Makkaraa ja porkkanaa pizzan päälle? No totta mooses!

Voisin ehkä muuttaa tämän blogini alaotsikon ”kirjailijan ruokablogi” muotoon ”kirjailijan pizzablogi”. Tai ihan vaan ”pizzablogi”. Tai pelkkä ”pizza”. Minusta tuntuu, että en ole koko kesänä postannut tänne muita kuin pizzareseptejä. Puolustelen ja selittelen nyt hetken pitkäpiimäisesti ennen itse reseptiin siirtymistä. Pizza on helppo ja nopea ruoka. Pienen vauvan vanhemmat arvostavat sellaisia ruokia. Pizza on pastan ohella loistava ruoka-alusta uusien makuyhdistelmien kokeilulle. Oikeasti. Pizzan päälle voi laittaa mitä vain.

Porkkana on jostain syystä pyörinyt mielessäni. Pitää virittää lähiaikoina jonkinlainen porkkanabolognese. Ensin kokeilimme makeahkoa porkkanaa ja sitä hyvin säestävää rakuunaa pizzaan. Jottei homma nyt aivan hippeilyksi menisi, lastattiin laivaan myös reilusti lihaisaa makkaraa. Tai no, voihan sen makkarankin ajatella rehuksi, jos tahtoo. Eräs sukulaiseni perusteli lihapainotteista ruokavaliotaan sillä, että ”makkara on mun perusvihannes”. Yksinkertaisten makujen kanssa sopii pehmeä, itse tomaateista tehty kastike ja maitopohja.

Vihasin pitkään porkkanaraastetta, koska se oli ainoa "salaatti", joka ala- ja yläasteen ruokailuissa vuorotteli kovien lanttupalojen ja kaali-puolukkasörsselin rinnalla.
Vihasin pitkään porkkanaraastetta, koska se oli ainoa ”salaatti”, joka ala- ja yläasteen ruokailuissa vuorotteli kovien lanttupalojen ja kaali-puolukkasörsselin rinnalla.

Olen tehnyt joskus maitopohjan puolet pienemmällä hiivamäärällä ja hartaalla kohottelulla. Nyt aikaa oli vähemmän, joten teimme pienemmän taikinan lyhyemmällä kohotusajalla ja runsaammalla hiivalla. Tällä reseptillä pohjasta tulee ilman pizzakiveä tavallisessa uunissa aika kuohkea. Mielestäni hitaammallakin ohjeella taikinaan tulee ihan tarpeeksi ilmavuutta, mutta se ei turpoa uunissa niin piirakkamaiseksi. Tee kuten haluat, me tehtiin nyt näin.

Pohja:

2 desiä maitoa
1 desi vettä
6 grammaa kuivahiivaa
hienoja tai puolikarkeita vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 teelusikallinen sokeria
oliiviöljyä

Sekoita keskenään kädenlämpöinen maito ja vesi. Liuota joukkoon kuivahiiva, sokeri ja suola. Lisää  jauhoja pienissä erissä ja vaivaa taikinaa hyvin. Kun taikina alkaa tuntua ensimmäisen kerran kiinteältä, lisää pieni loraus oliiviöljyä. Lisää vielä sen verran jauhoja, että taikina on muovailtavaa. Taikina ei kuitenkaan saa olla liian kovaa ja jauhoista, vaan mieluummin hieman löysää. Anna taikinan kohota huoneenlämmössä noin puoli tuntia.

Pehmeä tomaattikastike:

noin puoli kiloa kotimaisia, erittäin kypsiä tomaatteja
2-3 valkosipulinkynttä
suolaa
sokeria
mustapippuria
puoli ruukkua tuoretta rakuunaa
kuullottamiseen öljyä

Poista tomaateista kannat ja paloittele tomaatit pieneksi hakkelukseksi. Murskaa valkosipuli ja kuumenna kattilassa hieman öljyä. Kuullota valkosipulia hetki ja lisää joukkoon tomaattikuutiot. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes tomaatit ovat hajonneet ja saostuneet paksuksi kastikkeeksi. Mausta kastike silputulla rakuunalla, suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Kastikkeen ei ole tarkoitus olla kovin terävää, joten ole varovainen pippurin kanssa. Sokeria voi käyttää yhtä paljon kuin suolaa. Anna kastikkeen vetäytyä hetki.

Täyte:

300-400 grammaa vaaleaa, lihaisaa raakamakkaraa (käytin lammasbratwurstia)
2 isoa porkkanaa
puolet kesäkurpitsasta
voimakasta juustoraastetta, esimerkiksi emmentalia
puoli ruukkua tuoretta rakuunaa

Paloittele makkara, kuori porkkanat ja veistele porkkanasta ja kesäkurpitsasta pitkiä, ohuita suikaleita. Tämä onnistuu hyvällä juustohöylällä tai kuorimaveitsellä. Esipaista makkara kevyesti pannulla. Levitä pizzataikina mahdollisimman ohueksi pellille tai pizzakivelle. Levitä pohjan päälle tomattikastike, pari kourallista juustoraastetta, makkarat sekä porkkana- ja kurpitsasuikaleet. Paista uunin alatasossa 200 asteessa, kunnes pizzan reuna saa väriä ja juusto on kullankeltaista. Levitä loput tuoreesta, silputusta rakuunasta valmiin pizzan päälle.

Makeahko vehnäolut toimii tämän pizzan kanssa älyttömän hyvin. Prost!

 

2 Kommenttia

  1. Herkullista pizzaa! 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.