Shokkiuutinen: Tamperelainen meni Turkuun ja viihtyi! Paljastavat kuvat OMG!

(*Pernod Ricard Finland tarjosi matkan ohjelmineen, ruokineen ja majoituksineen)

Olen naureskellut Turulle niin kauan kuin olen ollut olemassa. Ainoa oikeutukseni tähän on se, että olen tamperelainen. Mitään järjellistä syytä Turun dissaamiseen ei ole. Turun nolous nyt vain on kyseenalaistamaton totuus, johon manselaiset uskovat. Samaan tapaan kuin muinaisina aikoina kivipaadet, joiden ympärillä jengi joi lampaanverta ja heitti kolmoisvoltteja takaperin täydenkuun aikaan, koska se paransi hedelmällisyyttä ja poisti syylät.

Todellisuudessa en tiedä Turusta mitään. Nada. Ingenting. Olen körätellyt vain junalla satamaan ja hypännyt laivaan. Abivuonna historianopettajamme vei meidät tutustumaan Turun linnaan. Se oli ihan jees, mutta Turun yliopistolla tarjoiltu hernekeittolounas oli pahaa, eikä viereisessä pöydässä istunut ylimielinen emopoika lähtenyt mukaan silmäpeliini.

Vedin tästä sen kypsän johtopäätöksen, että kaikki turkulaiset ovat nirppanokkaisia wannabe-taideopiskelijoita, ja Turussa haisee aromisuolalla maustettu suurtalouskeittiö. Aina. Aamusta iltaan ja kesät talvet, joka paikassa.

Kesälomani alettua minulle tarjoutui tilaisuus tutustua Turun parhaisiin puoliin. Aloitin keväällä yhteistyön alkoholivalmistaja- ja maahantuoja Pernod Ricard Finlandin kanssa, ja Pernodilla työskentelevä bloggaajakollegani Teija kutsui minut Pernodin tarjoamaan päivään The Tall Ships Races -tapahtumaan.

Päivän ohjelmassa näytti olevan ihanan paljon drinksuttelua ja syömistä. Kaksi asiaa vain mietitytti. Turku ja ne purjeveneet. Näin sieluni silmin tapahtuman täynnä Henry Lloydiin pukeutuneita golfeläkeläisiä, joiden nimi on Bettis tai Jeppis, ja joilla on purkkarit ja hillityn beige laatuneule harteillaan.

Alkushokki: Miks täälä on näin piäntä?

Puksuttelin Turkuun junalla. Muistelen, että jossain vaiheessa Tampereen ja Turun välinen ratayhteys taisi olla poikki tai ainakin todella vähäisellä käytöllä ratatöiden vuoksi. Korjatkaa, jos olen väärässä. Nyt VR lonksutti perille ja oli jopa aikataulussa. Tosin junia Tampereen ja Turun välillä kulkee hämmentävän vähän. Kai täältä hyvä jumala pääsee pois?

Astuttuani ulos ihmettelin aseman pienuutta. Turun rautatieasema on oikeasti pienempi kuin Toijalan tai Riihimäen. Miten se on mahdollista? Myös ydinkeskusta, siis torin ympäristö, on jotenkin matalan ja nuhjuisen näköinen. Matkakeskukset ovat kaupunkien käyntikortteja, ja tämän käyntikortin perusteella Turusta saa aika väsähtäneen kuvan.

Vierailu Pernod Ricardilla: Suut makiaks ja juo ittes mukavaks

Pienen rautatieaseman aiheuttama järkytykseni lientyi, kun hyppäsimme minibussiin, joka vei meidät Pernod Ricardin tehtaalle Pansioon. Suomessa yli 20 vuotta toiminut firma on maamme alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija. Pernod Ricardin tehdas onkin varsin vaikuttavan kokoinen.

Itselleni tuli yllätyksenä, kuinka monet legendaariset juomat täällä valmistuvat: esimerkiksi Tapio-viina, Minttu-likööri ja monet väkevät viinit, jotka saivat teinimuistot virtaamaan vuolaina. Tuota minä olen tintannut taskulämpöisenä Koskipuistossa tapahtumien yönä! Ja tuota ja tuota ja tuota!

Tehtaassa leijui vieno, makea tuoksu, joka oli toisilla käytävällä marjaisempi, toisilla minttuisempi – etenkin 60 000 litraa vetävän Minttu-tankin edessä. Tämän luvun lisäksi mieleeni jäi sellainen nippelitieto, että esimerkiksi Lumene jatkojalostaa osan Pernod Ricardin marjajuomien valmistuksessa käytetyistä marjojen siemenistä kosmetiikkaansa. Kierrätysmartta sisälläni hykerteli.

Tehdaskierroksen päätteeksi joimme lasilliset Suomen 100-vuotisjuhlajuoma Valkiaa. Jännitin vähän, mitä pullosta mahtaa paljastua, jotain fresitamaisen esanssistako? Valkia oli kuitenkin aidon positiivinen yllätys. Mustikalla maustettu kuohuviini tuoksui oikealle mustikalle ja maku oli miellyttävän kuiva. Tämä sopisi aperitiiviksi tai aveciksi raikkaan ja kevyen jälkiruoan kanssa.

Vatsan ja hengen ravintoa Formum Marinumissa

Tehdasvierailun jälkeen ajoimme Turun satamaan, jossa The Tall Ships Races -alukset olivat. Kyseessä on vuonna 1956 syntynyt kansainvälinen purjelaivatapahtuma, joka perustettiin vaalimaan purjelaivojen muistoa, kun niiden aikakausi alkoi tulla tiensä päähän. Itselleni yllätys oli se, että kyseessä on myös nuorisotapahtuma. Vähintään puolet laivojen miehistöstä on oltava sääntöjen mukaan 15−25-vuotiaita.

Tapahtuma järjestetään Itämerellä joka neljäs vuosi. Seuraavan kerran mahtava purjelaivakavalkadi nähdään Suomessa siis vuonna 2021, ja tuolloin isäntäkaupunki lienee Helsinki tai Kotka.

Ainutlaatuista Turun tapahtumassa on se, että suuretkin laivat voivat purjehtia Aurajokea pitkin aivan kaupungin sydämeen. Turun satama ei ole samanlainen erillinen, hieman ankea ja tehdasmainen alue kuin monissa muissa merenrantakaupungeissa. Satamasta löytyy esimerkiksi tapahtumakeskus Forum Marinum, jossa vietimme iltapäivän.

Nautiskelimme ensin lounaan ravintola Göranissa, joka on saanut nimensä kirjailija, taidehistorioitsija ja purjehtija Göran Schildtin mukaan. Ravintolaa koristaa Schildtin kuuluisa Daphne-alus, jolla hän kynti maailman meriä lähes 40 vuotta.

Tarjolla on useita erilaisia ja eri hintaisia buffetlounaita. Edullisimpia ovat 8,40 euroa maksava keittolounas ja 10,10 euroa maksava kotiruokalounas. Me söimme myös saaristolaispöydän antimia eli erilaisia kylmiä kalaherkkuja, jolloin aterialle kertyi hintaa 18,20 euroa. 23 eurolla saa vaihtuvaa päivän kalaa. Ruokalistat ja aukioloajat voi tarkistaa täältä.

Etenkin kylmä gazpacho-keitto, runsas salaattipöytä ja saaristolaispöydän sillit ja silakat veivät kielen mennessään. Kotiruokapuolen jauhelihapihvi oli vähän arkisempi, mutta kasvispaellassa oli riittävästi makua ja sattumia. Erittäin laadukas buffetlounas. Aterian jälkeen lähdimme jaloittelemaan Forum Marinumin merimuseoon. Näytteillä on esimerkiksi kuuluisien alusten pienoismalleja ja oikeita laivoja, kuten tasavallan presidenttejä vuosikymmenet palvellut Kultaranta-vene.

Pysyvän näyttelyn lisäksi museossa on vaihtuva näyttely. Tällä kertaa se perustuu suosittuun ja palkittuun ruotsalaiseen lastenkirjaan Legenden om Sally Jones. Ahvenanmaan merenkulkumuseosta lainaan saatu näyttely on Turussa 27.8. asti. Näyttely oli sen verran hämärässä nurkassa, että kuvani eivät oikein onnistuneet, mutta tiedoksi: se on ihana, koska tavaroihin saa koskea. Näytteillä oli niin virkattuja leivonnaisia kuin laivahytti riippumattoineen.

Uskon lasten ja nuorten viihtyvän hyvin myös perusnäyttelyssä, jossa on paljon tavaroita, joita ei ole piilotettu vitriinien taakse. Aikuisia taas kiinnostanevat kieltolain aikaiset veikeät apuvälineet, joilla salakuljettajat piilottelivat viinaksia merenpohjaan, kun poliisipartio iski. Museokeikka, lounas Göranissa ja hotelli sataman läheltä voisikin olla hyvä setti perheen päiväretkelle. Museo maksaa aikuisilta euroa ja 7−15-vuotiailta 5 euroa. Aukioloajat ja muu info löytyvät täältä.

Tässä vaiheessa tajusin, että hetkinen. Minä suunnittelen jo perhematkaa TURKUUN. Nyt tarvitaan viiniä.

Santa Helenan viinitasting: Juo ittes vielä mukavammaks

Seuraavaksi ohjelmassa oli luojan kiitos sitä viiniä. Forum Marinumissa voi järjestää erilaisia tapahtumia ja koulutuksia, ja myös meille järjestetty Santa Helenan viinitasting pidettiin siellä.

Chileläisiä viinejä meille maistatti Janne Laiho, joka vaikuttaa muun muassa Stallhagen-panimossa. Hän on myös yksi Suomen harvoista ammattihovimestareista eli butlereista. You know, sellainen maailmaa nähnyt, älykästä huumoria viljelevä hienostunut James, joka silittää päivän lehden ennen kuin tarjoilee sen madamelle hopeatarjottimella.

Jannen ote viineihin on kuitenkin rento ja realistinen. Puhuimme paljon siitä, miksi viini-ihmiset nyrpistelevät nenäänsä chileläisille viineille, vaikka juuri niitä suomalaiset ostavat eniten. Juuri suosio lienee yksi syy dissaamiseen, arveli Janne, joka on päässyt maistamaan jopa Ahvenanmaalta Foglöstä löydetystä hylystä nostettua samppanjaa 1840-luvulta. Toinen syy on ehkä se, että chileläiset viinitalot ovat nuoria ja suuria. Niillä ei ole samanlaisia satavuotisia sukutarinoita kuin pienillä eurooppalaisilla viinitiloilla. Ja ostaessamme ja maistaessamme viiniä ostamme ja maistamme myös mielikuvan.

Testasimme tastingissa neljä Santa Helenan Caberrnet Sauvignon -punaviiniä. Totesimme, että Varietal ja Seleccíon del Directorio Gran Reserva menevät kategoriaan hyvä perusviini. Sellainen punkku, jota voi lorauttaa sekä bolognesekastikkeeseen että sydänsuruihinsa ja tarjota useamman pullon illaistujaisissa. Castillo de Molina ja etenkin 1865 Single Vineyard taas tyydyttävät jo vaativammatkin nautiskelutarpeet. Nämä viinit juttelevat samaa kieltä voimakkaiden juustojen ja synkkien syysiltojen kanssa.

Edullisimmilla santa Helenan viineillä on hintaa vain noin 7 euroa, kalleimmillakin vain 10. Nämä ovat helppoja aloitusviinejä esimerkiksi viinitastingiin, johon kannattaa ostaa vaikkapa neljä eri viiniä, jotka on tehty samasta rypäleestä.

Grande Finale: Turun yö sulatti tamperelaisen sydämen

Tastingista siirryimme Suomen Joutseneen, maamme kuuluisimpaan purjealukseen. Vuonna 1902 Ranskassa rakennettu laiva toimi pitkään rahtialuksena. 1930 Suomen valtio osti sen koulutuslaivaksi, jota käytettiin sotien jälkeen myös miinanraivauksen tukialuksena. Laiva museoitiin 90-luvulla, ja vuodesta 2002 lähtien se on ollut Formum Marinumin edessä.

Suomen Joutsen on yleensä avoinna vain tilauksesta ryhmille sekä Tall Ships Racesin kaltaisissa tilaisuuksissa. Pääsylippu kustansi muistaakseni viitisen euroa, joka tapauksessa alle kympin. Jos vierailu Suomen Joutseneen ei onnistu, satamassa on myös 60-luvulla valmistunut risteilyalus S/S Bore, joka on avoinna kaikille vierailijoille myös talvisin.

Suomen Joutsen oli tämän reissun kohokohta jo ihanan tuoksunsa vuoksi. Vanhoissa puukantisissa purjelaivoissa on täysin oma, tervamainen hajunsa. Olisin voinut vain nuuskutella sitä ja istua tuntikaupalla kannella ihailemassa Turun satamaa, joka oli täynnä eloa ja iloa.

The Tall Ships Races toi Turkuun muutaman päivän sisällä kuulemma yhteensä lähes puoli miljoonaa ihmistä, sekä laivojen miehistöä että yleisöä. Luku on järjetön. Onneksi kesän ainoa aurinkoinen päivä koettiin juuri tuolloin. Satama ja Aurajoen ranta kuhisivat ihmisiä, ruokakojuja ja terasseja. Tunnelma oli – pystyykö tamperelainen tätä edes myöntämään – kansainvälinen.

Noin. Nyt se tuli sanottua.

Vaikka Turun keskusta aseman huudeilla on tosi ankea, ovat satama ja jokivarsi vanhoine taloineen, ravintoloineen ja rouhean industriaalisine miljöineen vertaansa vailla. Sori Manse, mutta Koskenranta ei valitettavasti ole mitään tämän rinnalla. Ei ennen kuin sinne tulee edes yksi kaipaamani jazzia, fadoa ja jääkylmää proseccoa tarjoileva tapasbaari kaiken rokkimölyn ja edm-jytkeen keskelle. Nielin siis ylpeyteni ja heittäydyin nauttimaan Turun merellisestä puolesta täysin siemauksin.

Pyöritetään nyt vielä puukkoa tamperelaisten haavassa ja kerrotaan, että The Tall Ships Races ei ollut Gerry Weber -väen tapahtuma. Vilahtihan siellä muutama laivastonsininen pikeepaita ja punainen mirri, mutta liikkellä oli ennen kaikkea ihan tavallisia ihmisiä. Tapahtuma näytti houkuttavan etenkin perheitä. Suuret purjelaivat ovat lapsen ja nykyaikuisenkin silmissä taianomaisia, etenkin, jos asut sisämaassa.

Tarinamme päättyy siihen, että antaudun ja nostan käteni kiltisti ylös. Myönnän: Turku on ihana paikka. Kuinka moni suomalaiskaupunki pystyy järjestämään jotain tällaista ja kannattelemaan yhtenä viikonloppuna näin valtavan ihmismassan?

Turusta Suomen pääkaupunki!

Tosin olen edelleen ja 4-evah katkera sille pojalle, joka käänsi päänsä pois, kun yritin räpsytellä ripsiäni. V*tun turkulaine!