Nyt, kun emme voi matkustaa Kreikkaan – tai edes Ruotsiin – yritän tuoda Kreikkaa kotiin makujen muodossa. Tulevana viikonloppuna on tiedossa perinteinen Kreikka-ilta sukulaisten kanssa, ja pari päivää sitten herkuttelimme kreikkalaistyylisellä pastavuoalla.
Makua ja sattumia kukkakaalista
Pastavuoka syntyi puolivahingossa, kuten aika moni parhaista resepteistäni. Löysin Soppa 365:stä kivan kesäkurpitsa-pastavuoan ohjeen. Vähän jotain erilaista arkeen, ja kurpitsat ovat nyt sesongissa, tuumasin.
Kesäkurpitsaidea piti kuitenkin hylätä. En tiedä, mitä K-ketjussa on tapahtunut, mutta kaikkien lähi-K-kauppojen kesäkurpitsat olivat viime viikolla hirveitä. Keltaisia, nahistuneita ja syöntikelvottomia. Miksi ne ovat myynnissä? Fiksu keräilijä oli jättänyt kesäkurpitsat pois myös isosta markettitilauksestamme saatesanoilla ”niin huonon näköisiä, etten kehdannut laittaa”.
Onni oli kuitenkin onnettomuuden matkassa. Korvasin kesäkurpitsan kukkakaalilla, lisäsin mausteita, ja uunipastasta tuli paljon parempi, mitä se olisi ollut hyvänkään kesäkurpitsan kera. Rakastan kukkakaalin vahvaa, paahteista makua, ja se antoi pastaan mukavasti pureskeltavaa. Tämä ruoka valmistetaan siis jatkossakin kaalin kera!
VINK: Voit korvata kukkakaalin parsakaalilla.
VINK VINK: Voit korvata oreganon tai käyttää sen lisäksi timjamia tai basilikaa.
VINK VINK VINK: Kahden juuston sijaan voit käyttää tuplamäärän pelkkää fetaa.
VINK VINK VINK VINK: Sinun ei tarvitse käyttää kukkakaalin lehtiä, mutta ne sopivat hyvin tällaiseen uuniruokaan. Tässä artikkelissa on lisää vinkkejä kukkakaalin lehtien hyödyntämiseen.
Kukkakaalipasta kreikkalaisittain
1 vuoallinen eli noin 6 annosta
Pastapaistos:
- 1 kukkakaali
- 350 grammaa kuviopastaa
- 200 grammaa fetaa
- 2 desiä voimakasta juustoraastetta
- oliiviöljyä kuullottamiseen
- suolaa
Tomaattikastike:
- 4 valkosipulinkynttä
- 1 keltasipuli
- 2 purkillista eli noin 800 grammaa säilöttyjä kirsikkatomaatteja
- 2 desiä (mustia) kalamataoliiveja
- reilu kourallinen tuoretta/2 ruokalusikallista kuivattua oreganoa
- 1 teelusikallinen balsamicoa
- 1 teelusikallinen sokeria
- suolaa
- mustapippuria
- oliiviöljyä kuullottamiseen
Pinnalle:
- 1 kuiva leivänsiivu murusteltuna/vajaa desi korppu- tai pankojauhoa
- Poista kukkakaalista lehdet ja paloittele lehdet ja kukinnot pienehköiksi paloiksi. Paahda paloja oliiviöljyssä, kunnes kukinnoissa on kullankeltainen paahtopinta. Mausta ripauksella suolaa. Siirrä kaalilohkot sivuun odottamaan.
- Tee kastike. Kuori ja silppua kelta- ja valkosipuli. Kuullota sipulisilppua öljyssä pari minuuttia. Lisää joukkoon kirsikkatomaatit, oliivit, reilu puolet oreganosta ja balsamico. Huuhtaise tomaattitölkit pienellä vesitilkalla ja kaada se kastikkeeseen. Keitä kastiketta keskilämmöllä vähintään 20 minuuttia tai kunnes se on saostunut paksuksi. Maistele ja mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla.
- Kun kastike porisee, keitä pasta al denteksi suolaisessa vedessä ja siivilöi.
- Sekoita keskenään pasta, kukkakaalilohkot ja kastike. Levitä puolet seoksesta vuoan pohjalle. Levitä kerroksen päälle puolet murennetusta fetasta ja juustoraasteesta. Levitä loppu pastaseos tämän kerroksen päälle. Kuorruta paistoksen pinta lopulla fetalla, juustoraasteella ja leivänmuruilla.
- Paista paistosta uunissa 225 asteessa 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä. Ripottele loppu oregano valmiin paistoksen päälle.
Arkiruokaa ja luksusta kreikkalaisittain
Toinen arkemme pelastaja ja ennen kaikkea ilahduttaja on minttu-fetapasta. Olen oppinut runsaan mintun käytön Kreetalla, ja nykyään minttu on kiilannut keittiössämme basilikan ohi. Se sopii hienosti yhteen tomaatin kanssa ja raikastaa fetaa ja vuohenjuustoa.
Jos aikaa on hieman enemmän ja Kreikka-kaiho mahdoton, tee uunissa paahdettuja munakoisoja pikkuisen paremmin. Ohjeessa on pari niksiä, joiden avulla munakoisoista ei tule kitkeriä tai veteliä. Joskus haluan kyllä kypsentää munakoison pehmeäksi, mutta on ollut kiva oppia tekemään rapeaksi paahdettuja munakoisosiivuja, joiden päällä on herkullisia täytteitä ja hieman leivänmuruja tuomassa ekstrarapeutta.
Näin hyödynnät kuivahtaneen leivän
Meillä on muuten nykyään aina pari leipäsiivua kuivumassa korissa keittiön pöydällä. Niistä voi tehdä valkosipulilla ja yrteillä maustettuja krutonkeja, ja pelkät leivänmurut sellaisenaan laatikon tai salaatin päällä tuovat ruokaan miellyttävää rapeutta.
Ai onko suutuntuma minulle tärkeä? No totta morossa on! Rakastan sitä, kun suuhun tulee joka haukkauksella sekä jotain pehmeää että rapeaa, aaah!