Zabaione, zabaglione, sabayon, sabaion, sabajón. Suklaarasian inhokkikonvehdilla on monta nimeä. En tosin ymmärrä, miten joku ei pidä täyteläisestä italialaisesta viinivaahdosta.
Ikivanha herkku Italiasta
Munankeltuaisista, sokerista ja makeasta viinistä tehty zabaione on keksitty ilmeisesti jo 1400-luvulla. 1500-luvulla zabaionesta tuli toscanalaisen Caterina de Medicin suuri herkku. Yksinkertainen, mutta elegantti jälkiruoka levisi hiljalleen myös Ranskaan.
Yhdysvaltoihin viinivaahto löysi tiensä tosin vasta 1960-luvulla, kun Italian siirtolaiset alkoivat tarjoilla sitä jälkiruokana ravintoloissaan. Argentiinissa ja Uruguayssa jälkiruoka tunnetaan nimellä sambayón ja Kolumbiassa sabajón. Venezuelassa taas nautitaan jouluna on samantyylistä juomaa, ponche cremaa, joka voidaan tarjoilla kahvin kera.
Vain kolme raaka-ainetta
Zabaione tarjoillaan tyypillisesti kauden marjojen tai hedelmien, kuten mansikoiden, mustikoiden tai persikoiden kera. Annos koristellaan usein kekseillä, jotka tuovat pehmeään ja juoksevaan kastikkeeseen mukavaa suutuntumaa.
Zabaione terästetään perinteisesti italialaisella Marsala-viinillä tai Moscato d´Astilla. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita vaihtoehtoja. Voit käyttää myös makeaa tai puolikuivaa sherryä, rommia, makeaa valkoviiniä tai mitä tahansa jälkiruokaviiniä. Alkoholin voi myös jättää kokonaan pois tai korvata kermalla, jolloin vaahdon maku on miedompi.
Aineksia zabaionessa on vähän, mutta seuraavat pointit kannattaa huomioida ennen kuin syöksyt vatkaimen varteen.
VINK: Käytä tuoreita munia, sillä keltuaisen ja valkuaisen erottelu vanhoista munista on vaikeaa. Säästä valkuaiset ja tee niistä vaikka munakasta tai marenkia.
VINK VINK: Vaahdota sokeri ja keltuaiset metallikulhossa, sillä kulho siirretään lopuksi kattilaan, jossa on tulikuumaa vettä, jota muovi ei kestä. Testaa etukäteen, että kulho mahtuu kattilaan.
VINK VINK VINK: Jos tarjoat zabaionen happamien marjojen kanssa, voit käyttää sokeria reilun desin. Jos taas käytät erittäin kypsiä hedelmiä ja/tai paahdat hedelmät sokerissa, kuten minä, voit käyttää sokeria vajaan desin.
Zabaione paahdettujen persikoiden kera
4 – 6 annosta
Zabaione:
- 4 kananmunaa
- 1 desi sokeria
- 1 desi makeaa jälkiruokaviiniä, kuten Marsalaa tai sherryä
Paahdetut persikat
- 4 persikkaa
- 2 ruokalusikallista voita
- 1 teelusikallinen kanelia/kanelitanko
- 1 teelusikallinen (tummaa) sokeria
Pinnalle
- murskattua pistaasipähkinää/keksejä
- tuoretta minttua
- Valmista ensin hedelmät. Puolita persikat, poista kivet ja leikkaa persikat kuutioiksi. Ruskista paistinpannussa voi, sokeri ja kaneli. Paahda persikkalohkot pehmeiksi ja siirrä jäähtymään.
- Tee seuraavaksi zabaione. Erottele munankeltuaiset valkuaisista. Tämä onnistuu helposti, kun otat kaksi kippoa, rikot munat toisen yllä, anna valkuaisen valua alla olevaan kippoon ja kaadat keltuaiset toiseen.
- Vatkaa keltuaiset ja sokeri metallikulhossa jämäkäksi vaahdoksi.
- Täytä suuri kattila vedellä ja kuumenna vesi lähelle kiehumispistettä. Nosta kulho kattilaan ja anna muna-sokerivaahdon lämmitä vesihauteessa. Kaada munavaahtoon viini. Sekoita seosta sähkövatkaimella voimakkaasti 5 – 10 minuuttia, kunnes vaahto on kermanväristä ja ilmavaa. Huomioi, että viini voi ensin tummentaa ja juoksettaa zabaionen, mutta seos vaalenee, tasoittuu ja paksuuntuu, kun vatkaat sitä lämpimässä.
- Jäähdytä valmista zabaionea muutama minuutti, mutta älä seisota sitä pitkään tai viilennä sitä, sillä kastikkeen rakenne on parhaimmillaan tuoreena.
- Annostele paahdetut hedelmät jälkiruokamaljoihin. Kaada päälle zabaione. Koristele annokset pähkinämurskalla/kekseillä sekä mintulla.
Painava mieli patojen takana
Yleensä kirjoitan reseptin loppuun vinkkejä samanhenkisistä resepteistä. Ja olisihan niitä, esimerkiksi pari viikkoa sitten taiteilemani sitruunaposset, joka on ehkä maailman helpoin jälkkäriklassikko. Mutta nyt minulla on tarve puhua vähän raskaammista asioista.
Tänä viikonloppuna koronan rantautumisesta Suomeen on kulunut puoli vuotta. Maaliskuisen viikonlopun perjantaina uskalsin vielä tavata ystäviäni, mutta sunnuntaiksi suunnitellut baby showerini peruttiin, ja seuraavalla viikolla alkoi valmiuslakiaika.
Savusuolan sisältö on pysynyt korona-ajan tarkoituksella ruokakeskeisenä ja kepeänä, vaikka romahtelenkin välillä Instassani ja henkilökohtaisissa kanavissani. Osittain tämä johtuu siitä, että haluan keskittyä niihin mukaviin ja arkisiin asioihin, jotka ovat hallinnassani, tyyliin leipätaikinaan.
Olen myös ollut yllättäen paljon vahvempi ja toiveikkaampi kuin olisin kuvitellut, vaikka olen masennus- ja ahdistusherkkä. Se on hyvä, koska pelkäsin kovasti jo ennen koronaa, miten pääni kestää vauvavuoden, jos se on taas yhtä huutoa. Elämässäni on ollut rutkasti aitoa iloa, onnea ja kepeyttä, josta nautin nyt täysillä.
Täällä on siis sujunut pääosin hienosti, mutta noin kerran kuukaudessa olen pari päivää epätoivoinen ja masentunut, viimeksi eilen. Töitä peruttiin taas koronan vuoksi. Ei mahdottoman paljon, mutta minua ei ahdista aina se, mikä on todellisuutta. Ahdistun joskus älyttömästi kaikesta, mikä uhkaa vähääkään perusturvallisuuttani, useimmiten työhön, rajaan ja terveyteen liittyvistä asioista.
Korona saa pelkäämään työttömyyttä ja syrjäytymistä
Eilen aloin taas miettiä tätä freelancerin elämää. Sitä, miten hemmetin vaikeaa oikeasti on saada työttömyyskorvausta, vaikka paperilla tässä maassa kaikilla on kaikkia mahdollisia tukia ja oikeuksia. Minun on vain vaikea uskoa siihen. Eikä kyse ole edes uskomisesta, vaan kokemuksesta. Lamalapsuuttani värittivät köyhyys, vanhempieni raskaat huokaukset ja isäni vuosia kestänyt oikeustaistelu työkkärihommiin liittyen (hän on kirjoittanut tapauksestaan kirjan, jos kiinnostaa).
On todella raskasta elää jatkuvassa jännityksessä ja epävarmuudessa, kun yhden ainoan nenän valuminen saattaa kaataa korttitalon, josta henkilökohtaiset tuloni riippuvat (kotitaloutemme yhteenlasketut tulot ovat tosi hyvät, mutta lamalapsena mietin aina henkilökohtaista pärjäämistäni). Ja jos menetän työni, minua ei voida lomauttaa, eikä työttömyyskorvauksen saaminen todellakaan ole yksinkertaista tällaiselle silppu-mikroyrittäjälle.
Olen tasan omien säästöjeni ja yel-maksukykyni varassa, ja välillä sen ajatteleminen ahdistaa ihan helvetisti. Alan miettiä keskellä yötä, miten pärjään kahden muksun kanssa, jos miehelle tapahtuu jotain tai jos eroaisimme. Lopulta ajatuskeloillani ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta alan uskoa kauhuskenaarioihini ja ulvon, että kaikki meni.
Silloin on turha tulla sanomaan, että ”joillakin on oikeasti vaikeaa”, ”ajattele positiivisesti” jne. Sen lisäksi, että olen sairastanut useita vuosia masennusta, 90-luvun lama on jättänyt minuun pelkoja ja paniikkireaktioita, joista en pääse ehkä koskaan sataprosenttisesti eroon.
Nykyään pystyn onneksi elämään epävarmuuden kanssa suurimman osan ajasta, mutta en aina. Silloin vajoan sokean, hätääntyneen lapsen tasolle, eikä hätääni helpota se, vaikka tililläni olisi miljoona. Kyse ei ole aina siitä, mikä tilanne oikeasti on, vaan millaisia muistoja ja tunteita se herättää.
Tiedän, että pitäisi osata hillitä ja hallita ja suhteuttaa, olla kiitollinen jiiänee. Ja kovasti yritän. Olen silti huolissani, koska meidän laman runtelemien ysärilasten takana kasvaa jo pari uutta sukupolvea, jotka joutuvat taas kuuntelemaan aikuisten raskaita huokauksia.
