Kuulostankohan nyt kauhean imelältä, jos sanon, että meillä oli ihana joulu. Taas. Teimme aika paljon ruokia etukäteen, mutta mitään hirvittävää paniikkia ei päässyt syntymään. Lahjat pyöräytin tyylilleni uskollisesti sanomalehtipaperiin ja teippailin jesarilla. Satsasin kaiken energiani ruokien laittoon, eikä sekään sen erityisemmin rasittanut, koska maukas lopputulos motivoi.
Aattona kävimme ensin moikkaamassa minun vanhempiani ja köröttelimme sitten maalle anoppilaan, jossa meitä odottivat riisipuuro ja joulusauna. (Ei hitto, nyt kun kirjoitan tätä, minulle tulee vain mieleen Siskonpedin äiti koneella -sketsi.)
Tänä jouluna pöydässämme oli poikkeuksellisesti myös kinkku, koska porukassa oli possun ystäviä. Minä keskityin kuitenkin kaloihin, joita pelkässä alkupalapöydässä oli toistakymmentä sorttia: muun muassa limesilakkaa, appelsiini-viskisilliä, herukkasilliä, katajanmarjasilliä, valkosipulisilliä, sinappisilliä, tavallista graavilohta, tuorejuustolla täytettyjä lohirullia ja lohen mätiä.
Salaattipöydässä oli rosollin lisäksi uutta viritelmääni, punajuuri-ohrasalaattia, joka nautittiin vuohenjuuston ja paahdettujen saksanpähkinöiden kera. Suolainen, makea, kevyt hapokkuus ja täyteläisyys olivat tässä yhdistelmässä täydellisesti kohdillaan. Jopa hyvin perinteisellä ruokamaulla varustettu appiukko syttyi tälle, ja aion pian tehdä salaattia uudelleen, jotta voin kuvata sen ja rustata reseptin tänne muidenkin iloksi.
Myös marinoidut kasvikset tekivät kauppansa ja ne maistuvat vielä välipäivinäkin. Laatikoista suosikkini oli taas batattilaatikko, jossa oli tänä vuonna ihanan paljon inkivääriä.
Vaikka tämä kuva voi nopeasti vilkaistuna antaa väärän vaikutelman, niin alaikäisille tarjoiltiin pillimehua ja maitoa. Me aikuiset joimme joulubuffetin kera puolikuivaa samppanjaa, Taittingerin Nocturnea.
Pullon hengen Heikki suositteli tätä viime vuonna juuri joulupöytään, jossa on paljon erilaisia makuja, sekä lihaa että kalaa.
Normaalisti olen kuivemman kuohuvan ystävä, mutta puolikuiva näyttää kyntensä buffetissa. Se antaa hyvin vastusta suolaisille, etikkaisille ja rasvaisille ruoille. Jos viini olisi rutikuiva, kitalakeen voisi jäädä inhottava metallinen maku. Suosittelenkin kokeilemaan rohkeasti hieman makeampia ja hedelmäisempiä viinejä noutopöydissä.
Pääruokien jälkeen napsimme vielä juustoja punkun kera, kunnes siirryimme vaniljajäätelön kanssa tarjoiltuun kinuskipiirakkaan, kahviin ja konjamiiniin.
Joulumme oli tänä vuonna korostuneesti lasten juhla. Neljää ikävuotta lähestyvä tyttösemme on nyt parhaassa iässä joulupukkia ja muita jouluperinteitä ajatellen.
Olemme bongailleet tontun jalanjälkiä lumesta, katolta ja päiväpeitolta marraskuusta lähtien. Kaikki jouluun liittyvä sai pikkuihmisen tirisemään jännityksestä, niin amaryllis, torttujen leipominen kuin postiluukusta kopsahdelleet kortitkin.
Likan lahjatoiveet olivat samat kuin varmaan kaikilla lapsilla tänä vuonna: Ryhmä Hauta ja Frozenia. Isovanhemmat kuuntelivat toiveita korvat höröllä, ja paketeista paljastui parikin Samppaa ja Elsaa. Onneksi ne olivat silti vähän erilaisia, eikä lahjoja tarvitse palautella.
En ole kauheasti kirjoitellut lastenkasvatusperiaatteistani, osittain siksi, että olen harvassa asiassa ehdoton. Uskon siihen, että rajat, rakkaus ja maalaisjärki kantavat pitkälle. Yksi kova paikka minulla kuitenkin on, nimittäin pinkki.
En voi sietää pikkutyttöjen rakastamaa prinsessapinkkiä, siis sitä kylmää ja räikeää sävyä. En pitänyt siitä edes lapsena, vaan olin enemmän violetin, turkoosin ja hennon vaaleanpunaisen perään.
Vielä vuosi sitten mesosin, että minähän en mitään pinkkiä hommaa laadilaa. No, sitten kävi semmoinen homma, että lapsi oppi puhumaan kunnolla. Tämä yhdistettynä kovaan tahtoon tekee naperon pukemisesta joskus vaikeaa. Äiti minä haluan pinkkiä pinkkiä pinkkiä oo ihanaa pinkkiä yhyy se ei ole pinkki minä en lähde ulos jos ei ole pinkkiä pinkkiä pinkkiäääähhhhh!
Omat hermoni ovat minulle tärkeämmät kuin väreistä jurnuttaminen, joten olen luovuttanut. Olkoot sitten pinkkiä niin maan perkeleesti.
Lapsen riemuksi sitäkin paljastui paketeista runsaasti. Tyyppi sai jopa pörröisen pinkin olkalaukun, josta paljastui vaaleanpunainen kylpygeeli ja voide. Ja mikä ihaninta, sen lisäksi, että ne ovat pinkkejä, niissä on kimalletta! Vielä keijunsiivet selkään ja avot.
Osaako joku muuten kertoa, mikä pinkissä lumoaa? Vetoaako väri tietyssä kehitysiässä olevan lapsen johonkin aivonystyrään, onko kyse mallioppimisesta vai mistä? Ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, koska räikeä pinkki sattuu silmiini suurina annoksina ja väri on mielestäni tosi aggressiivinen.
Minäkin olin ollut kiltti, ja pukinkontista paljastui kaikenmoista kivaa. Ihailin Deli 1909 & Wine Barissa tätä De Longin viinikarttaa, jossa on luettelo kaikista tunnetuista rypäleistä ja kuvaukset niiden ominaisuuksista. Valtavasta paketista paljastui viinikartta, toisesta upeat antiikkikultaiset kehykset. Kuva on nyt kiinnitetty keittiöön ja tuijottelen sitä tälläkin hetkellä. Aion tietenkin testata kaikki rypäleet – ihan vain oppimismielessä. Että tämän blogin taso nousisi ja silleen.
Ällistyin, sillä sain miekkoselta myös ensimmäistä kertaa elämässäni vaatteen. Hän oli uskaltautunut Aleksanterinkadulle avattuun Kotimain liikkeeseen, jossa myydään useiden kotimaisten valmistajien vaatteita ja koruja.
Kotimailta voi tilata myös kutsut kotiinsa, ja olin kuolannut syksyllä eräillä kutsuilla Vieton monikäyttöisesti neppareilla kiinnitettävää merinovillaista neuletakkia. Olin shokissa saatuani tämän, sillä tiedän, miten suuren henkisen kynnyksen ylittämistä vaateshoppailu vaatii puolisoltani.
Joulupäivänä kävimme perinteisellä valokuvauslenkillä. On hauskaa kuvailla samoja paikkoja joka vuosi ja verrata muutoksia maisemassa ja säässä. Kahteen viime vuoteen verrattuna tämä joulu oli ehdottomasti harmain ja ankein. Tuntuu absurdilta katsoa edellisvuoden kuvia upeasta auringonlaskusta ja hohtavista hangista.
Olo on nyt niin rentoutunut, että joudun painiskelemaan kääntääkseni mieleni viikon lopulla työmoodiin.
Ajattelin kirjoitella tällä viikolla hiukan tilinpäätöstä tästä vuodesta ja ajatuksia seuraavasta. Näin seesteiseen jouluun on hyvä päättää nämä 12 kuukautta ja antaa tilaa seuraavalle tusinalle.
Kyllä se loppuu, se pinkki-vimma. Ei 10-vuotias meinaa laittaa päälleen enää mistään hinnasta pinkkiä. Siinä oli jossain vaiheessa neuvottelemista toisinkin päin, kun koko vaatekaappi oli täynnä pelkkää pinkkiä. Herkullinen joulupöytä!
Ihana kirjoitus, pelasti minut välipäivien tylsistymiseltä, kun pääsin mukaan joulunviettoonne ja sain värimietittävää. Ihanat tontut, voisikin käyttää naavaa ensi vuoden askarteluissa (en ole vuosiin askarrellut lasten kanssa, mutta ensi jouluna vielä ehtisi kai, esikoinen on silloin virallisesti teini).
Voisin tuijottaa tuota kalapöytää vaikka kuinka pitkään, niin upea, kaikki kattauskuvat ovat niin mielenkiintoisia. Olisi ollut kiva nähdä kuva kinkkupöydästäkin 😉
Mitä pinkkiin tulee, valitettavasti en osaa siihen sanoa mitään, kun olen niin superonnellinen että lapsillani on ollut hyvät (anteeksi jos tuntuu että käännän veistä haavassa) joskin erikoiset värimaut. Esikoinen on tykännyt ihan pienestä pitäen kunnon vihreästä ja oikeasta violetista. Nykyään lähinnä mustasta ja violetista, sellaiseen sporttityyliin, ei goottityyliin. Ja kuopus on pitänyt aina kirkkaan voimakkaasta punaisesta, sekä kirkkaasta keltaisesta ja oranssista. Vaikea arvata kuka on pirteä väriläiskä kaikkin tummansinisten ja harmaiden monsteriprinttien keskellä.
Täällä oli myös synkät ilmat, mutta niin oli viimekin vuonna. Plussaa, tuulta, rapaa ja kuraa.
Voi Sauvajyvänen, kiitos taas kauniista sanoistasi! Itse asiassa kinkkupöydässä ei kauheasti kuvailtavaa ollut. Kalat pääsivät paraatipaikalle, ja kinkku ja laatikot särvittiin sitten vähän arkisemmin tiskipöydän reunalta. 😀
Helpottavaa kuulla, että se pinkkivimma voi päättyä jo kouluiässä. Pinkki menee kyllä pieninä annoksina, jos sen yhdistää jotenkin nätisti, mutta siltikin valitsen mieluummin ruskeaan taitettua vanhaa roosaa tai hailakkaa malvaa. Aikuisilla tuo kylmä pinkki sopii hyvin mielestäni vain semmoisille lumikkityypeille, joilla on todella vaalea, virheetön iho ja tumma tukka.
Olen aina ihmeissäni, kun katselen hääohjelmia, joissa häiden teemaväriksi on valittu räikeä pinkki. Jos ne koristeet ovat vielä tosi arkisia, itse pahvista väkerrettyjä, lopputulos ei vain ole mielestäni kauhean nätti. Ja minulla on vielä nämä yliherkkyytenikin. Hajujen, äänien ja värien kakofonia tuntuu tuskalliselta, ja joidenkin värien ja kuvioiden tuijottelu voi laukaista kauhean päänsärkykohtauksen. Luoja jos tuo likka alkaa käyttää teininä niitä markettien imeliä halpishajuvesiä, siihen pinkit päälle niin huh huh….