täytetyt parikat kasvistäytteellä

Pavuilla täytetyt uunipaprikat

Mulla oli kuulkaa hirveän hieno idea männä viikolla. Sivumaun Jani huhuili Facebookissa, että Tammelan K-marketissa oli pari pakettia nyhtökauraa. Olin jo pitkään suunnitellut, että nyhtökaurasta voisi viritellä jotain meksikolaishenkistä, chili sin carnea, tacoja tai vastaavaa. Näin jo sieluni silmin hohkaavan punaisen maustekastikkeen, joilla täyttäisin vihreät paprikat. Ah, mitkä vastavärit. Ah, mitä täydellisiä ”ihan vaan vasemmalla kädellä vahingossa tempaisin” -kuvia someen.

Paskat siellä mitään nyhtökauraa enää ollut, kun minä vihdoinkin pääsin kauppaan. Eikä ollut vihreitä paprikoitakaan. En kuitenkaan jaksanut säätää, vaan päätin pitää ideastani kiinni. Täytettyjä paprikoita kasvistäytteellä.

Täytetyt paprikat kasvistäytteellä

Paljastan teille nyt yhden perversioni, jonka hyvin harva tuntuu jakavan. Minä pidän varsiselleristä. Kaiken maailman ankeat kasaridieetit ovat turhaan pilanneet tämän ärtsyllä tavalla persoonallisen kasviksen maineen. Tiedättehän, ne kuurit, joilla nautitaan vain selleriä, sitruunamehua ja yksi kovaksi keitetty muna, koska hyvä olo kumpuaa koon 34 vaatteista.

Ymmärrän, jos raaka selleri epäilyttää, sillä maku on voimakas. Minä opin tykkäämään varsiselleristä meksikolais- ja texmex-henkisten pataruokien ja keittojen avulla. Kypsennetty selleri sopii hyvin yhteen tomaatin, jauhelihan ja papujen kanssa. Moni sörsseleitäni maistanut on kysynyt, ”mikä tää kiva pohjamaku tässä on”. Yleensä kyselijät hätkähtävät, kun kerron, että se on monen kammoksuma selleri.

Jos et kuitenkaan pääse selleriangstistasi yli, korvaa se toisella kasviksella. Kokeile vaikkapa porkkanaa tai kesäkurpitsaa.

Papumuhennoksella täytetyt uunipaprikat

8 annosta

  • 4 suurta paprikaa
  • 1 keltasipuli
  • 4−6 valkosipulinkynttä
  • 2 sellerinvartta
  • tölkillinen eli 200−300 grammaa kidneypapuja
  • 1 desi kuivaa pitkäjyväistä riisiä
  • tölkillinen hyvää tomaattimurskaa (esim. Mutti)
  • loraus vettä
  • 1−2 teelusikallista jauhettua chiliä
  • 1 teelusikallinen jauhettuja korianterinsiemeniä/kuivattuja korianterinlehtiä/kourallinen tuoretta korianteria
  • suolaa
  • mustapippuria
  • sokeria
  • öljyä kuullottamiseen

Pinnalle:

  • kourallinen voimakasta juustoraastetta, esim. cheddaria, pamesaania tai emmentalia
  • tuoreita tai kuivattuja korianterinlehtiä

  1. Tee ensin esivalmistelut. Pese paprikat ja koverra siemenkota ja kanta veitsellä irti. Halkaise paprikat ja puhdista niiden sisäosa hyvin siemenistä. Huuhtele pavut lävikössä. Pese selleri ja paloittele se pieniksi kuutioiksi. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli.
  2. Tee seuraavaksi papumuhennos. Kuumenna kattilassa tai korkeareunaisella pannulla loraus öljyä. Kuullota chiliä, korianteria, sipulia ja valkosipulia pari minuuttia pannulla (jos maustat kastikkeen tuoreella korianterilla, älä lisää sitä vielä tässä vaiheessa). Varo, ettei valkosipuli pala. Lisää joukkoon selleri ja jatka kuullottamista vielä pari minuuttia.
  3. Kaada joukkoon tomaattimurska. Huuhtaise tölkki vesitilkalla ja kaada myös vesi kattilaan. Lisää joukkoon kuiva riisi. Keitä muhennosta reilut 10 minuutia, kunne riisi on puolikypsää. Älä keitä riisiä läpikypsäksi, jotta sen koostumuksesta ei tule mössöinen, kun kypsyminen jatkuu uunissa. Lisää myös pavut vasta lopuksi kastikkeeseen, jotta ne eivät hajoa. Jos käytät tuoretta korianteria, lisää se kastikkeeseen tässä vaiheessa. Mausta muhennos suolalla, mustapippurilla ja sokerihippusella.
  4. Täytä paprikat papumuhennoksella ja asettele ne pellille leivinpaperin päälle. Paista paprikoita 200 asteessa uunin keskitasolla, kunnes niiden pinta tummuu hieman. Laske lämpö tämän jälkeen 175 asteeseen ja laske pelti uunin alatasolle. Kypsennä paprikoita yhteensä puolisen tuntia, kunnes riisinjyvät ovat pehmenneet. Kun paprikat ovat lähes kypsiä, sirottele niiden päälle reilusti juustoraastetta. Paprikat ovat valmiita, kun juusto on sulanut.
  5. Koristele annos tuoreilla yrteillä. Tarjoa esimerkiksi avokadon, hapankerman, tuoreen chilin tai paksun jugurtin kera. Pari paprikaa käy sellaisenaan pääruoasta, yksi on tuhti kasvislisuke liharuoalle.

kasvistäytteiset paprikat

Lopuksi vielä pari tipsiä ihan kaikkiin uuniruokiin liittyen. Ensinnäkin: vahtikaa sitä ruokaa. Älkää tuijotelko reseptissä mainittua minuuttimäärää, vaan hommatkaa patakinnas, tikku tai haarukka ja luottakaa aisteihinne. Ruokien kypsentymisajat riippuvat niin monista asioista. Minkä kokoinen uuni on? Käytätkö kiertoilmaa? Onko uuni uusi vai vanha? Minkä kokoisia paprikat ovat? Missä asennossa Jupiter oli suhteessa Otavan tähdistöön 23.4.1989?

Muistelen, että joku vanha reseptini aiheutti kommenteissa kauhean polemiikin, koska minun uunillani toimivaksi osoittautunut kypsennysaika käräytti toisen kokkaajan ruoan. Siispä: älä koskaan jätä ruokaa itsekseen tekeytymään, ellet hauduta jotain lihaa alatasolla tyyliin auringonvalon voimalla. Ruoka on valmista, kun se näyttää, tuoksuu ja tuntuu valmiilta.

Toinen vinkki liittyen uuniruoan kuivumisen välttämiseen. Jos pelkäät, että ruoka kuivahtaa, valele sitä nesteellä. Minulle on joskus käynyt niin, että olen esikypsentänyt tämäntyyppisen uuniruoan riisiä liian vähän. Tällöin riisinjyvistä tulee uunissa kovia. Tilanteen voi pelastaa kaatamalla paprikoiden päälle vaikka pienellä kauhalla hieman vettä. Näin riisi kiehahtaa kypsäksi uunissa eikä kuivu koviksi jyviksi.

Mutta eipäs tässä taas muuta. Hei jos se mausteinen nyhtökaura kiinnostaa, tsekkaa nämä Minkan nyhtökaura-tacot.

Mutta nyt mä valmistan herkullisen terveysjuoman vehnänoraasta ja varsiselleristä ja painun olohuoneeseen aerocicaamaan Jane Fondan tahtiin. Moro!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.