(*Kuvat Kotikadusta ovat kuvakaappauksia Yle Areenasta)
Talvella se iski. Salakavalasti yksinäisinä iltoina, kun olin puhki töistä ja miehen työmatkoista. Salamarakkaus.
Rakkaus Kotikatuun.
Kun Kotikatu alkoi 90-luvun puolivälissä, olin ala-asteella. Muistan, että lehdissä kirjoitettiin paljon aivan uudenlaisesta sarjasta, jonka olisi tarkoitus kestää vuosikausia. Se kuulosti jännältä. Tulisiko Suomeen ihan oma Kauniit ja rohkeat?
Pettymys oli suuri, kun näin Kotikadun pilotin. Matelevaa kerrontaa, pyöritään huoltoasemalla ja kerrostalokämppien keittiöissä ja olkkareissa. Räntäsateen kastelemia toppatakkeja ja housuhameita, aikuiset puhuvat EU:sta ja valittelevat rahatilanteen tiukkuutta. Siis aivan samaa shittiä kuin oikeassakin elämässä. Missä ovat iltapuvut, kohtalokkaat tuijotukset, uima-altaat, aseet ja juonittelu?
Jaksoin vilkaista pari jaksoa, kunnes kiinnostukseni loppui. En enää koskaan palannut Kotikadun pariin. Joskus ihmettelin, että jaa, tuleeko se laahaava toppatakkisarja vieläkin? Kuka sitä jaksaa katsella, eihän siinä tapahdu mitään.
Voi kuinka väärässä olinkaan, niin kovin väärässä. Kyse oli siitä, että minä olin epäkypsä ja ymmärtämätön. En ollut valmis Kotikadun hiljaiselle viisaudelle ja käänteille, jotka ovat musertavia juuri siksi, että ne ovat niin arkisia. Kotikadun upeus piilee siinä, että kaikki voisi tapahtua kenelle tahansa meistä. Avioero, talousongelmat, lasten kapinointi, liikenneonnettomuudet.
No okei, 2000-luvun taitteessa meininki Kotikadullakin kuulemma muuttui salkkarimaisemmaksi. Oli huoltoaseman polttoa ja muuta. Mutta ei puhuta nyt siitä. Ei lantiofarkuista ja yksiolkaintopeista, ei stringeistä ja lökäpöksyistä, hyppyritukista, vaaleanpunaisista kauluspaidoista ja Darudesta.
Nyt puhutaan ajasta pari vuotta ennen sitä. Lapsuusmaisemastani, joka oli vuodenajasta riippumatta aina hieman harmaa, vettynyt ja raskas. Alkuaikojen Kotikadusta, joka on lumonnut minut. Tällä hetkellä en tiedä mitään parempaa kuin sohvalle käpertyminen herkkujen, ristikkolehden ja Kotikadun pariin. Raapustan paperilla sanan silloin, toisen tällöin. Mieleeni tulvii muistoja flanellipaidoista ja trumpettihousuista. Olen onnellinen siitä, että tuo aika on ohi, mutta se herättää minussa myös hellyyttä.
Siksi listasin syyt, miksi sinunkin kannattaa aloittaa Kotikadun katsominen. Heti tänään.
1. Tunnusmusiikki
Kotikadun tunnusmusiikki on haikea, mutta pehmentyy loppua kohti. Se tuo mieleen raitiovaunujen kolinan, sateiset kadut ja Kauppatorin lokit. Upeimpia suomalaisten tv-sarjojen musiikkeja evö.
2. Ykköskauden tunnusgrafiikka
Kulmikas grafiikka, joka yhdistelee mustavalkoisia arkistofilmejä ja tietokoneella piirrettyä kerrostaloa, oli aikoinaan jotain uutta ja mullistavaa. Kato kato kato ny, toi talo on tehty tietokoneella! Mitä väliä, vaikka kuva on pikselöitynyt ja liikkeet töksähteleviä, se on tehty TIETOKONEELLA!
3. Ninni Luotolan eväsrasia
Voimistelua harrastavan Ninnin muoviseen eväsboksiin pakataan makkaravoileivät. Koska sinä olet viimeksi syönyt vaaleaa leipää, jonka päällä on voita ja HooKoon blöötä? Missään ei näy itse tehtyjä, vähäsokerisia myslipatukoita tai proteiinipitoisia välipalajuomia.
4. Karin Luotolan hiukset
Odota hetki Ninni. Äiti tulee heti tekemään sulle ne makkaraleivät, kunhan olen föönannut tämän kotipermanentatun tukkani ja työntänyt pääni hetkeksi mikroaaltouuniin.
5. Eeva Mäkimaan liivit
Ja housuhameet ja maksimekot ja popliinitakit ja kauluspaidat, kaikki kokoa XXL.
5. Laura Mäkimaan puhetyyli
Olen yrittänyt jo kahden kauden ajan selvittää, miten konsonantteja on mahdollista muodostaa avaamatta suutaan. Mysteeri on edelleen selvittämättä.
6. Mirja Mäkimaan teiniangsti
”Nyt kaatuu seinä”, julistaa omaa tilaa kaipaava Mirja ja alkaa hakata Lauran huoneen seinää lekalla. Sarjan edetessä Mirjan teiniangsti syvenee, huulipuna muuttuu entistä punaruskeammaksi ja mattaisemmaksi. Mirja seurustelee naapurin villikkopojan kanssa ja sekaantuu näpistelyyn.
7. Kaikkien muidenkin teiniangsti
Mäkimaiden naapurissa asuvat kaksospojat Joni ja Miro eivät koulunkäynnistä piittaa. Tärkeämpää on huudattaa eurodancea ja chattailla intternetti-nimisessä paikassa kanadalaisten tyttöjen kanssa.
Mirjan pahiskaveri varastaa ja panttaa Eevan rannekellon. Pimut panevat ranttaliksi ja ostavat rahoilla Carrolsin hampurilaiset ja Sokoksen hansikkaita. Napapaidat naukuvat ja rastat kutisevat, eikä kivipuuteria ole koskaan liikaa.
8. Naapurin Joni ja Miro
Susilapset, joiden äiti on kuollut ja isä tekee asekauppaa maailmalla. Kotikadun alkuaikojen epäuskottavin, mutta herkullisin juonikuvio ja kaksikko.
Joni ja Miro elivät Jyrkin Electric Circusta 24/7. Ylisuuria kahinavaatteita, kirkkaan keltasiniseksi maalattu koti, jonka seinään on pultattu koripalloteline, virtuaalivisiiribisnestä kerrostalon kellarissa. Jos olisin ollut Kotikadun alkuaikoina teini, olisin ollut housut märkinä aina, kun kaksoset ilmestyivät ruutuun.
9. Karin Luotolan puhetyyli
90-luvulla näyttelijät artikuloivat vielä selvästi. Karinin puhumana kirjakielikään ei kuulosta kornilta, ja sanoi Karin mitä tahansa, on selvää, että hän tarkoittaa sitä.
10. Ranskanleipä
Palataan vielä niihin Ninni Luotolan makkaravoileipiin. Niiden alla ei todellakaan ollut täysjyväleipää, vaan ranskanleipää, jota syötiin vielä 90-luvulla yleisesti. Myydäänkö sitä edes enää?
11. 90-luvun kahvilakulttuuri
Kakkoskaudella Hannes ja Arttu lähtevät kahvilabisnekseen. Kahvilassa riittää jostain kumman syystä asiakkaita, vaikka se sijaitsee kerrostalon kellarissa, johon ei päivänvalo yllä. Valikoimassa on suodatinkahvia, Lapin Kultaa ja peruspullaa. Mutta EU:ssa kun ollaan, nämä herkut tarjoillaan pöytiin tarjottimella, liehakoivien eleiden säestäminä.
12. 90-luvun baarikulttuuri
Jo klassikoksi kasvanut ravintola Maxill vilahtaa alkuaikojen Kotikadussa. Tosin tällöin kyseessä ei ollut viihtyisä bistro, vaan rehellinen keskikaljakuppila. Tänne lähdetään ylioppilasjuhlien jatkoille, naisia iskemään ja tappelemaan. Jos baarimikolta olisi kysellyt GT:tä tai pienpanimo-oluita, olisi varmaankin saanut turpaansa.
13. Lastenvaatteet
Lapsuus on vakavaa aikaa perkele. Minä mitään röyhelöitä ja veikeitä printtejä käytä, jos vauvan voi nyörittää paksusta collegesta tehtyyn viininpuna-laivastonsini-myrkynvihreään myllynkivikaulukseen. On sillä se karhuherra Paddington sitterissä, pitäisi riittää.
1-vuotiskuvaan haluan ankkurinappeja, baskerin ja kaksirivisen liivin. No, miksei se hymyile?
14. Nuhruinen ylenpalttisuus
Kotikadun alkuajoissa on vielä kaikuja 80-luvusta. Tukat eivät ole suoristuneet täysin, olkatoppauksissa on volyymia. Miehet käyttävät leveitä solmioita, jotka on koristeltu ruusuilla ja ankkureilla.
Juppikauden loisto ja värikkyys ovat kuitenkin tiessään. Värit ovat harmaalla ja ruskealla murrettuja, kuin maiseman päälle olisi levitetty nuhruinen kalvo. Lavastus ja puvustus osoittavat, että lama tuntui siltä kuin raahaisit selässäsi ylisuurta, sateessa vettynyttä toppatakkia, jonka alla hikoilet.
15. Tietokoneet ja jännittävä intterwebs
Ensimmäisen kauden alussa Eeva Mäkimaa on kotona työskentelevä freelance-toimittaja, voi miten kotoisaa. Eevan läppäri muistuttaa attaseasalkkua, ja sitä kutsutaan mikroksi.
Joka kodissa mikroa ei ole, varakkailla Mäkimaillakin on vain yksi. ”Äiti saanks mä lainaa sun mikroo”, kyselee Janne.
16. Lankapuhelimet, faksit, sihteerit ja suljettavat ovet
Kännykän piippaus ei kiusaa juristi Pertti Mäkimaata. Hän ei joudu työskentelemään hälyisessä avokonttorissa, vaan hänellä on oma kirsikan sävyisellä puulla vuorattu huone, jonka oven saa kiinni.
Viestit ja faksit kulkevat Pertille sihteerin kautta. Pertti joutuu korkeintaan nostelemaan lankapuhelimensa luuria. Tietokoneen sijaan pöydällä on mappeja ja papereita. Uskolliset sihteerinaiset hoitavat sellaiset ärsyttävät asiat kuin matkalaskut ja hotellihuoneiden varailut.
Kuten kunnon sihteeri-pomotarinoissa, Perttikin saa sihteereiltään henkistä ja fyysistä rakkautta ja emomaista tukea. Kun Pertin tytär Mirja törttöilee koulussa, Pertti ei kysy neuvoja vaimoltaan, vaan sihteeriltään.
17. Taustamusiikki
Kotikadussa on loistava musiikki. Nuorisoa kuvaavien kohtausten taustalla soi 90-luvun poppia, rockia ja konemusaa. Aikuisten kohtaamisia säestetään 60- ja 70-lukujen tunnelmallisilla klassikoilla, kuten Moody Bluesilla ja Beach Boysilla.
18. Hannespullan mystinen menestys
Ykköskaudella Hannes Luotola päättää muuttaa perheen kituvan huoltoaseman persoonallisemmaksi ja panostaa palveluun. Innovoinnin lomassa syntyy Hannespulla, jolla Neste alkaa erottua kilpailijoistaan.
Sarjassa ei koskaan selitetä kunnolla, mikä tekee Hannespullasta erityisen. Usein nämä tavallisen raakapakasteen näköiset dallaspullat ovat palaneet lähes mustiksi. Silti naapurusto hamstraa niitä pusseittain.
19. Tunnetut näyttelijät pikkurooleissa
Kotikadussa vilahtavat niin Maija Liisa ”Salkkareiden Ulla” Peuhu, Antti ”Vares” Reini ja Juha ”se alkuperäinen Vares ja yleispahis” Veijonen. He esittävät yllättävän samanlaisia rooleja kuin monesti Kotikadun jälkeen. Peuhu on nokkava kälättäjä, Veijonen paha poika ja Reini kamppailee sisäisten demoniensa kanssa.
20. Suodatinkahvi
Kotikadun eurooppalaistyylisessä kahvilassa ei ole kuultukaan espressosta tai cappucinosta. Eeva Mäkimaa kittaa Kantakaupunkilainen-lehden toimituksessa mustaa kahvia Moccamaster-pannusta. Pertti Mäkimaan bisnesneuvotteluissa on pahvimukit, termoskannu ja pari pikkupulloa keltaista jaffaa.
21. Tupakka
Sitä saa polttaa, sitä poltetaan. Teemu ja Janne käryyttävät kessua autossa, jolla Janne heittää pimeää taksikeikkaa. Jokaisessa toimisto- ja ravintolapöydässä on painava lasinen tuhkakuppi.
22. 90-luvun ravintolakulttuuri
Eeva käy salatreffeillä hienossa ravintolassa, jonka listalla on katkarapukasaria ja makkarapannua. Pöydässä on tietenkin punavalkoruudullinen liina, jotta KAIKILLE NYT TULEE VARMASTI SELVÄKSI, ETTÄ TÄMÄ ON RAVINTOLA, EHKÄ VIELÄ PARI MUOVISTA VALKOSIPULILETTIÄ SEINÄLLE KORISTEEKSI?
23. Punavuori
90-luvulla keskituloisella yrittäjäperheellä oli varaa asua Punavuoressa. No okei, Luotoloiden asunto oli Hanneksen perintö, mutta silti. Kun Laura Mäkimaa ajaa pilottijaksossa taksilla sateisen Punavuoren halki, on vaikea uskoa, että se on pian trendiskenen keskus.
24. Asuntojen sisustus
Valkosipuliletit ja kuparipannut koristavat myös koteja. Muistatteko, kun maustepurkkeja säilytettiin liesituulettimen päällä, koska se oli kätevää? Kukaan ei miettinyt, mitä kuumuus tekisi aromisuolan maulle ja koostumukselle.
Olohuoneissa on muhkeita sohvaryhmiä. On ruutua, raitaa, merihenkistä ankkuria, kukerrusta ja kiemuraa. Kirkkaatkin värit on softattu mattabeigellä. Viininpunainen, tummansininen ja harmaansruskea on kova väriyhdistelmä. Sitä voi piristää vaikka hitusella okranoranssia.
25. Kantakaupunkilainen-lehti, tuo journalismin sykkivä keskus
Eeva Mäkimaa kyllästyy työhön juoruskuuppeja jahtaavana freelancerina. Hän pääsee päätoimittajaksi kaupunginosalehti Kantakaupunkilaiseen.
Vaikka eletään lama-aikaa, pikkulehden toimituksessa on kolme vakituista työntekijää. Eevalla on aikaa pohtia juttujensa näkökulmia ja lukea aiheisiin liittyvää lähdekirjallisuutta.
Tämä kuulostaa uskomattomalta luksukselta, kun on työskennellyt isommissa lehdissä, joissa ei tahdo olla tätäkään resurssimäärää.
26. Upeat kuvat Helsingistä
Alkuaikojen Kotikadussa ei miljöökuvausta säästellä. Kamera kuvaa Helsingin katuja ja kattoja, auringonnousuja, yösadetta ja vuodenaikojen vaihtumista. Verkkaista kameratyötä on nautinnollista katsella.
27. Luonnolliset lavasteet
Ensimmäisten kausien Kotikatu kuvattiin oikeasti Punavuoressa ja Eirassa. Alkuaikoina asunnot näyttävät aidoilta. Niissä ei ole Salkkareiden räikeitä pahviseiniä ja loisteputkivaloa. Kesällä valaistus on luonnollisen kellertävä, talvella kylmä. Tulee sellainen olo, että nyt todella ollaan näiden ihmisten kodeissa.
28. Eksotiikka
Kun Janne ja Teemu haluavat repäistä, he lähtevät tyttöjen kanssa Tallinnaan. Siellä ihmetellään isoa toria, koska onhan tori nyt herranjumala aina tori. Aikansa äimisteltyään nelikko menee terasille. Siellä sytytetään röökit ja nautitaan lonkeroa tölkistä pillillä.
29. ”Ei koiria kahvilaan”
Mitä siitäkin nyt tulisi, jos koirat saisi tuoda kahviloihin ja baareihin, Mirjan kaveri manailee. Kotikadussa lausuttiin monia itsensä toteutuneita ennusteita.
30. Inhimilliset juhlat
Kun Kotikadulla on vappu, Pertti Mäkimaa laittaa kasvoilleen Hessu Hopo -naamarin. Ostetaan yksi lussahtanut heliumpallo ja mennään ylioppilaslakit päässä Ullanlinnanmäelle. Jouluna kinkku, laatikot ja sokeriherneet mahtuvat yhteen pöytään, eikä kukaan kysele taatelitabboulehin perään. Synttäreille leivotaan kermakku, jonka ruusukkeet ovat röpelöisiä. Kokonaisuus kruunataan nonparelleilla.
Kotikadun juhlat ovat inhimillisiä. Ne eivät vaadi ylimaallisia, Instagram-kelpoisia suorituksia. Lakkakakku, viinirypäleet ja voileipäkeksit riittävät tekemään hetkestä erityisen. Tärkeintä on tunnelma ja seura.
Voisin keksiä Kotikadun helmiä loputtomasti, mutta katkaistaan lista tällä kertaa tähän. Yle on onneksi luvannut ladata Areenaan lisää jaksoja, joten kenties kirjoitan vielä jatko-osan.
Paneudutaan lopuksi vielä Hannespullaan, onhan tämä ruokablogi. Olen analysoinut sarjan kahta ensimmäistä jaksoa, joissa kerrotaan Hannespullan synnystä ja kasvusta etelähelsinkiläiseksi ilmiöksi. Tutkimustyöni tuloksena syntyi ohjeistus aidon Hannespullan valmistukseen:
- Osta paketillinen raakapakasteita. Dallas- ja teksaspullat ovat parhaita, sillä niissä on autenttinen, kuohkea kierremuoto.
- Asettele jäiset pullat uunipellille leivinpaperin päälle. Tartu peltiin molemmin käsin. Tee niin sanottu plie wave -liike, kun pyrit uunia kohti. Työnnä peltiä eteenpäin ja kallista sitä voimakkaasti, jotta pullat putoavat lattialle.
- Lyyhisty lattialle ja ala kerätä pullia. Säestä toimintaasi sadattelulla. ”Perkele” ja ”helvetin helvetti” ovat suotavia tehostesanoja.
- Valitse muhkein pulla, ota se käteesi ja tuijota sitä kiinteästi. Halutessasi voit hihkaista ”heureka!” tai ”nyt mä sen keksin”. Älä kuitenkaan selvennä ajatuksenjuoksuasi muille.
- Paista pullat. Pidä niitä uunissa ainakin 7 minuuttia pidempään kuin paketissa neuvotaan, jotta taikina saa Hannespullalle ominaisen kuivakkaan suutuntuman ja tummanruskean värin.
- Askartele vihreistä post it -lapuista ja hammastikuista pieniä kylttejä, joissa lukee Hannespulla. Koristele pullat näillä kylteillä. Aloita bisnes ja anna kassakoneen kilistä. Älä koskaan kerro, mitä tapahtui, kun makasit lattialla jäisten raakapakasteiden kanssa. Mitä maagista pullille on tehty (käräyttämisen lisäksi)? Mikä tekee Hannespullasta niin erityisen, että siitä tulee ydinbisneksesi?
Vastauksen tiedätte vain sinä ja Hannes Luotola.
Sain muuten juuri korvanappiini tiedon, että Hannespullassa oli päällekkäin kaksi toisiinsa liimaantunutta dallaspullaa, mikä teki niistä erityisen? Pitääkö tämä paikkansa? Universumini mannerlaatat järisevät!
Oi tuota aikaa, kun vielä piti oikeasti odottaa viikko, että tulee uusi jakso! Minulla oli tuohon aikaan pienet lapset ja heidät piti ehdottomasti tainnuttaa unille ennen Kotikatua! Monta juttua muistinkin listastasi, mutta noita naapurin kaksosia en ollenkaan. 🙂 En ole katsonut nyt Areenasta sarjaa, tai oikeastaan yritin, mutta en voinut. Se oli niin kauhtunut. En myöskään voinut katsoa Tahdon asiaa ja sitä toista aikoinaan loistavaa sarjaa, minkä nimi nyt karkasi päästä. Se 90-lukulainen näytteleminen on vaan niin kamalaa, anteeksi kaikki, koko universumi, että sanon niin.
Mä katselin juuri myös Tahdon asiat uudelleen. Se ei ollut mielestäni vanhentunut yhtään kännyköitä lukuun ottamatta, Tahdon asiahan on tehty muistaakseni 2005. Dramaturgia oli tiukkaa ja nauratti nyt ihan eri tavalla, kun omaa perhettä on siunaantunut, ja ensimmäiset parit eroavat omassa kaveriporukassa.
Kökköyksien kökköys on ehdottomasti Milkshake, joka löytyy nyt myös Areenasta. Se on niin järkyttävän huono ja myötähäpeää aiheuttava lavasteita myöten, että voi morjens. Muistan, että sarja vaikutti kököltä jo reilut 20 vuotta sitten.
Mun mielestä Kotikadun näyttelijäntyö on luonnollista, nyky-Salkkarit häviää sille kuusi nolla. Ja kuten tuossa listassa mainitsinkin, näyttelijöiden puheesta saa selvää. Se jos mikä on nykypäivänä ylellisyyttä. Mikko Leppilammen puhe on aina yhtä mutinaa. Kaikkien Vares-leffojen juoni on myös jäänyt minulle mysteeriksi, koska Antti Reinin karismaattisen lespaavasta ölähtelystä ei ota muuta tolkkua kuin että nyt istutaan taas siellä Apteekissa kaljalla. 😀
Tuo on kyllä totta, että puhuvat Kotikadussa niin, että varmasti tulee selväksi. Ja oli oikeita ulkokuvia, mitä arvostan aina. Tykkään katsoa, että millä autoilla ajettiin milloinkin ja että ai jaa, tuossa oli Alepa tuohon aikaan. 😀 Taidan kokeilla uudelleen Kotikadun katsomista.
Muuten en tarkoittanutkaan Tahdon asiaa, vaan sitä toista, aiempaa, Vuoroin vieraissa. Mitä siitä tykkäsit?
Vuoroin vieraissa! Oi, se oli aikoinaan kyllä hyvä. Samoin Isänmaan toivot.
Kyllä pisti kirjoitus hymyilemään, paluu menneisyyteen sekunneissa.
Onkohan missään enää listalla katkarapucocktaileja?!
Ja mistä saisi fondueta nyt, kun Bistro Le Potiakaan ei enää ole?
Mahtava sarja! Koukussa myös! Ja kyllä, kaksi pullaa päällekkäin: Hannespulla.
Miten mä en ole tajunnut tätä tuplapullaa? Mutta ei kyllä moni muukaan ollut. Kaverini kertoi, että Risto Autio avasi Hannespullan salaisuutta joskus jopa Huomenta Suomessa.
Hieno kirjoitus mutta juonipaljastukset vuosituhannen vaihteen tapahtumista olisi voinut jättää pois.
Jaksoakaan en Kotikatua ole TV:stä katsonut ja olin sarjan alkaessa 13-vuotias joten minulle se on paluuta nuoruuteen ja elämän parhaisiin aikoihin. Jakso per päivässä on tahti keskimäärin.
Itse asiassa nämä juonipaljastukset koskevat vain ykköskautta ja ihan kakkoskauden alkua. Nyt oli pieni tauko ja olen ehtinyt vasta kakkoskauden puoliväliin, noin jaksoon 68. Ja siellä Hanneksen bensiksellä on kuule sellaista sutinaa ja tuulitakkien kahinaa riittämiin, että jännitettävää piisaa paljon muutamasta paljastuksesta huolimattakin. 😀 Eli ei kun Areena päälle, kaikki jaksot ovat vissiin tulossa sinne!
Juu, ranskanleipää on edelleen, ja makkaraleipää, ja tavallista lakkakakkua yms. Ja dallaspullakin on hyvää. Ja tavallinen kahvi.
Mutta toi tunnusmusiikki, eihän sitä kestä kuunnella.
Lakkakakku, oih! Ja käpykakku ja banaanikakku! Ja hei, se tunnari on NEROUTTA, ei vastaväitteitä! 😀
Viides kausi tökkii pahasti. En pitänyt partasista silloin enkä nyt. Juoni muuttui mielenkiinnottomaksi.
Neljä ensimmäistä oli mukavaa nostalgiakatseltavaa. Kolmannella kaudella mielenkiintoisin hahmo oli Tuulikki ja neljännellä Kaisa.
Mulla on nyt neljäs kausi menossa. Muutama jakso jäi välistä ja olen ihan pihalla, että kuka se Aake Kallialan esittämä höpöttäjä on? En tajua hahmon funktiota. Nuoret ovat ihania!
Aake on Johanneksen kirkon suntio.
Aaa no siks hää siellä koko ajan höpöttää ja häärää
Ekalla kaudellahan just kerrotaan että Hanneksella tippui pullat ja kaks pullaa liimaantui yhteen. Siitä puhuttiin monessa jaksossa ja monissa vitriinikuvkssa bensikseltä pullat on päällekkäin hassusti; ja se on se Hannespullan juttu!
Kotikatu on kyllä ihan paras taas on uusi kausi Areenassa !
Siis puhutaanko siitä? Mulle on jäännyt mieleen tasan se, kun pullat lentävät lattialle ja Hannes tuijottaa niitä ja sitten se alkaa lätkiä Hannespulla-lappuja niihin kärtsänneisiin Dallas-pulliin. Syytän suomalaisten tv-sarjojen huonoa äänitystä!
Joo kyllä siitä ekalla kaudella puhutaankin, oon 99% varma. Ja monia kuvia on niistä korkeista pullista. Vielä tällä uudella (kasi) kaudell kahvilan vitriinin Hannespullq oli selkeästi kaks läskiä pullaa lätärtynä päällekäin. Sun kuva tässä postauksessa ei oo lainkaan se Hannespulla mitä välillä välähtelee!
Muistan myös kun Pikku-Ninni söi Hannespullaa ja se oli vaikeaa pullan korkeuden kannalta 🙂
Mun huomio meni ekalla kaudella ehkä liikaa Miroon ja Joniin. Olin niihin ihan in love, ja vielä aikuisiälläkin jotenkin sykähdytti. Ja niissä pullissa olen kiinnittänyt eniten huomiota siihen, että ne ovat ihan liian ruskeita ja kuivan näköisiä. Tähän kuivuuteen kiinnitin oikein yhdessä lähikuvassa huomiota. Siitä en valitettavasti saa enää screen shotia, kun Kotikadun ihan ekat kaudet on poistettu Areenasta!!!!!!