertely on erinomainen tapa tyhjentää mieli. Tämä voi kuulostaa naivilta keittiöpsykologialta, mutta pidän ruoanlaitosta, koska se todistaa minulle kerta toisensa jälkeen, että saan asioita valmiiksi. Kunhan vain tartun veitseen, kuorin, paloittelen ja haudutan.
Aina tulee jonkinmoinen soppa. Joskus parempi, joskus kehnompi, mutta soppa nyt kuitenkin.
Aina tulee perjantai.
AAh, on maanantai! Mikä tsäänssi!
…anteeksi, oli aivan pakko…. 🙂
Mutta oikeesti kirjoitat asiaa!
Jokainen tsäänssi on mahdollisuus! Maanantai ei ole sunnuntai, mutta se on kuin lankakerä: alkaa ja loppuu! 😀
Nyt veit kyllä varpaat suustani kirjoituksellasi. Itse teen myös työni kotona, tai missä nyt satunkin olemaan, koneen ääressä ajatuksia pyöritellen ja niitä välillä todellakin ihan konkreettisesti paperille kirjoittaen. Paperille laitan aina ylös avainsanoja päivän töistä ja taustatutkimusta tarvitsevista asioista. Olen koettanut pitää aina koneajan maksimissaan seitsemässä tunnissa, joskus vähemmän, joskus enemmän. Samalla kuitenkin tulee päivittäin tehtyä ihan konkreettisiakin asioita, ja ajatus luistaa sitten taas paremmin. Kun välillä tekee käsillään muutakin kuin näpyttelee, on lopputulos kaksinkertainen. Nytkin kirjoitustyön lomassa on ruoka uunissa ja huominen valmiina jääkaapissa, pyykit koneessa ja uuni lämpenemässä.
Toki on päiviä, jolloin kirjoitustyöt vievät kaiken huomion. Mutta seuraavana päivänä sitten lopetetaan aikaisemmin. Viikonloput koetan pyhittää muulle kuin työnteolle, ja siinä olen viime aikoina yllättävän hyvin onnistunutkin. Todellakaan ei ole ikävä palkkatyötä johon lähteä ja palata jonkun toisen määrittäminä aikoina.
Mä olen todennut, että seitsemän tuntia koneella on itselleni ihan liikaa, siis ihan jo niskoille, selälle ja silmille.
Olen yrittänyt vähentää koneella roikkumista roikkumisen vuoksi ja liikaa istumista. Yritän tehdä ja suunnitella töitä mielessäni esim. koiralenkillä, salilla ja kotihommissa, jotta koneella voin sitten vain tehdä pakollista tiedonhakua ja pläjäyttää ajatukseni sanoiksi.
Olen todennut, että kroppani ei varmaan kestäisi pitkään esim. uutisdeskin toimittajan työtä, se on varsinkin nettivuoroissa sitä tuntikausien istumista ja koneella roikkumista.
Yritän nykyään optimoida työni siten, että panos-tuottosuhde on mahdollisimman optimaalinen. Siis mahdollisimman hyvää jälkeä mahdollisimman tehokkaasti ja mukavasti selkeällä briiffillä ja päämäärällä. Tämä on niin paljon enemmän minun juttuni kuin pakkopäivystäminen jossain toimistossa vain siksi, että ”täällä nyt pitää olla paikalla ja näyttää tehokkaalta”.
Hienoa pohdintaa ja hyviä vinkkejä sellaiselle joka ei ole vielä niin pitkällä ajankäytön hallinnassa kuin sinä. Minä aloin pitää tämän vuoden alusta bullet journalia, ja vaikka vihaan tuota englanninkielistä sanaa, on se toiminut loistavasti minulla. Sen avulla olen saanut arjen palasteltua sopiviksi paloiksi, ja se toimii myös siinä, että osaan antaa paremmin tunnustusta sille mitä teen. Ja ennen kaikkea saan sitä käsi-aivo-yhteyttä takaisin, se mikä on tärkeää mutta vähentynyt netin ja tietokoneen myötä huimasti. Mietin jo postauksenkin tekemistä aiheesta, vaikkakin luulisin että kaikki sanomisen arvoinen on jo sanottu bujoulusta.
Hienot kuvatkin sinulla, tosin sanoisin että näin palstaviljelijän silmin läjän kakkaa lapioiminen on ehkä parasta ja tärkeintä mitä on 😉
Mä olen aina käyttänyt ja tulen käyttämään paperista kalenteria. Yritin käyttää Google-kalenteriakin, mutta jotenkin hahmotan päiväni paljon paremmin, kun kirjoitan to do -listoja käsin.
Kirjoitan myös ihan vanhanaikaista päiväkirjaa käsin. Se auttaa rentoutumaan ja keskittymään, hidastaa ja syventää ajattelua ihan eri tavalla kuin tämä nettiin naputtelu.
Hei kirjoita bulletistasi! Tykkään aina lukea muiden kokemuksista ja rutiineista työntekoon, ajan- ja elämänhallintaan liittyen.