Arvostelu: Mäntän ravintola Gösta on metsään kätketty helmi

(*Pernod Ricard Finland tarjosi lounaan Göstassa ja majoituksen Mäntän Klubilla)

Mäntän Food and Art -tapahtuman perkaaminen jatkuu herkullisissa merkeissä! Ensimmäisessä postauksessani kerroin uskomattomasta 13 ruokalajin Michelin-illallisesta, joka järjestettiin avajaispäivän iltana. Nyt kelataan nauhaa pari tuntia taaksepäin: lounasaikaan ja kukkaroa vähemmän verottavaan makuelämykseen.

Ravintola Gösta on taideteos keskellä metsää

Ennen illan häppeninkejä lounastimme Pernod Ricardia edustaneen Lähdetään taas -Teijan ja Kohteena maailma -Ramin kanssa Serlachius-museon omassa ravintola Göstassa. Olin kuullut ravintolasta paljon kehuja, mutta välimatka on tuntunut aina liian pitkältä.

Heti alkuun tallon ennakkoluuloni. Göstaan kannattaa tulla lounaalle, vaikka viinipitoinen illallinen ei autoilun vuoksi onnistuisi. Göstan lounas nimittäin on kaukana perusbuffetin kinkkukiusauksesta ja raastesalaateista.

Vuonna 2014 valmistuneen puisen Paviljonki-rakennuksen alakerrassa sijaitseva ravintola on avara ja moderni. Ikkunat yltävät lattiasta kattoon, ja luonnonvalo virtaa esteettömästi sisälle. Baaritiskin takana on henkeäsalpaava maalaus, joka tekee selväksi, että elämys hoidetaan täällä loppuun asti, taide ja arkkitehtuuri eivät rajoitu yläkertaan ja näyttelyihin. Ravintola Göstan puikoissa ovat Pekka Terävä ja Henry Tikkanen. Molemmat on valittu vuoden kokiksi, ja he ovat edustaneet Suomea maailmalla useissa ruokamittelöissä.

Fine diningia kohtuuhintaan

Jo menun nopea selailu osoittaa, että tässä ravintolassa on hyvä hinta-laatusuhde. Listalla ei ole turvallisen laiskoja jättipihvejä ja kermaperunoita, vaan riistaa, kalaa, yrttejä, kasviksia ja kekseliäisyyttä. Hinnat eivät hivo pilviä. Kolmen ruokalajin lounas maksoi 42 euroa ja neljä ruokalajia 48 euroa.

Listan kallein annos on 32 euron tournedos. Moneen Tampereen keskustan peruspihvipaikkaan verrattuna annos on edullinen. Alku- ja jälkiruokien hinnat ovat kympin kieppeillä, pääruokien reilussa parissakympissä. Viinilistaa ei ole rakennettu itsestäänselvimmän kaavan mukaan. Silmääni pisti se, että täällä jopa Taittinger-samppanjaa myydään laseittain.

Päädyimme neljään ruokalajiin, ja Rami otti pääruoan kanssa vielä lasillisen punaviiniä. Teija ja minä olimme aloittaneet aamun samppanjalla, joten päätimme pysyä lounaalla vesilinjalla, jotta olisimme iskussa illallakin.

Tähän väliin pieni info maksupolitiikasta. Yleensä linjaukseni on se, että kirjoitan arvostelun, jos käyn ravintolassa normaalina, maksavana asiakkaana, en kestittynä bloggaajana. Kun olen paikalla kutsuvieraana, kirjoitan illasta mahdollisimman objektiivisen kuvauksen, mutta en nimeä sitä arvosteluksi. Kutsuvierastapahtumat ovat kuitenkin aina erilaisia, sillä ravintoloitsija saattaa tulla itse istumaan pöytään, ja ruoat on suunniteltu usein etukäteen seuruetta varten.

Nyt päätin kuitenkin kirjoittaa Göstasta arvostelun, sillä vaikka Pernod Ricard tarjosi lounaan, olimme ravintolassa tavallisina asiakkaina. Kutsuvierastapahtumissa henkilökunta tietää, että paikalla on bloggaajia, jotka voivat kirjoittaa ruoasta. Nyt näin ei ollut.

Lounaamme alkoi punajuuriconsommella, häränrinnalla ja metsäsienillä. Kirvelillä koristeltu annos oli kuin syyskesän metsä. Liemessä oli syvää umamisuutta, häränrinta oli täydellisen mureaa ja sienet napakoita. Consomme-liemi kaadettiin annoksen päälle pöydässä. Näin annos pysyi kauniisti kasassa, ja lounaaseen tuli pieni, juhlava rituaali.

Rotevaa lihaa, herkkiä yrttejä

Jo tässä vaiheessa Teija huokaili, että ruokahan on ihan samanlainen kuin tämä paikka. Oivallus oli osuva annoksen värejä myöten. Ruskea Paviljonki sijaitsee vehreässä mäntymaisemassa. Tällaisessa paikassa haluan syödä kotimaista lihaa, kalaa ja juureksia, en välimerellistä ruokaa tai tuontihummeria.

Seuraavaksi vuorossa oli hiillostettu siika maa-artisokan ja lipstikan kera. Hiillostus pääsi hyvin esiin, sillä annos oli raikas ja puhdas. Kalan liha oli miellyttävän pehmeää, mutta ei ylikypsää. Kuvasta näkee, miten kauniisti suomut erottuvat, nahkaa ei siis oltu käräytetty.

Artisokkaa oli lautasella sekä pyreenä että napakoina kuutioina. Tällainen kala-annos voitaisiin hukuttaa kermaan ja rasvaan, mutta nyt makumaailma oli kevyt ja luonnonläheinen. Vanhojen yrttien ystävänä melkein jodlasin ilosta, koska annoksessa oli lipstikkaa.

Rohkeaa hapokkuutta

Kalan jälkeen oli lihan vuoro: grillattua rypsiporsaan plumaa, sinapinsiemenkastiketta ja selleriä. En nyt aio esittää teille, että tietäisin ilman googlailua, mikä on pluma. Se on sian etuselästä leikattu pala, joka on erityisen mehukas rasvaisuutensa vuoksi.

Tässä annoksessa oli jo kunnolla syksyn henkeä, hieman jotain slaavilaista ja saksalaistyyppistä. Olisin voinut juoda ruoan kanssa ihan rehdisti olutta. Liha oli jälleen täydellisen mureaa. Sinapinsiemenkastike ja selleri toivat ruokaan kaivattua hapokkuutta ja terävyyttä. Liian kermaiset ja rasvaiset lisukkeet olisivat heikentäneet tehoja, nyt maut jäivät hellimään suuta pitkäksi aikaa.

Suklaa+marjat = hitti vai huti?

Ateria päättyi vadelmasorbettiin, ruusulla maustettuun maitosuklaaseen ja vadelmiin. Tämä oli Teijan ja minun mielestä menun heikoin annos, vaikka se olikin kaunis ja taitavasti tehty. Syömme marjat mieluiten marjoina jonkin hapokkaan kera, suklaan taas täyteläisempien lisukkeiden kanssa. Marjojen yhdistäminen suklaaseen kovettaa suklaan jotenkin kitalakeeni. Suklaan maku katkeaa kesken, eivätkä marjatkaan pääse loistamaan täysillä, sillä suklaa dumppaa niiden raikkautta.

Kyse voi olla täysin makuasiasta, toivottavasti ymmärrätte ajatuksenjuoksuni. Yhdistän suklaaseen yleensä vain kirsikan. Sen imelyyttä lähentelevä aromi sopii etenkin tummaan suklaaseen, eivätkä maut riitele tai himmennä toisiaan.

Illallisen jälkiruoka oli ravintola Göstan, ja se toimi mielestämme paljon paremmin. Annos muistutti tätä, mutta suklaa oli jätetty pois. Suklaan sijaan illallisannoksessa leikittiin lakritsaan maanmaulla ja marjojen hapoilla, se toimi loistavasti.

Avara tila ei kaiu

Göstan palvelu oli perusystävällistä, siis hyvin suomalaista. Ei unohtumatonta, mutta moitteetonta. Maisemat ovat oma osansa ravintolaelämystä. Taustalla soi miellyttävä jazz ja akustiikka oli hyvä. Joskus tällaisissa tiloissa tulee sellainen olo kuin olisi alttarilla. Jokainen sanasi kaikuu ympäri salia, ja kaikille tulee varmasti selväksi, ETTÄ LAPSESI TARHASSA ON MUUTEN KIHOMATOJA. (ei siis ole, älkää laittako minua karanteeniin!).

Ihmettelimme aterian jälkeen, voiko reilulla neljälläkympillä saada näin hyvää lounasruokaa. Tämän tason annoksia kun ei saa monessa Tampereen keskustan kalliimmassa paikassa edes illallisaikaan. Mäntän-reissusta ei tule kallista, vaikka ravintolakäyntiin yhdistäisi museokierroksen. 10 euron lipulla pääsee sekä Gösta- että Gustaf-museoihin. Eläkeläis- ja opiskelijalippu maksaa 7 euroa, ja alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyihin ilmaiseksi.

Museoiden lisäksi myös alueen pihapiirissä riittää nähtävää. Siellä täällä on suurempaa ja pienempää taidetta, veistoksia ja hauskoja yksityiskohtia. Paviljongin pihasta voi vuokrata kaupunkipyörän, jolla pääsee huristelemaan kätevästi rakennukselta toiselle, Mäntän Klubille ja keskustaan.

Suomen parhaita taidekokoelmia

Ennen illallista tapahtuman vieraat kierrätettiin vielä Göstan näyttelyissä. Paviljongissa on nyt Riiko Sakkisen ravisteleva Rajat kiinni -näyttely. Sakkinen on viettänyt aikaa muun muassa Afganistanissa ja Balkanilla, ja hänen luomansa kuva pakolaiskriisistä on kaunistelematon. Se on kuitenkin myös värikäs ja makaaberin ilkamoiva kokoelma, joka ei selitä, vaan näyttää.

Ahdistuin aika pahasti katsellessani yhdelle seinälle koottuja heppoisia lasten uimakellukkeita ja mietin, että niin, minun lapseni käyttää noita ”hieman” eri tarkoituksiin – ja mahtavatko näitä kellukkeita käyttäneet lapset olla enää elossa. Luulen, että lapsen ja nuoren silmin näyttely voisi kuitenkin olla aika erilainen. Sakkinen hyödyntää popkulttuurikuvastoa ja mainoksia warholmaiseen tyyliin. Se tuo toisaalta taiteeseen jotain kammottavaa, toisaalta keventää sitä ja suo katsojalle hengähdystauon.

Paviljongista on yhdyskäytävä vanhaan kartanorakennukseen, jossa on Serlachiuksen klassikkonäyttely. Tämä pieniin ylellisiin huoneisiin koottu näyttely salpaa hengen toisella tavalla. Täällä pääsee näkemään Suomen ainoan Claude Monet´n ja vaikka mitä muuta; hollantilaisia hedelmäasetelmia 1600-luvulta, Simbergiä ja Schjerfbeckiä.

En levittele paria muistoksi nappaamaani kuvaa blogissa, koska se on museon toive, mutta believe me: Mäntässä on esillä yksi maan kovimmista kattauksista. Erityispisteet eläytyvälle opastukselle, joka oli kaukana monotonisesta vuosilukujen luettelemisesta.

Tuomio: Taidetta vatsalle ja sielulle uskomattoman hyvään hintaan

Kurkistetaan lopuksi vielä Mäntän Klubille, jossa yövyimme. Olen kirjoittanut pari vuotta sitten Klubin buffet-lounaasta, joka kalpenee Göstan rinnalla, mutta on buffet-genressä varsin hyvä esitys. Vaihtuva lounas maksaa 17,90 euroa sisältäen keiton, salaattibuffetin, liha- tai kalaruoan (tarjolla aina molemmat vaihtoehdot), jälkiruoan ja kahvin. Mieleeni on jäänyt pieniä mukavia yksityiskohtia, kuten erittäin hyvin kypsennetty lohi, runsas salaattipöytä ja aito kerma.

Nostalginen Mäntän Klubi

Majoituspaikkana Klubin voisi laskea ehkä boutique-hotelliksi. Se on melko pieni ja jokainen huone on erilainen. Rakennusta ei myöskään ole tehty aikoinaan palvelemaan modernin hotellin tarpeita. Lue: emme päässeet kolmoskerroksessa olleeseen huoneeseemme hissillä. Kaikissa huoneissa ei myöskään ole omaa vessaa. Käytävän varrella on onneksi pari wc:tä sekä suuri lukittava suihkuhuone. Ei siis tarvitse mennä yhteissuihkuun tuntemattomien kanssa.

Huoneemme oli kaunis kuin karkki, mutta hyvin pieni. Esimerkiksi vaatekaappia ja minibaaria ei ollut. Nukuimme makoisasti, mutta pidempi oleskelu näin pienessä huoneessa voisi olla ahdistavaa. Hotellin hintataso ei kuitenkaan ole kallis. Klubin huoneet maksavat ajankohdasta riippuen noin satasen. Isommissa huoneissa on kuulemma myös oma kylppäri ja jopa maisemaparveke. Huoneen koosta ja varustuksesta kannattaa siis kysyä, kun teet varausta.

Toijalan takana on todellakin elämää

Lounaskokemukseni perusteella odotin Klubin aamupalalta paljon, mutta se oli pieni pettymys. Syön hotelliaamiaisella mielelläni munakokkelia, mutta nyt tarjolla oli vain keitettyjä munia. Aamiaisbuffet oli salin kokoon nähden niukka, vaikka kaikki olikin hyvää; lämmin, tuore ja ihanan lehtevä leipä erinomaista. Huoneen noin 100 euron hintaan nähden kokonaisuus ja miljöö menevät kuitenkin plussan puolelle.

Joten hopi hopi ihmiset, menkää Mänttään! Nauttikaa taiteesta ja upeasta ruoasta luonnon sylissä. Bussia odotellessasi voit istahtaa vaikkapa bussiaseman srilankalaiseen kahvilaan, jossa tarjoillaan lounasaikaan erilaisia curryja ja perinteisiä riisiruokia.

Näe myös maailman mahtavin Tokmanni, joka on bussiasemaa vastapäätä. Minä oikeasti melkein sekosin onnesta, kun Teija halusi tänne ostamaan pattereita. Rakastan Toksua ja olisin voinut hypistellä niitä tuikkukynttilöitä ja koiranmakkaroita ikuisuuden.

Only in Mänttä. Mene.