Paahdettua parsaa ja kylmäsavuporoa

Ime parsaa – kyllä kiitos! Rouskutan tätä kevätherkkua nyt harva se päivä, sillä lyhyestä sesongista pitää ottaa kaikki irti.

Minun mielestäni parsa on parhaimmillaan sellaisena, joko grillattuna tai nopeasti paistettuna. En koskaan keitä parsaa, ellen pane sitä keittoon, ja uunissakin parsaa tulee tehtyä aika harvoin. Rakastan rouskuttaa napsahtelevaa parsaa, ja jos pinnassa on vielä voin kiiltoa tai savuisia karsinogeenejä, grrrrr….

Ilmakuivattuun kinkuun tai pekoniin kääritty parsa on klassikko. Me tosin olemme syöneet tänä keväänä parsaa lähinnä sellaisenaan ja kalan kera, koska syömme nykyään tosi vähän lihaa. Liha-asia on ollut mielessäni siksikin, että se on alkanut kiinnostaa lasta. Hän alkoi yksi päivä pohdiskella, että ”possusta tehdään lihapullia, koska minä tykkään niistä, mutta possuäiti ei halua, että sen poikasesta tehdään ruokaa”.

Lapsen pohdiskelu hätkähdytti, koska se vain tuli jostain täysin out of the blue ja oli niin totta. Entistä useampi nykyisistä pari−kolmekymppisistä tulee varmasti käymään nämä keskustelut lapsensa kanssa. Minun lapsuudessani oli itsestäänselvää, että kinkkukiusauksen kanssa vedellään voileipää, jonka päällä on metwurstia. En muista kyseenalaistaneeni lihansyöntiä, ja jos olisin tehnyt niin, minulle oltaisiin varmaan tokaistu, että ”ennen vanhaan syötiin lautanen tyhjäksi”.

Hah, onpahan pitkät pohjustukset ennen LIHAreseptiä, mutta annan ajatuksen vähän liitää gt:n lomassa. Ajattelin kirjata nämä mietteet ylös siksikin, että blogini on lokikirjani. On kiinnostavaa lueskella muutaman vuoden kuluttua näitä juttuja. Kuka tietää, millainen perheemme ruokavalio silloin on, ja millaisia pöytäkeskusteluja tytsyn kanssa käydään.

Mutta, asiaan. Paistettua parsaa ja kylmäsavuporoa. Makuyhdistelmä on suolaisempi ja tymäkämpi kuin perinteinen parsa ja pekoni. Suosittelen lämpimästi, sillä poro antaa hentoon parsaan potkua, parsa taas raikastaa poroa. Tein lisukkeeksi sitruunalla ja mascarponella maustetun ohraton, joka sekä raikasti että pehmensi ruokaa täydellisesti. Ohratonkin resepti on tulossa tänne, mutta aloitetaan parsasta.

Aa että on nautinnollista tehdä ruokaa, kuvata ja blogata tällaisina valoisina kesäiltoina. Olen näihin otoksiin varsin tyytyväinen. Kun on tarpeeksi luonnonvaloa, meikäläisen kaltainen mämmisormikin onnistuu valokuvauksessa vaikka väkisin.

Muistakaas muuten, että suomalainen luonto pursuilee nyt mahtavia villiyrttejä. Valmistimme maitohorsmaa parsan tapaan viime keväänä, toimii! Linkkaamastani bloggauksesta löytyy ohjeet sekä maitohorsman paistamiseen pannulla että uunissa. Lopputulos oli molemmilla tavoilla herkullinen.

Kirjoittelin juuri Kotilieteen jutun villikasveista, ja hortoiluintoni alkoi hyrrätä. Etenkin nokkosen käyttö ruoissa kiinnostaa kovasti. Pitääkin ottaa hanskat ja sakset mukaan huomenna, kun hurautamme mökille.