(*Sain ilmaiset pressiliput, myös kaikki kuvat Tampereen Työväen Teatteri/Kari Sunnari)
Olen määritellyt itseni aikaisemmin ihmiseksi, joka ei syty musikaaleista. Okei, ollaan rehellisiä. En voi sietää musikaaleja. Elvis kiteytti aikoinaan hyvin omat tunteeni valitellessaan, miten epäluonnollista on se, että henkilö puhuu jostakin ja alkaa yhtäkkiä jodlata ja stepata, eikä tässä ole kenenkään mielestä mitään ihmeellistä.
Viimeisen vuoden teatterikokemukset ovat kuitenkin saaneet tämän musikaalinillittäjän kääntämään takkinsa. Pidin viime syksynä Tampereen Työväen Teatterin Cabaret-musikaalista ja Lauri Viidasta kertovasta musiikkinäytelmästä. Kesällä itkin vuolaasti jo Pyynikin kesäteatterin Niskavuoren nuoren emännän ensimmäisellä puoliajalla. Huomasin olevani aidosti innostunut siitä, että Niskavuoren ohjannut Miika Muranen tekisi Työvikseen vielä Viulunsoittaja katolla -musikaalin.
Paljastettakoon sekin, että katsoin Viulunsoittajan elokuvaversion viime talvena Netflixistä. Siis kolmetuntisen Technicolor-musikaalin. Vapaaehtoisesti. Yksin. Ja tykkäsin. Ihan helvetisti. Viulunsoittaja on matalan kynnylsen kappale aloittelijalle siksikin, että moni lauluista on noussut tutuiksi ikivihreiksi, esimerkiksi Rikas mies jos oisin ja Nousee päivä, laskee päivä.
Ensimmäisen maailmansodan kynnykselle sijoittuvan tarinan pintakerros on koominen ja klassinen. Köyhässä ukrainalaisessa juutalaiskylässä asuvalla maitomies Tevjellä on viisi tytärtä, jotka Tevje (Ola Tuominen) ja hänen topakka vaimonsa Golde (Petra Karjalainen) haluavat saada hyviin naimisiin. Hyvä naimakauppa tarkoittaa yhtä kuin paikallinen mies, jolla on omaisuutta.
Tevjen ja Golden suunnitelmiin alkaa kuitenkin tulla mutkaa toisensa perään. Vanhempien sulhaskandidaatit eivät kelpaa tyttärille, ja vaikka tämä närästää Tevjeä ja Goldea, heillä ei ole sydäntä pakottaa lapsiaan vastentahtoisiin liittoihin. Naimakauppakeskusteluiden kautta käsitellään syvempiä ja vakavempia aiheita. Miksi perinteitä pitää noudattaa vain perinteiden vuoksi? Onko kaikki yhteisön ulkopuolelta tuleva uhkaavaa ja väärää? Eikö rakkaus ole tärkeämpää kuin raha?
Tarinan keskiöön nousee Maria Lundin tulkitsema villikkotytär, joka rakastuu Antti Langin esittämään radikaaliin akateemikkoon. Koulutettu nuorukainen ei usko perinteisiin, vaan sivistykseen ja tasa-arvoon. Hänen aatteensa ovat vaarallisia, sillä tsaarin Venäjällä aateliset pitävät vallasta kiinni väkisin – siis väkivallalla.
En ole aikaisemmin nähnyt Maria Lundia lavalla. Tämän näytelmän jälkeen minusta tuli fani. Lundin hahmo on kaukana söpöilystä ja sievistelystä. Hän on räväkkä, terävä ja rouhea.
Näytelmän ydin, sielu ja voimahahmo on Ola Tuomisen Tevje. Tarina on nautinnollista katsottavaa jo hänen läsnäolonsa vuoksi. Tuominen ei ole isokokoinen mies, vaan hyvin erilainen kuin 70-luvun elokuvaversion parrakas, kookas ja punakka Chaim Topol. Mutta kun ihmisellä on karismaa, se täyttää suurenkin lavan, tulee katsojan kasvoihin kiinni ja syliin istumaan.
Tuomisen rytmitaju on omaa luokkaansa. Hän ei hätäile ja sähellä, vaan annostelee reagointia ja rauhallisuutta oikeisiin kohtiin, sopivina annoksina. Lopputulos on nautiskelevaa, joka solusta ponnistavaa näyttelijäntyötä. Voisin katsella mitä tahansa Ola Tuomisen tulkitsemana. Hän saisi kauppakuitin ääneen lukemisenkin kuulostamaan kiinnostavalta.
Yksi syy siihen, miksi en jaksa musikaaleja, on niiden näyttelijäntyön epätasainen laatu. Pahimmillaan musikaalit ovat kuin äänekkäitä, täyteen pumpattuja vappupalloja. Laulu raikaa ja kengät kopisevat, mutta dialogi on läpipuhuttua. Tyyliin ”mumistaan nyt tää pakollinen puhekohtaus alta pois, että päästään taas hoilaamaan”. Viulunsoittajassa musiikikohtaukset ja draama ovat tasapainossa. Myös näytellyt kohtaukset ovat sisäistettyjä ja mietittyjä, niiden rytmi ja liikekieli hiottuja.
Upeinta tanssia ja laulua nähdään hääkohtauksessa ja sitä edeltävässä pullotanssissa. Miehet suorittavat uskomattoman akrobaattista koreografiaa lasipullot päänsä päällä. Yksikään pullo ei särkynyt, mitenköhän muissa näytöksissä on käynyt? Ihastuin elokuvassa myös unikohtaukseen, samoin nyt. Tevje keksii omasta päästään monimutkaisen enneunen, jolla hän perustelee vaimolleen, miksi yhtä tytärtä ei saa naittaa väärälle miehelle. Kohtaus on älyttömän hauska ja visuaalisesti silkkaa ilotulitusta. Paljon melua teatterista -Katri näki unikohtauksessa Tim Burtonia, ja vertaus on osuva.
Vallaton ja rönsyilevä kohtaus toi myös kaivattua väriä yksinkertaiseen, täyspuiseen lavastukseen. Tavallaan lavastus toimii, koska se korostaa kylän karuutta. Ompelukonekin on kallis ylellisyystavara, jota ihaillaan koko suvun voimin. Maanläheisiin väreihin puettuja hahmoja on kuitenkin vaikea erottaa lavalta niissä kohtauksissa, joissa valaisu on maltillinen ja keltasävyinen. Voimakkaasti sinipunaisiksi valaistuissa kohtauksissa lavastus toimii. Kylä tuntui olevan kirjaimellisesti yksin suuren taivaan alla. Muistelen, että elokuvassakin oli voimakkaita värikontrasteja, jotka loivat juuri tällaisen efektin.
En halua spoilata juonta liikaa, mutta paljastan, että kuva, josta tarina alkaa ja etenkin kohtaus, johon se loppuu, ovat voimakkaita ja järkyttäviä. Linkki pakolaiskriisiin ja nyky-Ukrainan tapahtumiin on selvä. Näiden kahden kuvan ansiosta Viulunsoittaja on ilostaan ja energiastaan huolimatta kantaaottavampi kuin viime syksyn Cabaret.
Kuvat ovat myös hyvä esimerkki Miikan ohjaajantaidoista. Yleisölle ei tarvitse jankuttaa joka välissä, että tämä näytelmä on muuten myös kannanotto siihen, mitä Euroopassa tapahtuu juuri nyt. Kaksi kuvaa ja pari sekuntia riittävät.
Helsingin kaupunginteatterin Myrskyluodon Maija on saanut vaihtelevia ja melko laimeita arvioita. Ilman kotiinpäin vetämistäkin uskallan sanoa, että tulkaa hyvät ihmiset Tampereelle. Täällä on nyt pirun kova teatterisyksy. Tampereen Teatteri on tehnyt väkevän modernisoinnin Huojusta talosta. Pari tuttuani tuli suositteluni perusteella isolta kirkolta asti katsomaan tämän näytelmän, ja he olivat yhtä vaikuttuneita. Myös Tampereen Teatterin Cats ja Työviksen Luulosairas ovat saaneet kiittäviä kritiikkejä.
Mieleeni tulee ala-asteen englannintunnin esitelmä, jossa kerroin vapisevalla äänellä, että ”Tampere is ä thiäter taun”, ja allekirjoitan tämän edelleen. On tämä takatukkien Nääsville melkoinen teatterikaupunki.
