Villen pata eli juustossa ja yrteissä haudutettu makkarakaali

”Hitto kun jengi ehdottaa Koskenlaskijaa tai aurajuustoa aina, kun kysyy arkiruokavinkkejä!”

Suurin piirtein näin eräs ystäväni parahti taannoin. Myöntelin ja symppasin. Minäkään en mainittavasti innostu ruokavinkeistä, joissa safka kääritään ensin pekoniin, upotetaan sen jälkeen kolmen pippurin sour cream and onion Asia hint of lime -ruokakermaan ja ryyditetään vielä paketillisella sulatejuustoa.

Blogistani löytyy näköjään kaksi reseptiä, joissa olen käyttänyt Koskenlaskijaa, ja nekin ovat aika vanhoja. Koskenlaskija-chorizokeitto, joka on flunssan murentamalle ihmiselle kuin ööö, nyrkki päähän tai….johonkin. No eniveis, niin mausteinen, rasvainen ja täyteläinen keitto, että jos pääsi on kuin ampiaispesä ja makuaistisi turta, tämän takuulla maistat.

Koskenlaskija-makaronilaatikko taas on suurin somesaavutukseni. Tein tämän reseptin ihan Savusuolan alkuaikoina, ja se on edelleen blogini historian suosituin postaus, jota on luettu kymmeniätuhansia kertoja.

Kehitys kehittyy, ihminen muuttuu. On silti edelleen yksi ruoka, jossa hyväksyn Koskenlaskijan varauksetta. Ojjjojjj, oikein hykerryttää puhuakin tästä. Kyseessä on rakkaan puolisoni mukaan nimensä saanut Villen pata. Oikeastaan Villem pata, koska niin kunnom manselainen sel lausuu.

Villen pata syntyi romanssimme alkuaikoina. Ville oli ensimmäinen tapailemani mies, joka osasi laittaa ruokaa. Siis se osasi paistaa pihvin mediumiksi ja teki lasagnen itse kaikkia kastikkeita myöten. Ja söi vapaaehtoisesti KASVISRUOKAA. Olin shokissa ja lumoutunut. Aikaisemmat jäppiset kun olivat olleet sarjaa ”pakastewokkivihannekset pannulle ja kebabin kautta kotiin”.

Eräänä hyisenä marraskuun iltana mielemme teki mättöä. Lohturuokaa, jossa olisi kaikkea syntistä ja pornahtavaa. Rasvaa, makkaraa, vahvoja makuja ja poltetta, mehevyyttä. Luovasti jääkaapin jämistä säveltäen syntyi Villen pata. Erittäin yrttinen, himpun verran tulinen makkarapata. Se ui juustokastikkeessa, ja makeaksi paahdettu sipuli ja kaali tasapainottavat suolaisuutta ja mausteisuutta.

VINK: Kuten monet lohtuoruoat, tämäkin herkku on ruma. Ulkonäköä voi onneksi pelastaa käyttämällä paljon porkkanaa ja tunkemalla tuollaisen neilikkakimpun aterioitsijan nenän eteen. Ilman stailausta ja huolellisesti aseteltuja kukkia ruoka näyttää lähinnä raivotautisen bokserin kuolalta. Voin kuitenkin vakuuttaa, että asuntoon leviävä rosmariinin, juuston ja kaalin tuoksu on huumaava ja maku koukuttava.

VINK VINK: Vielä toinen vinkki, ennen kuin ryntäät kokkaamaan: tähän ruokaan tarvitset sekä paistinpannua että suurta kattilaa.

Voi ihmiset. Tuli niin syksyolo tästä ruoasta. Tuli niin nuoruusolo, rakkausolo, vuosi 2006 -olo. Vaikka olenkin nykyään tällainen pääosin kasvis- ja kalaruokaa syövä keskiluokkainen boheemi porvari, minussa tulee aina olemaan se Janica, joka rakastaa kaljaa ja makkaraa. Joka ärtyy ja hämmentyy, jos ruokaohjeen nimestä ei ota selvää, että mitäs helvettiä tämä miso-glaseerattu ponzushaker a´la Cookies Cream merileväkaviaarin kera dim su oikein sisältää.

Aina on se Janica, joka haluaa vain käpertyä sohvan (kierrätyskeskuksesta haalitun, muun sisustuksen kanssa täysin yhteensopimattoman) sohvan nurkkaan Ville-poikansa kainaloon syömään makkarapataa ja katsomaan Studio Julmahuvia. Aina, vaikka Janica olisi harmaa kuiva käppänä, ja Ville-pojalta lähtisi tukka päästä.

Mikä on teikäläisen rakkausruoka?