(*Söin ja join ilmaiseksi)
Riesling ja Spätburgunder -viikot ovat taas täällä. Nimensä mukaisesti tapahtuman idea on esitellä saksalaisia Rieslingejä ja Pinot Noireja eli Spätburgundereja. Tapahtuman järjestää Saksan viinitiedotus, ja tänä vuonna siihen osallistuu kymmenen suomalaista kaupunkia. Tampereen Riesling-viikoilla on mukana yksitoista ravintolaa, jotka löytyvät täältä. Valikoimaa on rennosta gastropubruoasta hienostuneeseen fine diningiin ja kaikkea siltä väliltä.
Osallistuin tapahtumaan kolmannen kerran ruokabloggaajaporukalla. Aikaisempina vuosina olemme kärsineet kiireestä. Nyt jakauduimme entistä pienempiin porukoihin, ja jokainen joukko kiersi kolme paikkaa. Lisäksi aloitimme illan yhdessä Hellasta ja Huoneesta, ja lopuksi kokoonnuimme lopuksi C:hen.
Tässä kokemuksia ja tärppejä minun, Pullon henki -Heikin ja Sivumaku-Janin kierrokselta.
Hella ja Huone: Kuin samppaanjaa joisi
Hellan ja Huoneen Riesling-viikoilla juodaan tänä vuonna kuohuvia. Raumlandin tilan sekt-viinit eli saksalaiset kuohuviinit nauttivat kotimaassaan kulttimainetta, ja ne ovat erittäin samppanjamaisia.
Alkupalaksi maistelimme friteerattua kampasimpukkaa paahdetun keräsalaatin, piimäkastikkeen ja parmesaanin kera. Ravintola suosittelee annoksen kanssa Cuveé Marie-Luise Blanc de Noir Brutia. Viini oli todella kuiva, suuta kutitteleva ja iskevä. Seurueemme mielestä se oli ehkä hiukan kova viini hennolle simpukka-annokselle. Pidin ruoan rapsakkuudesta ja piimäkastikkeen pehmeästä happamuudesta. Näin pieni annos saisi vain olla suolaisempi, ja ehkä lisähappo olisi naittanut ruoan ja viinin paremmin yhteen.
Koska aikaa oli rajallisesti, maistelimme kolme annosta neljästä, ja annokset olivat normaalia pienempiä. Pääruoaksi tarjottiin lampaansydäntä saksanpähkinäpeston ja valkoisen parsan kera. Sydän oli murea ja kauniin punainen, ja ruoalle valitun viinin paahteisuus sopi yhteen pähkinän kanssa. Koko menussa tarjottaisiin myös toinen pääruoka, hiillostettua silakkaa.
Pääruoan kanssa maistelimme Raumlandin Cuveé Katharina Blanc de Noir Brutia. Nyt ymmärsin, mistä Raumlandin kulttimaine ja suosio johtuvat. Tämä viini oli häkellyttävän samppanjamainen ja laadukas, yksi kierroksen kohokohtia. Se kuohui runsaan kermaisesti, ja maussa ja tuoksussa oli rakastamaani paahteisuutta.
Huomasimme, että myös kuivempi Raumland toimii sydämen kanssa erinomaisesti. Paahteinen Katharina taas antoi tilaa herkälle alkuruoalle. Viinejä voikin yhdistellä annoksiin oman makunsa mukaan, sillä Hellan Riesling-menu ei ole kiveen hakattu.
Jälkiruoka oli niin kaunis, etten meinannut raaskia syödä sitä. Lautasella oli mantelia, raparperia ja vaniljaa keksinä, moussena ja geelinä. Annoksessa oli hitunen makeutta, mutta myös raikkautta. Jälkiruuokaviini oli kuiva Riesling Brut – virkistävä valinta. Itse asiassa viinin kuivuus korosti ruoan makeutta ja vaniljan aromia, vaikka en olisi ensin uskonut sitä.
Tuulensuu: Saanko nuolla lautasen? Syödä sen?
Gastropub Tuulensuu on kaikkien mahdollisten alkoholijuomien runsaudensarvi. Olen maistellut täällä niin kiinnostavia absintteja, oluita kuin portviinejäkin.
Tuulensuu on lähtenyt Riesling-viikoillekin täydellä teholla, ja saimme eteemme viisisivuisen Riesling- ja Spätburgunder-listan. Henkilökunta oli onneksi valinnut meille neljä viiniä, ja apua kannattaa kysyä rohkeasti, sillä esimerkiksi Juha Sorsan ammattitaito on vertaansa vailla.
Aikaisempina vuosina Tuulensuun ruoat jäivät Riesling-viikoilla fine dining -paikkojen jalkoihin. Tänä vuonna ravintola on kuitenkin harpannut ison askeleen hyvään suuntaan. Kaalin kera tarjottu bratwursti oli turvallinen, mutta toimiva annos. Leivälle sivelty kukko-rillette kuulosti raskaalta, mutta oli runsaan kirvelin ansiosta hätkähdyttävän raikas. Iso peukku kirvelistä, tuosta suomalaisen ryytimaan unohdetusta aatelisesta.
Lämpiminä ruokina tarjottiin mausteisessa chililiemessä muhennettua mustekalaa ja haukimureketta paahdetun parsan ja kevätsipulin kera. Etenkin haukimureke oli niin hyvää, että olisin voinut nuolla lautasen. Mureke oli pinnalta rapea ja sisältä samettinen. Ja maku, voih. Se pehmeys, kermaisuus ja suolaisuus. Parsannuput oli paahdettu inasen karsinogeeniksi. Hiillostus toi kermaiseen ruokaan särmää ja rapeutta. Tämän annoksen haluan käydä syömässä uudelleen.
Neljästä maistelemastamme viinistä mieleenpainuvin oli Lützkendorfin Riesling Karsdorfer Höhe Gräte GG. Totesimme, että se sopi hyvin yhteen juuri haukimurekkeen kanssa. Löysin viinin mausta ja tuoksusta persikkaa ja inasen petrolia. Hapokkuuttakin oli mukavasti.
Aisti: Rohkeutta lasissa ja lautasella
Tampereen Työväen Teatterin kupeessa sijaitseva Aisti on suosikkipaikkojani. Ravintolan hinta-laatusuhde on mainio, ja keittiö yhdistää tasapainoisesti perinteitä ja kokeilevuutta. Tämä on varmaan ainoa paikka, jossa suostun syömään talkkunaa.
Aistin kolmen ruokalajin Riesling-menu maksaa vain 38 euroa, ja annokset ovat suht runsaita. Aluksi pöytään kannettiin jännittävän kuuloinen annos: maltaalla maustettua veripalttua, puolukkaa, puffattua tattaria, marinoituja kasviksia, turskanposkea ja hernepyrettä.
Lautasella oli liikaakin yritystä ja mielikuvitusta. Makeanraskas veripalttu, puolukka ja tattari olivat oma annoksensa, turska ja kasvikset omansa. Annoksen kanssa tarjottu Basselman-Jordanin Riesling sopi yhteen kalan ja kasvisten kanssa, mutta ei puolukan ja paltun. Vihertävä, raikas ja päärynäinen Riesling oli taattua Pfalzin laatua. Näin monen raaka-aineen sitojaksi siitä ei kuitenkaan ollut.
Pääruoaksi oli keväänvihreää suolaheinäkastiketta, paahdettua lohta ja parsaa sekä parsa-flan. Annoksen kanssa maistelimme kahta viiniä: Trinks-Trinks luomutalon nuorta, vuoden 2014 Im-Schorchen Rieslingiä sekä pfalzilaisen Koehler-Ruprechtin Kallstadter Annabella Rieslingiä vuodelta 2008.
Trinks-Trinksissäkin oli kukkaisuuden joukossa selvää petrolisuutta. Vaikuttaa hyvältä, tuumin, sillä petroli räjäyttää meikäläisen makuhermot positiivisesti. Varsinaisen pamauksen tarjoili kuitenkin Annabella. Nuuhkaistuani sitä totesin sen maistuvan pakokaasulle. Jani ja Heikki ihmettelivät horinoitani, kunnes haistoivat viiniä. Se ei ollut enää vain petrolinen, vaan kuivan bensainen.
Tällainen viini voi olla luotaantyöntävä väärän ruoan kanssa. Pehmeä parsa-flan ja sahramilla terästetty suolaheinä kuitenkin juttelivat Rieslingin kanssa erinomaisesti. Joka vuoden kierrokselta mieleeni on jäänyt jokin helmi. Tänä vuonna se oli rohkea Annabella. Annan miinusta vain lohesta, jonka tuoreudessa oli toivomisen varaan. Lisukkeet olivat kuitenkin niin hyviä, että suosittelen annosta.
Ateria päättyi sommitelmaan, jossa oli raparperia piiraana ja hyytelönä. Höysteenä oli myös mansikkaa ja parsajäädykettä. Ihanan raikas, menun kokoava ja keväinen annos.
Masuuni: Varmoista varmimpia makuja
Hotelli Ilveksen alakerrassa sijaitseva Masuuni on yllättänyt minut monta kertaa positiivisesti, vaikka kyseessä on hotellin ravintola. Hotelli kun ei Suomessa ole yleensä tae laadusta, vaan yllätyksettömyydestä.
Olen syönyt Masuunissa monta mainiota illallista, mutta teemaviikoilla taso on notkahdellut. Nyt maistelimme kaksi saksalaista viiniä, Kloster Eberachin Hessische Staatsweingüter Riesling Trockenin vuodelta 2016 ja Bischöfliche Weingüter Trier Rieslingin vuodelta 2015. Molemmat olivat peruslaadukkaita ja miellyttäviä, mutta aika yllätyksettömiä viinejä. Hyviä seurustelujuomia, eivät helmiä.
Ruoaksi suositeltiin paahdettua valkoista parsaa korvasienimuhennoksen kera. Korvasienikausi ei ole tietääkseni ihan vielä alkanut, mutta raaka-aine sopii kevääseen, vaikka sienet olivat varmaan viimevuotisia – tosin mausta sitä ei huomannut. Konstailematon annos oli juuri niin maukas kuin paahdettu parsa ja kermainen sienimuhennos vain voivat. Lautasella ei kuitenkaan ollut vau-efektiä, ja annos oli aika väritön. Viineineen kokonaisuus oli miellyttävä, mutta kierroksemme muihin paikkoihin verrattuna arkinen.
Jälkiruoan yhteydessä Riesling-teema katkesi. Ateria nimittäin päättyi itävaltalaiseen viiniin, Nittnausin Beerenauslese Exquisitiin vuodelta 2012. Jälkiruoaksi tarjottiin vaniljajäätelöä, raparperia ja tomaatti-lakritsikastiketta.
Kermainen jäätelö toimi mukavan pureksittavan raparperin ja lakritsijauheen kanssa. Sen sijaan tomaatti-lakritsikastike ei mätsännyt makumaailmaan eikä viiniin. Kastikkeessa oli niin paljon umamia, että se maistui lihaliemelle. Maku ja mielikuva eivät sopineet jäätelöön ja hunajaiseen viiniin.
Ravintola C: Käsityötä ja ruokafantasioita
Lopuksi kokoonnuimme koko poppoolla Ravintola C:hen. C on ollut joka vuosi Riesling-viikkojen huippuja, joten odotuksemme olivat korkealla. Isotalon Ilkka virnisteli ovelasti, kun asetuimme paikoillemme, eivätkä odotuksemme plösähtäneet. Harras huokailu alkoi jo alkupaloista. Maistelimme kuivattuja salvianlehtiäja pariloitua kuhanposkea kanaemulsion ja pikkelöityjen mustaherukansilmujen kanssa.
Menivätkö aivosi jo solmuun? No niin minunkin. Olimme huvittava näky, kun raapustimme hengen hädässä ylös raaka-aineita ja nauhoitimme Ilkan selotuksia.
Koska olimme syöneet paljon, nautimme pääruoaksi normaalisti alkupalana tarjottavan mätiannoksen. Mistähän tässä nyt aloittaisi. No, annoksessa oli ainakin heinillä savustettua siianmätiä, kuivattua possunniskaa, mallasta, selleripyrettä ja kuivattua puolukkaa.
Annos oli savuisa ja ihanan suolainen. Ärhäkästä selleristä oli saatu esiin hätkähdyttävän lempeitä makuja. Mätiä oli runsaasti, ja sitä oli mukavaa maistella talon oivallisten hapanleipien kanssa.
Pidin myös siitä, että mäti tarjoiltiin kerrankin muuten kuin perunan, hapankermakastikkeen ja sipulin kera. Yhdistelmässä ei ole mitään vikaa, mutta kuivaliha korosti mädin makua eri tavalla kuin blinikuvaston lisukkeet. Ilkka huomautti, että kalan ja lihan yhdistäminen kuuluu klassiseen ranskalaiseen keittiöön, vaikka se voi tuntua erikoiselta.
Kun ilta alkoi hämärtyä, kynttilät sytytettiin ja pöytään tuotiin, öh, naavaa? Pumpulia?
Ehei, vaan hattaratikkareita. Sokerihunnun alle kätkeytyi valkosuklaatikkari, jonka sisällä oli mustaherukkatäyte. Jotta makuelämys olisi täydellinen, tikku oli tietenkin herukkapensaasta. Sen pureskelu jätti herukan maun viipyilemään suuhun.
Ruoat oli tehty C:lle ominaiseen tapaan lähi- ja sesonkiajattelua kunnioittaen, säilykkeillä leikkien ja käsityötä säästelemättä. Riesling-menun viineistä maistelimme kaksi: Solterin Spätburgunder roséen ja Herouxin Akuutti Rieslingin.
Hämmentääkö Akuutti? Se on todellakin viinin nimi, sillä Herouxin takana on suomalainen viinimaahantuoja Viinitie. Ideana on ollut luoda akuutteihin tilanteisiin sopiva Riesling, ja siinä viini onnistuu. Akuutti on nuori viini, jossa ei ole mitään hätkähdyttävän omaperäistä, mutta mineraalinen ja raikas laatuviini sopii niin piknikille, kotibileisiin kuin intiimille illalliselle.
Mainittakoon vielä, että C:ssä on Riesling-menulle kaksi viinipakettia. Seurue voi siis testata, millaisia piirteitä eri viinit nostavat annoksista esille. Hatunnosto tästäkin vaivannäöstä.
Tampereen Riesling-viikoille voi siis lähteä monenlaisella seurueella ja fiiliksellä. Aloittakaa ilta vaikkapa suolapaloilla Tuulensuussa ja nauttikaa varsinainen ateria C:ssä tai Aistissa. Jotta omaan makuun sopiva paikka löytyy, kannattaa tsekata myös Mansen Muijien, Asikaisen, Kipparin Morsiamen ja Missä olet Lauran blogit. Niissä kerrotaan turneen muista ravintoloista, ja kaikki ovat varmaan kiinnittäneet huomiota hieman eri asioihin. Yhdelle tärkeintä on ruoka, toiselle viinit, kolmannelle miljöö ja tunnelma.
Viikkojen aikana kannattaa osallistua myös Saksan viinitiedotuksen kuvakilpailuun, jonka pääpalkintona on matka Saksaan. Nappaa kuva, joka liittyy Rieslingeihin tai Spätburgundereihin ja lisää somessa jaettuun kuvaan hashtag #rsviikot2017kilpailu , niin olet mukana skabassa.
