(*Plevna ja Radisson Blu Tammer tarjosivat ateriamme ja majoituksemme)
Tampere on paitsi herkullinen ruokakeidas, myös kiinnostava olutkaupunki. Täällä on useampikin pienpanimo, ja lähes joka nurkan takana on nykyään gastropubi tai kuppila, josta saa paitsi hyvää juotavaa, myös entistä tasokkaampaa syötävää. Nugettikorien ja mikronkilahdusten aika alkaa olla ohi, ja maskuliinisiksi liharuokamestoiksi mielletyistä oluttuvistakin saa hyvää vegeruokaa.
Vietimme pirkanmaalaisella bloggaajaporukalla kesäpäivää Tampereella toukokuun lopussa. Kiitokset päivän järjestelyistä kuuluvat Ranteita myöjen taikinasa -Marikalle. Lipittelimme oluita ja puhuimme syntyjä syviä Viikonloppukokin, Pilvilinnan Annan ja Dioriinan kanssa.
Plevna, pala tamperelaista panimohistoriaa
Aloitimme päivämme Panimoravintola Plevnasta, jota voi jo kutsua perinneravintolaksi. Plevna perustettiin Finlaysonin alueelle vuonna 1994. Tuolloin pienpanimo-oluita litkivät hipsterit leikkivät vielä hiekkalaatikolla. Suomi oli tasapaksujen keskikaljakuppiloiden maa, jalat vielä tukevasti lamassa.
24 vuoden jälkeen tajuan, miten rohkeaa tällaisen paikan perustaminen aikoinaan oli. 90-luvulla köyhtynyttä kansaa kosiskeltiin baareihin halvan hanakolmosen, karaoken ja strippareiden voimin. Tuntuu suorastaan ihmeeltä, että näin suuri, saksalaistyyppinen oluttupa on pärjännyt tuolloin.
Ravintolan sisällä on oma panimo, jonka oluet pannaan 1400-luvulta peräisin olevia saksalaisia puhtaussäännäksiä noudattaen. Valmistuksessa käytetään vain suomalaista mallasohraa ja saksalaista ja tsekkiläistä humalaa. Omaa olutta tuotetaan vuodessa noin 200 000 litraa. Talon tarjonnasta löytyy kymmeniä erilaisia oluita ja vaihtoehtoja myös niille, jotka eivät ohrapirtelöstä välitä.
Ravintolasalissa on 400 paikkaa. Tämä on yleensä varma valinta, jos olet liikkeellä suurella seurueella ilman pöytävarausta, ja hakusessa on ruokapaikka. Plevnan pelasti taannoin erään tuttavani, joka isännöi Tampereella sunnuntaina ulkomaalaista vierasjoukkoa, ja hotellin ravintola oli kiinni. Plevna oli auki, tilaa riitti ja vieraat saivat persoonallisen kokemuksen.
Plevna on myös suosittu ruokapaikka. Täällä vannotaan tuhdin saksalais-tsekkiläisen keittiön nimeen. Plevnaan ei siis tulla kevyille salaateille, vaan makkarapannulle tai seitanmätölle. Kyllä, seitanmätölle. Plevnan listalla on nykyään peräti kolme vegeruokaa, ja tarjolla on tamperelaisen Vegemin superherkullista seitania. Kaikki kasvisannokset ovat nykään vegaanisia, mutta annoskoosta ja majoneesin määrästä ei tingitä. Lihansyöjälle suosittelen erilaisia makkara-annoksia. Niiden kanssa tarjotaan talon omaa sinappia ja älyttömän hyvää hapankaalia. Olutlinja jatkuu jälkiruokiin asti. Listalla on esimerkiksi stout- ja simajäätelöä.
Nautimme Plevnassa, tuota, sellaisen kevyen kenttälounaan. Kuumana päivänä pitää huolehtia riittävästä suolansaannista, you know. Meille oli järjestetty myös oluttasting, joka sai pöydän notkolle. Suhtauduin erittäin skeptisesti melko vähähappoiseen tummaan lageriin. Sellaisenaan se ei ollut suosikkini, mutta makkaran ja kaalin kanssa match on täydellinen.
Porukan suosikiksi nousi lämpöisenä kesäpäivänä Plevnan sima. En välitä makeista siidereistä ja vastaavista, mutta sima on sulattanut monen muunkin olut- ja viski-ihmisen sydämen. Sokeria ei ole liikaa, sitrus tasapainottaa makua. Juoma ei myöskään väljähdä ja muutu parfyymisen imeläksi lämmetessään.
Huomasin muuten, että Plevna järjestää myös olutkursseja. Kurssiin sisältyy parituntinen luento ja oluttasting, ja kurssilaiset saavat alennuksen ruoista.
Suuret oluet, pienet panimot
Mitä ihminen tekee aloitettuaan päivänsä oluttastingilla?
No tietenkin jatkaa sitä oluttastingilla. 😀 Suuret oluet, pienet panimot -kiertue osui Tampereelle näppärästi kesäpäivämme aikaan. Suuntasimme Plevnasta Keskustorille ja jatkoimme oluiden maistelua omakustanteisesti.
Olen joka vuosi aikonut osallistua tälle olutfestarille, mutta aina on ollut jotain härdelliä esteenä. SOPP tuntuu olevan joka vuosi suositumpi. Vuonna 2016 kiertue keräsi 44 000 osallistujaa. Uumoilen, että määrä kasvaa tänä kesänä.
Alkuiltapäivästä alueelle pääsi ilmaiseksi. Löysimme myös suht varjoisan pöydän, jossa emme paahtuneet. Pöytiä voi ymmärtääkseni myös varata. Tämä on suositeltavaa, jos tulet paikalle illalla ja haluat päästä isommalla seureella istumaan. Kun lähdimme viiden maissa, Keskustori alkoi olla jo tupaten täynnä.
Melko suuri osa myynnissä olleista pienpanimo-oluista oli vahvoja, tyyliin 7 – 8 pinnaisia. Voitte kuvitella, mitä tapahtuu, kun tällainen 161,5-senttinen kääpiö tempaisee puoli litraa vahvaa olutta. Nimimerkillä ”en khatshonut shitä pullon khylkeä ja nyt khävi näin”. SOPP:ssa oli onneksi myynnissä 1 – 2 desin tastingannoksia. En muutenkaan jaksa nykyään oikein vedellä puolilitraisia tuppeja, varsinkaan, jos sisältö ei ole todella priimaa. Tykkään makustella olutta, kaataa sen lasiin avautumaan, nuuhkia, tutkia väriä ja tietenkin tehdä arvostelun jokaisen bissehipsterin lempiappiin eli Untappdiin.
Viisuaalisesti SOPP on aika kaljatelttamainen, kuten toritapahtumat yleensä. Ruokapuolta voisi nostaa samalle tasolle laatuoluiden kanssa. Ja ehkä joku nerokas tapahtumatuottaja voisi heittää tähän idean, miten alueesta saisi viihtyisämmän, lekotteluun kutsuvan.
Muita huurteisia vinkkejä Tampereelle
Oluenystävän kannattaa testata Tampereella myös Gastropub-ketjun paikat. Tuulensuussa on luultavasti Tampereen laajin juomavalikoima oluista viineihin ja absintteihin. Soho on jalkapallon ja burgerinystävän mekka. Inezissä pääsee tutustumaan siidereihin, ja Gastropub Kalevassa tarjoillaan sunday roastia. Nordicissa taas pääsee maistelemaan ketjun oman panimon, Nordic Breweryn oluita.
Palkittu Pyynikin käsityöläispanimo sai jouluna oman ravintolansa koskimiljööseen. Ruokapuoli on minulta vielä testaamatta, mutta suosittelen Pyynikin panimon Mosaic lageria lämpimästi kaikille, jotka suhtautuvat lagereihin ennakkoluuloisesti, kuten minä. Public House Huurre taas on tuonut Gastropub Kalevan ohella fiksua ja maukasta pubikulttuuria syvemmälle itään. Huurteen yhteydessä on myös Kaleva Brewing Companyn panimo. Nyt kun alan näitä luetella, silmät oikein avautuvat sille, että hitto. Meillähän alkaa olla täällä varsin hyvä, urbaani panimokulttuuri.
Ihana paikka on myös kauppahallin Juomapuoti Flinda. Pienessä puodissa on parempi erikoisolutvalikoima kuin hehtaarimarketeissa, ja täällä saa palvelua. Muistaakseni Flindasta voi ostaa myös kangaskassin oluilleen, ja sitä näyttämällä ostoksista saa aina pienen alennuksen.
Tammer, enemmän kuin vain hotelli
Yövyimme Radisson Blu Tammerissa, johon pääsin jo toisen kerran vuoden sisään. Hotellista löytyi silti tälläkin kertaa jotain uutta. Tammerin eri puolet nimittäin pääsevät eri tavoilla esille talvella ja kesällä. Kuten jouluna otetuista kuvista huomaa, hotelli on talvella kuin Downton Abbeyn kartano. Silloin tekee mieli käpertyä muhkeaan plyysituoliin ihastelemaan joulukuusta, kulta- ja puupintoja.
Kesällä taas loistavat Tammerin terassi puistoineen ja talvipuutarhha Vihtorin Veranta. Nimestään huolimatta Vihtori nimen omaan kesäpaikka. Hotellin pohjoispuolelle tehty oleskelutila kylpee valossa. Istuimmekin täällä Marikan kanssa pitkän tovin kuuntelemassa musiikkia, juttelemassa ja nautiskelemassa rauhasta. Vihtoriin voi ottaa mukaan drinkin ja heittäytyä sohvalle lueskelemaan; hyllyt ovat täynnä kirjoja.
Tammerin terassi taas on kesällä kaupungin upeimpia lounas- ja illallispaikkoja. Onnekseni sain huoneen ylimmästä kerroksesta puistonäkymillä – ja divaanilla! En ole aikaisemmin tajunnut, miten hienot näkymät Tammerin laelta on. Pidän myös siitä, että hotellia ei ole remontoitu rankalla kädellä. Vihtorin Verannan uudissiipi istuu kokonaisuuteen luontevasti. Tammerissa kunnioitetaan sitä, että kyseessä on omaleimainen, Suomen kolmanneksi vanhin hotelli, jonka majoitustoimintaa ei ole välillä lopetettu. Suosittelen Tammeria, jos etsit arjen yläpuolelle kohottavaa kokemusta ja rakastat historiaa ja vanhan ajan estetiikkaa.
Italian makuja jaettavaksi
Tammerin kellariravintola Trattoria on mielestäni parhaita S-korttipaikkoja. Hinta-laatusuhde on hyvä, ja vaikka burgerit eivät autenttista Italiaa olekaan, kaikkia annoksia on viritetty jollain tavalla saapasmaan suuntaan. Kesällä Trattorian ruokia pääsee nauttimaan terassilla, josta on kauniit näkymät puistoon ja suihkulähteeseen.
Isoille seuruille hyvä vaihtoehto on La tavola Italiana -annos (49 e), johon voi valita alkupaloja, lämpimiä ruokia tai jälkiruokalajitelman. Söimme tällaiset setit myös talvella, ja yllätyin positiivisesti hyvin kypsennetystä broilerista, joka on monissa ravintoloissa harvinaisuus.
Nyt maistelimme porukalla sekä alku-, pää- että jälkiruokalajitelman. Tämä oli hyvä vaihtoehto, sillä olen armottoman annoskateellinen. Alkupalalautanen oli makuuni aikas täydellinen. Ihania rosmariinikasviksia, munakoisopestoa ja laadukasta mozzarellaa. Pääruokalajitelman lihat olivat taas nappisuorituksia: broitsu mehevää ja naudan sisäpaisti täydellisen mediumia. Parsarisoton maku oli hyvä, mutta koostumus olisi saanut olla napakampi. Jättiravut ja marsalakastike hurmasivat kaikki, mutta mielestämme viherpippurikastike huusi reilusti enemmän pippuria.
Jälkiruokalautasen Gorgonzola ja karvasmantelikeksit olivat herkkullisia. Tiedän, että supermakea manteli jakaa mielipiteet, minä rakastan sitä. Sen sijaan tiramisussa ei ollut kahvia ja marsalaa, jotka ovat koko annoksen juju.
Tammerin aamiaissali on liioittelematta Tampereen upein. Usein hotellissa aamupalalle meneminen ärsyttää minua. Jonot, hallimainen ympäristö ja heti arkivaatteisiin pukeutuminen eivät hotsita tällaista kärttyisää heräilijää. Mutta kun ympärillä on lattiasta kattoon yltävät valtavat ikkunat, punaiset verhot ja vanhat pöytähopeat, itsensä on helpompi kingetä sängystä ylös.
Nuo kuvassa näkyvät hopeat ovat siis oikeita, hotellin vanhoja astioita. Pidän siitä, että tavaroita ei museoida. Ympäristö elää ja hengittää tätä päivää, vaikka sitä kunnioitetaan.
Kaipaisin näin glamoröösin hotellin aamupalalle enemmän sesonkituotteita, kesällä vaikkapa tuoreita mansikoita. Hauska uutinen on se, että aamupalapöytään on tulossa vohvelipiste! Tammer on myös harvoja paikkoja, joissa otan puuroa, vaikka en siitä yleensä välitä. Puuro on maustettu aina hieman eri tavalla, esimerkiksi tyrnillä, ja siinä on riittävästi suolaa.
Kesäpäivä oli ihana breikki keväääseeni, joka on ollut aivan hemmetin hektinen. Totesin yöllä hotellin sängyssä köllötellessäni, että parasta näissä bloggaajatapahtumissa on yhteisöllisyys. Joku ehkä kadehtii sitä, että saamme sitä ja tätä ilmaiseksi. Minä taas kadehdin ihmisiä, joilla on ns. normaali työpaikka. Tai en kadehdi työpaikkaa, vaan sosiaalisuutta, jota se tarjoaa. Kadehdin kulttuuriseteleitä, tykypäiviä, possujuhlia, taukojumppia ja työkavereiden hassunhauskoja tempauksia. Yksinyrittäjä joutuu luomaan kaikki virikkeensä, yhteisönsä ja tykyilynsä itse.
Illallisella maljaa kohotellessani kiittelinkin Marikaa, joka jaksoi kasata porukan ja järjestää päivän. Niin ihania vapauksia kuin yksin työskentelyssä onkin, yksinäisyys on etenkin kiirepiikkeinä raskasta. On mukavaa päästä puhumaan muiden friikkujen, yrittäjien, bloggaajien ja viestintäalan sekatyöläisten kanssa fiiliksistä, työkokemuksista ja verotuksen kiemuroista.
Tämä on viimeinen bloggaukseni kolmeen viikkoon. Keskiviikkona kutsuu loma Kreikassa. Lomalla en bloggaa, mutta heitän jotain kevyttä Facebookiin ja Instaan. Kiitos rakkaat kun luette, olette, kommentoitte, syötte ja juotte kanssani!
