Yyberhipsterinä Tallinnassa inessä skenessä

Herrajjumala kun tää mun elämä vaikuttaa blogin perusteella dynaamiselta. Taas olin kuulkaa matkalla. No ihan Tallinnassa vaan, mutta ulkomailla silti. Niin intternatsionaalia, niin intternatsionaalia. Tämä oli itse asiassa vuoden kuudes matka, ja seitsemäs on jo varattu jouluksi. Luonto kiittää luonnon ystävää. Voin jeesustella jostain liikennevälineestä käsin, miten hirveetä on, kun jengi ei siis lajittele biojätteitään ja pidä kasvisruokapäiviä.

No niin, Janica takaisin tänne. Tallinna. Olin Tallinnassa. Ystävien kanssa. Tämä oli itse asiassa vasta toinen kerta, kun kävin Tallinnassa hyvällä säällä ja minulla oli intoa flaneerata kaduilla. Ensin vedimme kuitenkin gt:t huiviin laivalla ja suunnistimme Airbnb:n kautta varattuun majapaikkaamme. Suuri asunto sijaitsi kivassa vanhassa talossa Pärnu maanteella, siis aivan vanhan kaupungin laidalla, kävelymatkan päässä Kalamajasta. Maksoimme neljän makuuhuoneen ja kahden kylppärin asunnosta varausmaksuineen reilut 600 euroa. Majoittujia oli kahdeksan, eli hinta nuppia kohti ei ollut paha.

Asunnossa oli päheitä yksityiskohtia, kuten maisematapetti ja jääkiekkopeli. Moitimme ainoastaan viinilasien vähäistä määrää.

Keittiössä oli ihanan leveä ikkunalauta. Istutin Outin siihen ja nappasin siitä tuollaisen ”hei olen fiilistelevä lifestylebloggaaja” -otoksen. Voin käyttää tätä kuvituskuvana, kun kirjoitan postauksen, jossa vihjailen, että viime aikoina on ollut rankkaa, olen tutkiskellut elämäni kipupisteitä ja miettinyt, mikä on oikeasti tärkeää. Tulen siihen lopputulokseen, että tärkeää on höyryävä teekupillinen, chia-siemenpuuro ja mattaharmaa kynsilakka. Linkkaan postauksen loppuun biisin färsaarelaiselta indieartistilta, jonka nimi on BØN tai A.W.P.I.M.C.? (Allright Who Pissed In My Cereal?).

Matkanjohtajamme valitsi loistavan mestan ensimmäiseksi illallispaikaksi. Viimeiset pari vuotta kaikki ovat hehkuttaneet drinkkibaari Manna La Roosaa (olen tallentanut kuvani nimellä Mamma La Roosa, eheheh). Olin jo ihan rikki, että emmää sinne pääse, kun meillä on nää lapset mukana. Mutta pääsinpäs! Samassa suloisen härössä puutalossa nimittäin toimii Manna La Roosan ravintola Tai Boh.

Aasialaista ruokaa tarjoileva ravintola on yhtä viehättävän skitso kuin drinkkibaarin puoli. Sisustus on niin överi ja kitsch, että sitä voi vain rakastaa. Valinta oli lasten kannalta oivallinen. Vähän väsähtäneet pienet matkalaiset piristyivät, koska ympärillä oli niin paljon jännää katseltavaa. Ilmapiiri oli rento, ja pöytään olisi saanut halutessaan syöttötuolin.

Valitettavasti kamerani sekosi aterian aikana. Ehdin kuvailla miljöötä, mutta en ruokia. Hinta-laatusuhde oli tallinnalaisittain kalliin puoleinen. Annokset eivät olleet niin valtavia kuin halvoissa thai-paikoissa. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja viinilista erinomainen. Löysimme täältä aivan loistavan Rieslingin, jota en tietenkään nyt tähän hätään muista, eikä viinilista ole netissä. Kaivelen nimen kuitenkin teille. Ihastuin myös talon rosee-viiniin, jossa oli kerrankin luonnetta. Tuoksussa ja maussa oli hitunen ruusunmarjaviiliä – ja muut olivat nyt samaa mieltä, tämä ei ole mitään synesteetikon sekoilua.

Seuraavana päivänä käppäilimme vanhan kaupungin läpi Kalamajalle. Nämä nyt ovat kaikille hipstereille jo yesterday´s news, mutta kerrottakoon, että F-Hooneen kulmilla on myös mahtava ruokarekka-alue. Esimerkiksi vanha junavaunu ja työmaakontteja on muutettu kahviloiksi ja ravintoloiksi.

Säästelimme kuitenkin ruokahaluamme. Kävimme pyörähtämässä design-putiikkeja vilisevässä ostoskeskuksessa. Minun teki mieli ostaa itselleni kettu-uninaamio. Ostin kuitenkin ihanan yksilölliset puukorvikset. Ne ovat sellaiset ohuet suorakulmiot. Maksan mielelläni hätkähdyttävän poikkeavasta, räväkästä designista, esim. kaikesta ruskeasta.

Kun vihdoin saimme kiskottua lapset pois ostoskeskuksen leikkinurkasta, suuntasimme nurkan taa F-Hooneeseen. Ravintolan pihassa on aidattu leikkipuisto, nerokkuutta! Palvelu ei tosin aluksi vakuuttanut, sillä jouduimme odottamaan menuita todella pitkään.

Ruoka tuli onneksi nopeammin kuin kuvittelimme, vaikka oli pahin ruuhka-aika. Lampaanlihalla täytetyt pelmenit (6,70 e) tarjoiltiin kermakastikkeen, sienien ja ruohosipulin kera. Silkkaa lohturuokaa ja hellyyttä. Tummaan leipään tehty burger ( 8,90 e) näytti vaatimattomalta ja lättänältä, mutta oli kuulemma herkullinen. Myös kasvisannokset olivat ihania. Erityisesti falafelin (7,60 e) kanssa tarjottu maapähkinäkastike oli huippua. Lihapullatkin katosivat lasten lautasilta sutjakkaasti.

Myös F-Hoone on todella rento paikka. Hälinää ja elämää on kaikkialla, joten ravintolaan voi mainiosti mennä lasten kanssa. Täälläkin oli syöttötuoleja, ja isommille tuo pihan leikkipaikka on tosiaan kesäaikaan pelastus.

Illalliselle menimme paria astetta fiinimpään paikkaan. Vanhassa kaupungissa sijaitseva Farm on rankattu yhdeksi Viron parhaista ravintoloista. Jo ravintolan sisustus on täysin omaa luokkaansa. Heti ovella asiakkaat ottaa vastaan täytetyistä eläimistä koottu seurue, joka juhlii omia pitojaan pöydän ääressä. Kaikkialla on virolaista maalaisromantiikkaa ja metsästysrekvisiittaa. Taustalla ei soi musiikki, vaan kiehtova ja hiukan pelottavakin äänimaailma, jossa vesi solisee, puut raksahtelevat ja kirkonkellot kalkkaavat.

Listalla on paljon riistaa, villiyrttejä, kalaa ja makeaa tummaa leipää. Illan parhaaksi annokseksi nousi marinoitu kilohaili ( 7 e), joka tarjoiltiin tumman leivän, punasipulin, piparjuuren, smetanan ja munien kera. Kypsyydet, makeus, suola ja hapot olivat kauniissa annoksessa täydellisesti kohdillaan.

Odotin paljon myös pääruoilta, mutta kuten usein käy, ne hävisivät upealle alkupalalle. Päivän kala (9 e lisukkeineen!) tarjoiltiin voissa al denteksi kypsennettyjen kesäkasvisten kera. Todella maukas ja hervottoman halpa annos, jonka ulkonäkö oli harmillisen vaatimaton. Haudutettu ankanfile (16 e) oli kauniimpi annos, mutta metsämarjakastike ja lämmin hedelmäsalaatti tekivät kokonaisuudesta liian makean. Savustetussa risotossa olisi saanut olla enemmän savun makua, ja riisi oli päässyt turhan pehmeäksi.

Jälkiruoka oli täysin villi kortti. Rukkilinnan kerma (6 e) speltti-suklaakeksin kera oli eräänlainen ruismarjapuuro. Suklaakeksiä annoksessa oli todella vähän. Lounasruokalan jälkkärinä annos olisi ollut hyvä, nyt turhan arkisen makuinen. Esillepano oli kuitenkin suloinen. Hyvä viinilista, jumalainen leipä, suolainen voi ja mahtava alkupala nostivat illan vahvan plussan puolelle. Lapsille oli oma listansa, jolla oli hieman pienempiä annoksia aikuisten listan turvallisimmista annoksista. Palvelu oli hyvää, ja jälleen kerran tuli sellainen olo, että täällä voi istua iltaa ihan rauhassa lapsenkin kanssa, eikä kukaan katso kieroon. Nappulat jaksoivat hienosti värityskirjan voimin.

Seurueemme urheat lapsettomat jäivät kämpille vahtimaan kikattavaa tyttökaksikkoa, kun perheelliset pakenivat hummailemaan. Kävimme yyberartsussa baarissa, johon pääsi sisään vain tietyllä ovikoodilla. Taideopiskelijoilla oli seurueessaan koira, ja kaikkialla oli 70-luvun vihreää. Tunsin olevani niin skenessä, niin lapseton ja niin alle 33-vuotias, joka uskoo voivansa järjestää puhdasta vettä kaikille nepalilaisille.

Kiitos Tallinna, olet niin paljon kivempi aurinkoisella säällä! Kurjien sääkokemusten vuoksi en ole fiilistellyt Tallinnaa samaan malliin kuin moni muu, mutta tämä matka oli niin ihana, etten malta odottaa seuraavaa. Vanhojen pitsipuutalojen, betonibunkkereiden, liljojen, rakennekynsien, lasitiilen, makean leivän, sushin ja raitiovaunujen yhdistelmä on vastustamaton. Tallinna on ihana sekoitus kurjuutta, ylettömyyttä, arvokkuutta ja mauttomuutta. Kaikkea sitä, mitä ihan kivoissa suomalaisissa pakettitalokaupungeissa ei ole.