Keväällä Tampereelle rantautui ilmiö. Pieneen liiketilaan Tuomiokirkonkadulle, kohtaan, jonka ohi moni kiireessä vipeltää. Ilmiön nimi on Zeytuun, Lähi-idän makuja tarjoileva ravintola. Kuulin paikasta ylistystä koko kesän, mutta aina yrittäessäni lounaalle sali oli tupaten täynnä. Nyt syksyllä olen onnistunut pääsemään Zeytuuniin pari kertaa syömään, vaikka ovi käy edelleenkin tiheästi lounasaikaan. Saatuani pöydän reaktioni on kuin saalistaan puolustavalla eläimellä, minun apajallenihan ette perkele tule.
Zeytuunin ravintolasali on pitkä ja kapea, mutta tila tuntuu silti avaralta ja valoisalta. Kuten turkkilainen Malabadi, myös Zeytuun edustaa modernia etnistä keittiötä. Asiakkaan ottaa vastaan raikas ja rauhallinen tunnelma. Kalusteet ovat tummaa puuta, ja siellä täällä on värikkäitä tyynyjä, lamppuja ja maalauksia. Koristeet on kuitenkin valittu hyvällä maulla. Miljöö ei ole räikeä ja muovinen, kuten monissa vanhan koulukunnan etnisissä. Taustalla soi viileä jazz, ja tunnelma on niin sulava, että tästä ei Tampereella voi paljon smoothimmaksi vetää. Kuin saisi vetää keuhkoihinsa minttuteen höyryä ja meri-ilmaa.
Listalla on salaatteja, meze-lajitelmia ja pita-annoksia, jotka maksavat hieman alle 10 euroa. Tarjolla on myös smoothieita, ja aterian voi päättää teehen (2,80 euroa), joka tarjoillaan pienen makean kera. Annokset tilataan kassalta ja maksetaan tilauksen yhteydessä. Kassan vieressä on pitkä tiski täynnä tuoreita raaka-aineita, ja annokset valmistetaan ravintolasalissa.
Ravintolan falafelia on ylistetty Tampereen parhaaksi. Aikaisemmat kokemukseni etnisten ravintoloiden falafeleista ovat olleet aika karuja. Kuivaa, mautonta, miksi ihmeessä maksan tästä? Pelkkä vilkaisu Zeytuunin tiskin antimiin vakuutti minut siitä, että täällä falafelille kannattaa antaa mahdollisuus. Tilasimme sekä falafelia sisältävän meze-lajitelman että leipäannoksen. Falafelin lisäksi meze-lautasella oli marinoituja vihanneksia, hummusta granaattiomenan kera, yrtti-tomaattisalaattia eli tabboulehia, punajuurta, marinoituja kikherneitä ja baba ganoushia eli munakoisotahnaa. Annos tarjoiltiin parin nachon ja ohuen pitan kera.
Mistäs sitä aloittaisi? Marinoidut kasvikset olivat loistavia. Ne oli pikkelöity makean etikkaisiksi ja siivutettu kauniin ohuiksi. Kuuluisa falafel oli maineensa veroinen, saletisti Tampereen paras. Falafelin koostumus oli pehmeä ja maku ihanan mausteinen. Kaneli toi falafeliin sekä syvyyttä että pehmeyttä. Tabboulehissa oli oikeaoppisesti todella paljon persiljaa ja minttua. Olen saanut aika usein tabboulehia, jossa on pelkkää tomaattia, mutta yrttejä vain nimeksi. Hummuksessa oli juuri sopivasti valkosipulia ja koostumus oli upea, notkea ja kuohkea. Punajuurten kanssa ei kikkailtu liikaa, ne toivat annokseen raikkautta ja hauskan Suomi-elementin. Kikherneet olivat raikkaan kirpsakoita ja munakoisotahna hykerryttävän paahteista.
Leipäannos tarjoiltiin myös marinoitujen vihannesten ja hummuksen kera. Höysteenä oli lisäksi tsatsikia. Leivän välissä oli falafel-pihvi, salaattia ja kastiketta. Leipä oli ihanan ohut, ja täytteet pääsivät pääosaan. Fafa´sin taivaallinen falafel-pita menee edelleen ykköseksi, sillä olisin kaivannut tämän leivän väliin enemmän kastiketta. Kokonaisuus oli kuitenkin tasapainoinen, värikäs ja sopivan mausteinen.
Toisella kerralla suunnittelin kokeilevani salaatin. En kuitenkaan voinut itselleni mitään, meze-lajitelmien ihanat tahnat houkuttelivat liikaa. Testasin halloumi-lautasen, jossa oli myös falafelia, kikherneitä, tsatsikia, hummusta, tabboulehia ja marinoituja kasviksia. Annos oli todella täyttävä, sillä herneissä, falafelissa, hummuksessa ja juustossa oli reippaasti proteiinia. Harmittelin ensin, että juustoa oli aika vähän, mutta annoksen vedellessä viimeisiään totesin, että en olisi jaksanut syödä enempää. Halloumissa oli tasainen ja kaunis paistopinta, ja sitä oli maltettu paistaa riittävästi.
Ateria Zeytuunissa kannattaa ehdottomasti päättää teehen. Sen voi nautiskella jälkiruoaksi, kuten minä tein, tai siemailla aterian lomassa. Minttutee ei ole mitään Liptonin pussiputua, vaan suurista tuoreista mintunlehdistä haudutettua. Tee tarjoillaan lasista, ja lehdet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Aidon minttuteen tuoksu ja raikas maku on jotain niin mieletöntä, että se on pakko kokea itse. Teen kanssa tarjoillaan suupalan kokoinen baklava ja pähkinätaatelia, ja annos koristellaan sipauksella seesamikastiketta. Kokonaisuus on raikas, ei äitelä.
Tajusin vasta toisella käynnilläni, että Zeytuun on kasvisravintola. Falafelin lisäksi annosten täytteinä on halloumia, vuohenjuustoa ja fetaa, mutta tarjolla ei ole liha-, kana- tai kalaruokia. Ravintola ei kuitenkaan markkinoi itseään ensisijaisesti kasvisravintolana, vaan terveellisiä ja herkullisia makuja tarjoavana Lähi-isän keittiönä. Luulen, että moni muukin lumoutuu tahnoista, salaateista ja mausteista niin paljon, ettei edes tajua lihatonta linjaa.
Zeytuun ei ole samalla tavalla aatteellinen kuin useat kasvisravintolat. Monen vegeravintolan harjoittama elämäntavan kauppaaminen vetoaa varmasti kohdeyleisöönsä, mutta karkottaa harmillisen paljon niitä, jotka eivät halua lounaakseen aatteita, vaan ruokaa. Zeytuunin päinvastainen linja on selvästi tepsinyt, sillä asiakkaissa oli kaikenlaisia ihmisiä. Myös niitä raavaita äijänköriläitä, jotka juoksevat yleensä karkuun kuullessaan sanan seitan. Zeytuun on matalan kynnyksen paikka niille, jotka suhtautuvat kasvisruokaan skeptisesti – ja loistava tapa laajentaa käsitystään siitä, mitä edullinen etninen ruoka voi olla. Taas pientä muistuttelua: voit saada samalla rahalla einesranskalaiset ja peruskebsua tai tätä.
Ravintola on avoinna joka päivä kello 10-21. Muistelen, että kesäsunnuntaisin ravintola avasi vasta puoliltapäivin. Aukeamisen aikaistaminen helpottaa niitä perheitä, joissa taaperot alkavat kaivata kahdentoista jälkeen päiväunille. Ruokaa voi ostaa myös mukaan, eli painele rohkeasti sisään, vaikka ravintola olisi täynnä.
Zeytuunin palvelu on samalla tavalla sulavaa kuin taustalla soiva jazz. Ei erityisen räväkkää tai vuolasta, mutta todella kohteliasta. Pöydät siivotaan nopeasti, ja kassalla varmistetaan, haluaako asiakas juoda teensä aterian kanssa vai jälkiruoaksi.
En ole käynytkään pitkään aikaan, mutta nyt tuli nälkä!
Mulle tuli viimeisimmän käyntini jälkeen sellainen olo, kuin olisin käynyt lounastauolla jossain hierojalla rentoutumassa.
Zeytuun on mun ehdoton lempiravintola! Ruuan jälkeen on seesteinen mutta täysi olo ja kun astuu ulos tuntuu kuin olisi ollut jossain muualla hetken aikaa.
Hei, Zeutyynissä kolme kertaa käyneenä voin vain sanoa että ruoka on ollut joka kerta tuoretta, maukasta ja erinomaisen hyvää ! Iso Kiitos ravintolan porukalle tästä ! Ainoastaan leipä ei ole mielestäni ollut kummoista, mutta vertaan tässä kokemuksiani Egyptissä ja Marokossa. Kukahan vielä voisi, haluaisi, pystyisi tuoretta, ohutta, notkeaa leipää leipomaan Tampereella. Uskoisin myyntiä olevan.
Jenni, juuri tuollainen olo minullakin on aina Zeytuunin jälkeen. Rauhoittunut ja ihanalla tavalla todellisuudesta irtautunut. 🙂
Jouni, oletko käynyt Malabadissa? Malabadin pehmeä, sitkoinen vaalea leipä istuu omaan makuuni. Leipien taso etnisissä paikoissa on tosi vaihteleva. Jos menen peruskebsulaan, en koskaan ota esim. pitakebabia, koska eihän se sämpylä mikään pitaleipä ole. Ikävimmillään pitakebabina on joskus myyty viritelmää, jossa oli tyyliin joku Jussinhannan porkkanasämpylä. Siis hyvä leipä, mutta aivan väärässä annoksessa.