(*Kaupallinen yhteistyö Dining 26:n kanssa. Söimme ja joimme ilmaiseksi. Minulle ei ole maksettu postauksen kirjoittamisesta.)
Dining 26 by Arto Rastas on ollut jo pariin otteeseen Tampereen parhaiden ravintoloiden listallani. Olen käynyt täällä syömässä useampaan otteeseen, sekä ilmaiseksi kutsuvieraana että tavallisena maksavana asiakkaana. Ruoka on ollut aina älyttömän hyvää, juomat piste iin päälle. Olen tutustunut Diningissa kiinnostaviin viineihin ja kekseliäisiin ruoka-viinipareihin.
Odotukset olivatkin korkealla, kun ravintola kutsui minut ja avecini maistelemaan ilmaiseksi uutta kevätmenuta. En pettynyt tälläkään kertaa.
Avara, mutta ei hallimainen sali
Dining 26:n tyyli on nyt muodissa oleva välimerellinen keittiö. Täällä on tarjolla niitä parjattuja jaettavia annoksia, joita jotkut vihaavat kiihkeästi. Oma suhtautumiseni sosiaaliseen syömiseen on aika neutraali. Olen kiinnostuneempi ruoan mausta, rakenteesta, miljööstä ja palvelusta kuin siitä, onko edessäni oma vai yhteinen lautanen. Näissä paikoissa en kuitenkaan halua kuulla pöytäkaveriltani kesken ruokailun, että ”meillä oksennettiin viime yönä.”
Kun Dining aikoinaan avattiin, mietin, miten vanhasta bingohallista luodaan kutsuva paikka. Oman haasteensa luo se, että ravintola ei ole katutasossa, joten se ei voi houkutella ohikulkijoita yhtä tehokkaasti kuin ykköskerroksen liikkeet.
Sali on kuitenkin viihtyisä. Se on avara, mutta kellertävät kiviseinät tekevät tilasta lämpimän, eikä vaikutelma ole kolkon hallimainen. Nurkista löytyy pari rauhallisempaa soppea, ja avokeittiön toimintaa voi seurata ravintolan puolelta.
Tenua nassuun!
Aloitimme illallisen aperitiiveilla. En halunnut humaltua, joten pyysin kirpeän mocktailin. Ville taas herätteli ruokahaluaan gt:llä.
Gt:n gininä oli käytetty huippukokki Antto Melasniemen kehittämää Tenu Giniä, joka tislataan ja pullotetaan Valamon luostarissa. Pullon Gallen-Kallelaa henkivä etiketti on kauneimpia näkemiäni. Ginin aromi on aika pehmeä, ja juoman pinnalle ripoteltu kuivattu ruusu ja vadelma korostivat herkkiä sävyjä. Tykkäsin sekä greippisestä mocktailista että tästä hieman erilaisesta gt:stä.
Leipä, joka lumoaa aina
Ensimmäisenä alkupalana nautimme burrata-juustoa, oliiviöljyssä haudutettua munakoisoa ja basilikaemulsiota. Sen kanssa tarjottiin talon oma leipää dipin, muistaakseni tuorejuuston kera. Talon leipä on joskus pitatyylistä, joskus focacciaa, ja olen syönyt sitä myös tsatsikin kanssa. Leipä oli taas unelmanpehmoista, eikä palaakaan jäänyt syömättä.
Rakastan burrataa ja munakoisoa. Suutuntuma oli silkkinen, makuyhdistelmä mehevä ja kermainen. Annoksen päällä oli koristeena rapeaa kataifitaikinaa. Kyseessä on siis se hieman karvamainen, ohut taikinahörselö, jota on esimerkiksi monien turkkilaisten ja kreikkalaisten leivonnaisten koristeena. Rapea taikinapitsi toi kivaa kontrastia pehmeyteen.
Makeampi viini pitää chilin aisoissa
Seuraava ruoka-viiniyhdistelmä oli illan yllättävimpiä – ja toimivimpia. Lasiin lorautettiin Cabernet D´Anjou -roseeta. Loiren laaksosta tuleva viini on sävyltään oranssi ja maultaan ruusuinen. Se ei ole rutikuiva ja mineraalinen, ja syy valintaan löytyi lautaselta.
Briossin päällä oli hevospastramia, hapatettua piparjuurta ja aprikoosi-habanerotahnaa. Siis suolaista, makeaa, tulista ja hapanta. Miten tämä mahtaa pysyä kasassa ja vielä roseen kanssa, mietin.
No sehän pysyi hyvin. Lempeä, mansikkais-ruusuinen viini sopi mainiosti yhteen habaneron ja aprikoosin kanssa. Teimme huviksemme pienen testin. Maistoimme leipää myös mineraalisemman valkkarin kanssa. Chili alkoi poltella suuta, ja makuja oli vaikeampi aistia kutinan alta. Pieni makeus taas nosti annoksen kaikki elementit esille.
Kaipasiko parsa suolaa?
Lihaleivän jälkeen tarjottiin hiukan yllättäen raikkaampi parsa-annos. Pelkistetyssä annoksessa oli parsan lisäksi parsatuhkalla maustettua jugurttijuustoa eli labnehia, sitruunaa ja pähkinä-yrttisalsaa. Viini oli ranskalainen Sauvignon Blanc, edelleen Loiresta, Francoise Chidanen tilalta.
Australialaiset Sauvignon Blancit tuntuvat jakavan ihmiset jyrkästi. Moni viinihifistelijä vihaa niitä, koska viinit ovat voimakkaan parfyymisia. Mustaherukka, aprikoosi ja hunaja suorastaan vyöryvät päälle. Minä tosin pidän tästä kesäisen puutarhan vyörystä.
Vyöryn alle litistyvien kannattaa kuitenkin antaa ranskalaisille Sauvignon Blanceille mahdollisuus. Nekin ovat herukkaisia, mutta herkempiä. Viini sai ilmoittua aika kauan lasissa ennen kuin aromit alkoivat aueta. Maku sopi hyvin yhteen pelkistetyn, happaman ja raikkaan annoksen kanssa.
Olisin kuitenkin tarjoillut parsan ennen vahvempaa liha-annosta, ja jäin kaipaamaan jotakin. Hiukan enemmän suolaa kenties? Ville taas piti annoksesta, koska raaka-aineet olivat siinä sellaisenaan. Ruoka puhdisti suun, ja annos oli vähän kuin välisorbetti.
Parsan kanssa söimme paistettua kuhaa mojo -verde kastikkeen, marinoidun endiivin ja savukuhapyreen kera. Kala oli kypsennetty helposti lohkeaviksi siivuiksi. Kokonaisuudessa oli tasapainoisesti suolaa, savua ja pientä kitkeryyttä, jotka eivät kuitenkaan peittäneet kuhaa. Etenkin mousse oli herkullista.
Tästä ei vegeannos parane!
Kuhan jälkeen söimme kasvisannoksen, joka oli parhaita syömiäni vegeruokia. Kokonainen, makeaksi kypsennetty sipuli oli täytetty ohralla ja siitakesienillä. Lisukkeena oli sipulisiirappia ja rakuunakermaa.
En olisi halunnut annoksen loppuvan koskaan. Tämä jos mikä oli lohturuokaa: suolaista, makeaa ja mehevää! Ehkä hieman syksyinen annos kevätlistalle, mutta toisaalta, hällä väliä. Maku ratkaisee.
Jännitin turhaan jänteitä
Tässä vaiheessa olimme selättäneet jo melkoisen ruokamäärän, mutta tuhdein pääruoka oli vielä tulossa. Säikähdin vähän, kun eteeni tuotiin entrecôte, joka ei ole suosikkilihani. Parhaimmillaan rasva sulaa lihassyiden väliin. Pahimmillaan – ja liian usein – olen saanut jänteistä ja sitkeää entrecôteta.
Tämä oli kuitenkin valmistettu mallikkaasti. Lihaa oli haudutettu pitkään, joten se leikkaantui helposti. Lisukkeina tarjottiin harissahummusta, mustapippurijugurttia, korianteria sekä tabboulehia.
Meze-paikoissa käy usein niin, että alkupalat virittävät odotukset huippuunsa. On monenlaista kastiketta, tahnaa ja värikkäitä kasviksia. Laadukas liha tai kala ei kaipaa yletöntä kikkailua, mutta pelkkä pihvi ja perunat olisivat lässähdys odotuksiin nähden. Vaikka olen eniten kasvis- ja kalaruokien ystävä, tässä liha-annoksessa oli juuri lisukkeiden ansiosta raikkautta ja kiinnostavuutta.
Punaviini oli espanjalaista Borsao Tres Picos Garnachaa. Välimerellis-eurooppalainen tyyli toistui siis loppuun asti.
Suolainen ja makea ne yhteen sopii
Olen syönyt Diningissa ainakin kerran hekumallisen jälkiruoan, jossa makea ja suolainen yhdistyivät. Haaveilimme taas Snickers-henkisestä jälkkäristä, ja toiveemme toteutui!
Valkosuklaa-mascarponekreemi tarjottiin ruskeavoi-merisuolajäätelön ja kumkvatilla maustetun kinuskin kera. Kumkvatti toi kinuskiin raikkautta, mutta ei herranjumala sentään tehnyt siitä terveellisen oloista. Hus mokomat kotkotukset!
Jälkiruokaviini oli italialainen Maculan Torcolato. Mausta ja tuoksusta erottui appelsiininkuorta ja aprikoosia. Ne sitoivat viinin hedelmäiseen kinuskiin.
Kokoa oma menu tai luota keittiön valintoihin
Dining 26:n listalla on 10 euron hintaisia lämpimiä ja kylmiä annoksia. Yksi henkilö tulee täyteen noin neljästä annoksesta, kaksi kuudesta. Näiden lisäksi listalla on 4 – 5 euron hintaisia pikkusideja, kuten leipää ja tabboulehia, sekä pari talon erikoisuutta: taginepata (20 e) ja lihavarras (24 e).
Tarjolla on myös kaksi valmista menuta: Dining-menu (ruoka54 e, viinipaketti 32 e) ja pidempi, meille tarjottu Tasting-menu (ruoka 70 e, viinipaketti 42 e). Joissakin ravintoloissa tasting tarkoittaa parin haarukallisen kokoisia annoksia. Diningissa taas olo oli varsin täyteläinen Tasting-menun jälkeen.
Jokaiselle voi siis tilata omia annoksia tai ruokaa voi jakaa. Kuten alussa sanoinkin, jakaminen ei ole minulle suuri, intohimoja herättävä ongelma. Villen kanssa jaamme melkein aina, koska minulle tulee muuten annoskateus. Jos olet taas ehdottomasti klassisen ”kaikille oma alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka” -tyylin ystävä, konsepti ei ehkä sinulle sovi.
Täällä tunnetaan viinit
Pitkässä menussa ei ollut notkahduksia. Raaka-aineet oli valmistettu hyvin, ja mausteet istuivat luontevasti annoksiin peittämättä herkimpiä makuja. Tämän illan perusteella ravintola pysyy vankasti Tampere-suositusten listallani.
Viinit oli mietitty tarkasti, ja hovimestari Minttu Halme todella tunsi juomat ja perusteli jokaisen valintansa. Dining 26 on oivallinen ravintola ihmiselle, jolle ei riitä se, että lasiin kaadetaan ”jotain raikasta talon valkkaria”.
Toivottavasti osasin muuten kirjoittaa kaikkien viinien ja ruokien nimet oikein, yritin olla tarkka. Sain taannoin palautetta siitä, että aksenttimerkki oli eräässä ranskankielisessä sanassa väärässä kohdassa, syvät pahoitteluni tästä! Haluan kuitenkin muistuttaa, että arkeologisten selvitysten mukaan kirjoitustaito tuli Tampereelle vasta Messukylän liittämisen aikoihin.
