Silakkarieskat suomalais-välimerelliseen tyyliin

Hesarissa oli pari päivää sitten juttu, joka sai piston tuntumaan sydämessäni. Syön kalaa ihan hyvin, mutta monipuolisuuden kanssa on niin ja näin. Mietin monesti, että pitäisi tehdä jotain vaikka silakasta tai muikusta, mutta kovin usein päädyn loheen.

Hesarin vieraskynäkirjoitus muistutti kotimaisen järvikalan ekologisuudesta ja siitä, että kalaa kannattaisi syödä monipuolisesti sekä terveyden että ympäristön ja kalakantojen vuoksi. Otimme neuvosta vaarin. Kirjoitan tätä anoppilassa. Paikallinen kalastaja tuli juuri kolkuttelemaan ovelle, ja teemme tässä muikkukauppoja.

Kaupasta taas mukaan lähti silakkaa, joka ei todellakaan rasittanut kukkaroa. 300 grammaa maksoi vain muutaman euron. Päätimme (jälleen kerran), että nyt pitäisi oikeasti ryhdistäytyä kala-asiassa ja syödä muutakin kuin lohta, vaikka kuinka ostaisimme sen luomuna ja ekona ja ties minä. Eilen teimmekin pitkästä aikaa silakkapihvejä, jotka söimme suomalais-välimerelliseen tyyliin rieskan, jugurttikastikkeen ja mummonkurkkujen kera.

VINK: Voit käyttää rieskan sijaan pitaleipää tai tortillakuoria tai täyttää vaaleat sämpylät näillä lisukkeilla hampurilaistyyliin.

VINK VINK: Tuplaleivitys tekee silakoista mahdollisimman rapeita. Alle tulee vehnäjauhokerros ja päälle krouvimpi korppujauho-maustekerros. Jauhoja saa käyttää reilusti. Koska kyseessä on street food -henkinen ruoka, korppujauhoissa saa olla kunnolla mausteita. Voit lisätä joukkoon myös hippusen chiliä.

VINK VINK VINK: Unohdin salaatin kauppaan, joten stailasin rieskat voikukanlehdillä. Niitä voi kuitenkin käyttää oikeastikin salaatissa. Valitse pieniä lehtiä, sillä suuret loppukesän lehdet ovat kitkeriä.

Jännitin vähän, mitä lapsi tuumii silakkapihveistä. Ovatko ruodot hänelle liikaa? Markkinoimme pihvit kalapuikkoina ja täydestä meni, kuten kuvista näkyy. Näitä pitää ehdottomasti tehdä useammin.

Minä olen suostunut syömään silakoita ja muikkuja vasta aikuisiällä. Traumatisoiduin lapsena saatuani pari kertaa ruodon pahasti kurkkuun. Olen myös älyttömän aistiherkkä. Se, mikä on toisen kurkussa pientä kutinaa, on minulle teräsvillaa.

Lisäksi muistan lapsuudestani älyttömän käryn, joka pinttyi keittiöön, kun eräs tuttavamme paistoi siellä silakkapihvejä, jotka olivat kuulemma hänen bravuurinsa. Toinen hänen bravuurinsa taisi olla voilla läträäminen ja sen polttaminen. Asuntoon nimittäin jäi aina järkyttävä rasvankatku. Itse käytän paistamisessa yleensä voin ja öljyn seosta. Se ei pala yhtä helposti, mutta voi antaa ruoalle kauniin paistopinnan ja makua.

Minun on siis pitänyt opettelemalla opetella syömään ruodollisia pikkukaloja. Mutta kaikkea voi näköjään treenata. Minä olen meistä itse asiassa nykyään se, joka vetelee helpommin muikkuja ja kuoreita. Villeä ruodot rassaavat pahemmin, mutta paksu ja maukas leivitys kuulemma auttaa totuttelussa.

Luulen, että myös tuo italialainen Rocca di Montemassi Syrosa -rosee helpotti nieleskelyä. Eli kiitos vain näytepullosta Pernod Ricard! Tein muuten keväällä heidän Juomavinkki-sivustolleen leikkimielisen testin, jonka avulla voit selvittää, mikä roseeviini sopii persoonaasi. Harmi vain mä en saanut tästä ITSE TEKEMÄSTÄNI testistä sitä tulosta, jonka olisin toivonut. Olisin halunnut olla tietenkin samppanja! No ei se ranskalainen chic-elämä provencelaisina roseineenkaan huono vaihtoehto ole.

Syökää kalaa!

Pikkukalaresepteistä mieleeni tuli kaksi kehuttua ohjetta. Kolme vuotta sitten osallistuin upeimpaan ja pelottavimpaan tempaukseen koskaan: kokkasimme bloggaajien kanssa omin voimin kokonaisen menun huippuravintola Berthassa. Kehittelemistämme ohjeista limemarinoidut silakat saivat eniten kiitosta, ja olen tehnyt näitä joka vuosi joulupöytään. Joskus olen marinoinut limellä myös muikkuja.

Kotimaisista kalasäilykkeistä suosikkini on Järkisärki. Tein siitä mausteista tomaattipastaa puttanesca-tyyliin. Tämä on maistunut niillekin, jotka inhoavat anjovista ja sardellia.

Myös lohi-lehtikaalipastaa on kehuttu kovasti. Tosin nykyään korvaan italialaisen parmesaanin jollakin voimakkaalla kotimaisella juustolla. Parmesaaniin maitoa tuottavia lehmiä nimittäin kohdellaan aivan paskasti, suosi siis mieluummin pieniä suomalaisia juustoloita.

Tästä veriappelsiinilohesta ja minttubulgurista tuli keväällä suorastaan hitti. Sesongin ulkopuolella voit korvata veriappelsiinin tavallisella. Resepti on siitä ihana, että vaikka se kuulostaa ja näyttää vähän fancy pancylta, ohje on yksinkertainen.

Syö siis mieluummin kotimaista kalaa kuin kanaa, jonka tuotantotavoista paljastui taas uusia karmeuksia. Taviskuluttajan on usein vaikea selvittää omin nokkineen elintarvikkeiden tuotantotapoja, ympäristövaikutuksia ja vastaavia. Kalaostoksilla WWF:n kalaopas on hyvä apuri, jos olet yhtä pyörällä päästäsi kalakantojen ja ympäristöasioiden kanssa kuin minä.