Vappukuviot muuttuivat viime vuonna aika radikaalisti. Vappupäivä on nykyään myös perheemme pienimmän ihmisjäsenen merkkipäivä, jota juhlistettiin pienellä porukalla, brunssin ja kahvittelun merkeissä.
Tuunasimme pari Glorian ruoan ja viinin reseptiä: parsa-perunasalaatin ja lihattomat lihapiirakat, jotka täytettiin munakoisolla. Etenkin piirakat onnistuivat niin hyvin, että teki mieli vetäistä spontaani volttisarja takaperin, mutta mä varmaan kuolisin jos yrittäisin sellaista, kun en ole koskaan uskaltanut tehdä edes tavallista kuperkeikkaa.
Juustokakku sai maukseen kuningatarmarjat, koristeeksi juuri puhjenneita koivunlehtiä. Alkoholiton alkumalja syntyi tonicista ja Stockalta löytämästäni seljamehusta, joka oli todella hyvää ja herukkaista. Päivitän taas tarkemmat reseptit myöhemmin.
Vappuaatto kului tarjottavia valmistellen ja skumppaa siemaillen. Nyt tehtiin löytö: Saint Clair Vicar´s Choice 2012, kovasti kehuttu ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen kuohari. Sana luonteikas kuvaa tätä viiniä todella hyvin. Tuoksu ja maku ovat aivan poikkeuksellisen herukanlehtimäisiä ja mineraalisia. Aistin myös pientä tasapainottavaa pehmeyttä, karvasmantelin tai vaniljan kaltaista tausta-aromia. Ei ehkä se helpoin seurusteluviini tilanteeseen, johon tarvitaan moneen makuun sopiva yleiskuohuva. Viininystävälle sen sijaan mieleenpainuva juoma. Tässä skumpassa tuoksuu kesä, alkukesä. Voi kun pääsisi soutelemaan.
Tulin puolivahingossa kehitelleeksi juhliin jonkinlaiset teemaväritkin, vaaleanvihreän ja marjojen sävyt. Mistä ajatukset poukkoilevatkin aiheeseen kaverisynttärit ja askarteluhelvetti. Sana kaverisynttärit kuulostaa oudolta. Puhuttiinko 80- ja 90-luvuilla sellaisista? Muistelen, että me puhuimme muksuina vain synttäreistä. Synttärit siis tarkoittivat sitä juhlaa, johon kutsuttiin lapset, jossa syötiin lihapullia foliosiilestä, leikittiin ongintaa, ja lopuksi joku oksensi. Vanhempien juhlista puhuttiin vain kahvitteluna. En varmaan koskaan opi puhumaan kaverisynttäreistä.
En myöskään taida koskaan oppia (lue: en halua oppia) askartelemaan sinne kaverisynttäreille mitään kunnianhimoisia härdellejä. Askartelujani voisi kauniisti kuvailla termillä ”kamelin kusema”. Ja mitä ihmettä niille vaivalla väännetyille paperi/lippu/kortti/glitter-viritelmille tehdään juhlien jälkeen? Pelkkä nurkassa pursuileva keräyspaperikassikin on minulle liikaa. Käsityöt, sisustuksen, asetelmat, kukat, valokuvat ja vastaavat ymmärrän. Ja askartelut lastenhuoneen seinällä tai pienissä määrin siellä täällä. Mutta en vain kestä, jos koti näyttää Tiimarilta, ja jokainen valkoinen pinta on tilkitty jollain karkkipapereista ja tyhjistä kahvipaketeista väännetyillä pörriäisillä.
Anteeksi, olen kylmä, ymmärtämätön, tyhmä ja paha ihminen. Mutta aina, kun joku esittelee mulle jotain rapisevaa ja kiiltävää minihyrrää, joka on loihdittu ”kuule ihan noista sukkahousupakettien logoista ja kynsilakkapullojen korkeista”, päässäni takoo vain ”miksi”.
Ja nyt kun uikutan tästä ääneen, löydän itseni kolmen vuoden päästä näpertämästä kuivatuista mansikankannoista tosi kivoja koristeita kaverisynttäreille, joissa on teemana ”jätteistä hyödyksi”.
Huoh.
Ei kyllä täälläkään ole ikinä käytetty tuota kaverisynttäri-termiä. Synttärit ne on aina ollut, riippumatta siitä onko vieraat olleet aikuisia vai lapsia.
Vältä kaikenlainen näpertäminen ja järjestäkää joka vuosi kaverisynttärit jossain muualla kuin kotona, sehän tuntuu olevan jonkinlainen nykyajan trendi ja on hirmuinen määrä paikkoja jotka tuota vaihtoehtoa tarjoavat.
Mä olen vain kuullut, että se on ihan kamalan kallista. Ja sellaiset ihan tavalliset kotijuhlat, joissa on kakkua, limsaa, sipsejä ja ongintaa, eivät kuulemma enää nykymukuloille kelpaa. Pitää olla TEEMA ja kaikkea erityistä hässäkkää siihen liittyen.
Joo, ehkä mä kuitenkin olen vain se ikävä ja nuiva tyyppi, joka järjestää nolot ja tylsät old school -synttärit, joissa on koristeena pari ilmapalloa, ja se kaalista tehty, foliolla päällystetty siili jöpöttää pöydässä. Ja sit jos lapset vänkyvät, että yhyy, täällä ei ole teemaa, sanon, että onpas. Meidän synttäreiden teema on lama-aika.
Tuo muualla järjestyt synttärit oli osittain huumoria, oon sitä sukupolvea joka kannattaa noita perinteisia kotisynttäreitä.
Näin pienenä yksityiskohtana, max. 10 hengen kaverisynttärit Turun Linnassa maksaa 140e. Tämä vain esimerkki, toki Treelaisena kaverisynttärit Turussa on aika utopistinen ajatus. 😀
http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=483108&nodeid=17816
Oi, nuo olisivat olleet mun unelmasynttärit lapsena, olin historianörtti! Mitähän ”pieni naposteltava” mahtaa tarkoittaa? Monesti noihin hintaviin, muualla järjestettyihin juhliin ei kuulemma edes kuulu ruokaa. Eli siitäkin tulee lisäkuluja, kun kakut ja muut on joka tapauksessa tehtävä itse.
Mutta hyvin ovat turkulaiset osanneet tehdä bisnestä nähtävyydellään. Tampereella Näsinlinna saa seistä hylättynä melkein 20 vuotta ennen kuin joku keksii, että aika hieno pytinki muuten tossa hippien kansoittamassa puistossa, pitäisköhän sitä hyödyntää jotenkin.
Jos oikein muistan niin jotain sipsiä, karkkia, kakku jne oli tarjolla. En siis itse osallistunut juhliin mutta sisaruksen pojan synttärit olivat tuolla viime syksynä. Mitään syötävää ei vanhemmat käsittääkseni tuonne vieneet ja olivat hyvin tyytyväisiä.