Mikä olisi kesälomalla parempaa puuhaa kuin viime kesän loman fiilistely? Tämän jutun kirjoittamisessa vierähti vuosi, mutta se oli oikeastaan hyvä. Kun menin kuvia nyt läpi, hahmotin vielä paremmin, millainen paikka on pikkuruinen Casaresin kylä Malagassa. Oli kiehtovaa huomata, että kuvien käsittely sai mielessäni ja jopa kropassani aikaan saman tunteen, joka kylän kapeilla kujilla vallitsi.
Tämä oli täysin erilainen paikka kuin tämän kesän matkakohteemme Kreikan Zakynthos tai takavuosien suosikit Kreeta ja Barcelonan ympäristö. Casaresin tunnelma on yhtä aikaa intiimi ja eristäytynyt ainutlaatuisella tavalla.
Andalucian valkoinen kylä
Casaresista on mainintoja jo Julius Caesarin ajoilta. Korkeaan vuoristoon rakennettua kylää kutsutaan yhdeksi Andalucian valkoisista kylistä. Tunnelma ja arkkitehtuuri ovat todella erilaiset kuin rannikolla Malagassa tai Marbellassa, joissa on suurempaa, värikkäämpää ja hälyisempää. Casares on identiteetiltään perinteinen andalucialainen kylä. Täällä syntyi ja eli myös kirjailija ja poliitikko Blas Infante, jota kutsutaan andalucialaisen identiteetin isäksi.
Vaikka Casares on pieni, kylällä on informatiiviset, turisteja palvelevat nettisivut. Kylää markkinoidaan rauhoittumispaikkana niille, jotka haluavat paeta Aurinkorannikon hälinää. Turismi ei kuitenkaan ole tuhonnut paikan autenttisuutta. Asukkaita on vain reilut 5000. Casaresissa ei ole miljoonavilloja uima-altaineen, vaan arkkitehtuuri on karun kaunista. Talot ovat erittäin kapeita, eikä asunnoissa ole juurikaan pihoja, pieniä parvekkeita vain. Uima-altaat eivät yksinkertaisesti mahtuisi mihinkään näin jyrkästi rakennetussa kylässä.
Ahtaudestaan huolimatta kylä ei ole tukkoinen, päinvastoin. Casares oli seesteisimpiä paikkoja, joissa olen käynyt. Kaupat ovat kioskimaisia puoteja, matkamuistomyymälöitä on vain pari. Siesta-aikaan askeleet kirjaimellisesti kaikuvat uneliailla kujilla. Illansuussa lapset kokoontuvat keskusta-aukiolle pelaamaan jalkapalloa. Mummot ja papparaiset istuvat kytikseen talojensa eteen, ja väki valuu verkkaisesti ravintoloihin vaihtamaan kuulumisia.
Osaksi kylän elämää Airbnb:ssä
Casaresissa ja sen ympäristössä on muutama hotelli. Me päätimme kuitenkin vuokrata asunnon Airbnb:n kautta. Osa kokee, että lasten kanssa matkustaminen on helpointa hotellissa, minusta taas tuntuu päinvastaiselta. Pidän siitä, että saan keitellä aamukahvit rauhassa, eikä sängystä tarvitse pompata suoraan ihmisten ilmoille.
Huoneistohotelliin ja Airbnb-asuntoon saa myös luotua helpommin kodinomaisen, relan tunnelman. Perheemme dynamiikka tuntuu toimivan tällöin paremmin kuin hotellissa. Mitä enemmän ympäristössä on kodista muistuttavia elementtejä, kuten keittonurkka, jääkaappi ja siellä omaa maitoa, sitä vähemmän kitisemme. Kaikenlaista säätöä ja muodollisuutta on vähemmän, ja matkakohteeseen saa muurahaisperspektiiviä. Viikossa ei integroiduta paikalliseen yhteisöön, mutta oikeassa kodissa paikkaan saa erilaisen tatsin kuin hotellissa.
Airbnb-kämppämme oli toimiva ja kaunis minikaksio. Terassilla oli kiva syödä aamupalaa, lueskella, juoda viiniä ja katsella kujan elämää. Täällä kaikki moikkasivat ohi kulkiessaan, niin paikalliset kuin muut turistitkin.
Uima-allasta asunnossamme ei ollut, mutta se ei haitannut. Kylässä on maauimala, jossa polskiminen maksaa muistaakseni 5 euroa per naama. Uimalassa on myös lastenallas, aurinkovarjoja, pukukopit ja vessat. Tämä riitti meille mainiosti, ja kävimme altaalla pari kertaa viikon aikana.
Sää on vuoristossa kuivempi kuin rannikolla. Vaikka aurinko kirjaimellisesti paahtoi, olo ei ollut samalla tavalla kostea ja nahkea kuin alhaalla. Lisäksi Casaresissa puhalsi välillä navakka tuuli. Olosuhteet olivat oikeastaan helpommat kuin vaikkapa Malagassa, jossa kirjaimellisesti läkähdyimme.
Henkeäsalpaavat maisemat
Ahtaus ja avaruus, intiimiys ja jylhyys yhdistyvät Casaresissa upealla tavalla. Elimme viikon kuin pesässä, eristyksissä muusta maailmasta. Se ei kuitenkaan tuntunut ahdistavalta, vaan taianomaiselta. Kun vielä luin reissun aikana pari Marguerite Duras´n kirjaa, olo oli kauniin haikea, kuin vanha espanjalainen musiikki.
Tunnelma syntyi kapeiden kujien lisäksi vuoristomaisemista ja kylän laidalla olevasta komeasta linnasta. Casaresin linnoitus on vartioinut kylää 1400-luvulta lähtien. Mennyt ja nykyinen maailma, maaginen ja materiaalinen kohtaavat maisemassa. Laakso on nimittäin täynnä tuulivoimaloita, joiden vaimea humina kuuluu ylös asti. Lisäksi kylän yllä riekkuu käärmekotkia, mikä voimistaa erikoista fiilistä. Kyseinen lintu on ymmärtääkseni kylän tunnuseläin. Ainakin kotkasymboleja näkyi siellä sun täällä.
Viikon mittainen kyläkarnevaali
Casaresissa ei ole juurikaan nähtävyyksiä, lukuun ottamatta Blas Infanten synnyinkodista tehtyä museota. Emme kuitenkaan pitkästyneet. Teimme automatkan muun muassa Gibraltarille. Casaresista on kohtuullinen matka myös upeaan Rondaan, josta löysin yhden kaikkien aikojen parhaista tapas-ravintoloista, vieläpä kohtuuhintaisen.
Casaresissa on julkinen, ilmainen parkkihalli. Se sijaitsee kylän kupeessa maauimalan lähellä. Auto kannattaa jättää halliin. Se oli siisti, parkkiruutu löytyi aina ja auto pysyi viileänä. Kylän kujat ovat niin ahtaita, että huoltoajoja lukuun ottamatta paikallisetkaan eivät huristelleet niillä. Älä siis yritä keskustaan autolla.
Osuimme Casaresiin flamencokarnevaalin aikaan elokuussa. Kun saavuimme, katuja koristeltiin värikkäillä valopalloilla. Viikon puolivälissä kylään pystytettiin kokonainen tivoli maailmanpyörineen ja churrokärryineen. Despacito pauhasi joka yö aamuvarhaiseen. Erään yön lopputuloksena sähköt lähtivät koko kylästä muutamaksi tunniksi.
Pippaloista aiheutui hieman meluhaittaa, mutta saimme silti nukuttua. Typylle ei myöskään tarvinnut järjestää erityistä ohjelmaa, sillä hän pääsi joka ilta karuselliin. Kylän laidalla olevalle aukiolle pystytettiin myös esiintymislava, jolla paikallisen tanssikoulun oppilaat esittelivät taitojaan. Wou! Silmät kostuivat, kun pikkutanssijat kipusivat lavalle minikokoisissa flamencopuvuissaan. He tanssivat mielettömän hienosti.
Suomalaisen ja espanjalaisen kulttuurin erot nousivat esiin karnevaalin aikana. Paikalliset tuntuivat lähtevän liikkeelle siinä vaiheessa, kun me olimme valmiita petiin. Tämä koski myös lapsiperheitä. Taaperot kipittivät kujilla flamencokengät makkaraisissa jaloissaan, ja karusellissa painettiin pitkälle yli puolenyön. Meidän lapsemme voimat eivät yksinkertaisesti riittäneet, vaikka annamme hänen valvoa lomalla tavallista myöhempään emmekä herää kukonlaulun aikaan.
Ravintolasuositus ja -kauhistus
Myös ravintolat aukesivat Casaresissa myöhään. Paikalliset lähtivät syömään aikaisintaan yhdeksältä – siinä vaiheessa, kun meillä oli kiljuva nälkä. Missasimme pari kivaa tapasmestaa, koska ne aukesivat vasta puoliltaöin, jolloin lapsi ei jaksanut enää valvoa.
Hinta – laatusuhteeltaan hyvien ravintoloiden löytäminen oli Casaresissa yllättävän vaikeaa. Monen raflan tarjonta oli turhankin kotikutoista. Tyyliin paistettuja munia ja makkaraa vailla mitään ravintolamaista twistiä, josta kannattaisi maksaa, jos majapaikassa on keittolevy. Ravintolat olivat myös kalliimpia kuin Aurinkorannikon turistikaduilla, joilta päivän menun saa kympillä.
Koin Casaresissa myös yhden luokattomimmista illallisista aikoihin. Mi Cortijo sijaitsee upealla näköalapaikalla. Viereistä ravintolaa oli kehuttu, mutta koska se oli kiinni, valitsimme Mi Cortijon, joka vaikutti samanhenkiseltä. Lopputulos: purkkivihanneksia ja haiskahtavaa pakastekalaa kolmelle, hintaan 70 euroa. En voi suositella ravintolaa kenellekään, ellet ole brittieläkeläinen, joka haluaa ruokaa, jonka joku on ylikypsentänyt ja mumeltanut vielä pehmeäksi omassa suussaan ennen tarjoilua.
Onneksi löysimme toisen paikan, joka oli aivan eri maailmasta. El Castillo sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella linnan lähellä. Ravintolan omistaa sveitsiläinen kokki, joka kertoi muuttaneensa perheensä kanssa hiljattain Espanjaan. Yhteinen sävel löytyi heti. Oli hauskaa puhua pitkästä aikaa saksaa, ja jäyhät skandinaavit ja germaanit juttelivat keskenään myös henkisesti.
Ravintola sijaitsi perheen kotitalon puutarhassa, ja keittiö oli heidän oma keittiönsä. Perheellä oli myös lapsemme ikäinen poika ja ihana koira. Haukku tuli kerjäämään rapsutuksia, ja lasten välille syntyi lomaromanssi. Livahtivat yhdessä sisälle katsomaan piirrettyjä! Lähetimme pojalle joulukortin, ja tyttömme puhuu hänestä vieläkin.
El Castillokaan ei ollut halpa paikka, mutta hinta ja laatu olivat balanssissa. Viikunapasta ja tonnikalasalaatti kuulostavat yksinkertaisilta ruoilta, mutta kaikki oli niin täydellisesti kohdillaan, että voi morjens. Salaatissa oli sopivan kypsiä hedelmiä, eikä tonnikala tullut purkista. Pasta oli al denteä, kastikkeen hapot, suola ja makeus tasapainossa. Illallisemme El Castillossa maksoivat juomineen noin 40 euroa. Välimeren turistipaikkojen mittakaavassa hintavaa, Casaresin tasolla kohtuullista.
Voi että mikä olo tuli, kun kirjoitin tämän. Kun laitan silmät kiinni, tunnen, kuulen ja haistan Casaresin. Jokainen lomapaikka luo oman tunnetilansa, jota on usein vaikea pukea sanoiksi. Harmi, kun en osaa tämän paremmin kertoa, miltä tuntuu istua vaatimattoman talon rapatuilla portailla, juoda punaviiniä, kuunnella parin korttelin päästä kantautuvaa musiikkia, haistaa kalkkikivi ja churrojen makeus.
Casaresin rauhallisuus ja eristäytyminen olivat juuri sitä, mitä vuosi sitten kaipasin. Takana oli äärettömän rankka kevät, joka sai pari elämänmuutosajatusta itämään mielessä. Niitä oli hyvä pohtia Casaresissa, vaikka en heti reissun jälkeen asioille mitään tehnytkään. Tajusin silti, että jotain pitää tehdä. Pikkuhiljaa teinkin.
Hiljentymisen lisäksi lomat ovat minulle kirjojen aikaa. Edelliskesä ja Parga yhdistyvät mielessäni Andreï Makineen, Casares taas Marguerite Durasiin, jonka kirjoissa on sama haikean etäinen tunnelma kuin kylässäkin. Oivaa kesälukemista ja oiva kohde kauneudenkipeälle kaihomielelle!
