Blogiani pidempään lukeneille on varmasti selvää, että rakastan Ravintola C:tä. Juhlimme täällä esikoisemme nimijuhlia, ja aina, kun olen halunnut arjen yläpuolelle kohottavan ravintolakokemuksen, olen suunnannut C:hen.
C erottuu muista ravintoloista erityisesti kahdella tavalla. Viinit ja tapa, jolla ne yhdistetään ruokaan, ovat aivan omassa luokassaan. Lisäksi C:ssä tehdään ihan kaikki itse makeisista lähtien, ja asiakkaita hemmotellaan etenkin Isotalon Ilkan säilykkeillä ja mehuilla. C pääsee näyttämään kyntensä juuri silloin, kun tarjolla ei ole mitään tuoreita kotimaisia kasviksia. Talviaikaan lautaselta löytyy mitä herkullisempia pikkelssejä, etikkasäilykkeitä ja jauheita.
Ilkka ja tamperelaisen gastronomian sanansaattaja Santeri Vuosara yhdistivät voimansa. Lopputuloksena syntyi Säilö ja kokkaa -kirja (Docendo), jonka julkkareita juhlittiin viime viikolla mediaväen ja bloggaajien voimin. Isolla kirkollakin kiinnostuttiin näiden jäbien tekemisistä niin paljon, että Santeri pyydettiin kertomaan säilöntävinkeistä Ylen aamutelevisioon.
Pureudutaanpa seuraavaksi hieman tarkemmin siihen, millaisia herkkuja pitopöydästä löytyi. Oma suosikkini on tuo lautasen yläkulmassa oleva, muusin näköinen perunasurvos. Ruoka kantaa nimea madebrandade. Minä kutsuin sitä vain ihanaksi lohtumössöksi. Siinä on liotettua suolamadetta, joka on sekoitettu keitettyjen perunoiden joukkoon ja maustettu tilliöljyllä. Olisin voinut syödä tätä ämpäreittäin. Rasva, suola ja hiilarit, toimii!
Lautasella on myös etikkaan säilöttyjä kasviksia ja sieniä. Kirjassa on todella helpon, maailman toimivimman 123-säilöntäliemen ohje. Siihen tulee etikkaa, sokeria ja vettä, ja pohjaa voi varioida makunsa mukaan vaikkapa chilillä ja mausteilla. Esimerkiksi tuo muna on maustettu chilillä. Leipien päällä on hapanmaitoherkkuja, esimerkiksi ranskankermaa. Tuo vaalea pasteijamainen siivu taas sisältää särkeä ja ihanan paljon voita. Oli kiehtovaa päästä maistelemaan säilöämisen koko skaala laidasta laitaan: kuivauksesta rasvaan upottamiseen, hapattamisesta makeasti potkivaan etikkaliemeen.
Olen jo selaillut kirjaa ja yllätyin iloisesti siitä, miten helppoa säilöminen on. Se ei vaadi oikeasti juuri muuta kuin lasipurkkeja ja aikaa. Kalaliemikuutioit voi korvata kuivatuista kalanruodoista tehdyllä jauheella. Hapankerman tekemiseen tarvitset vain kermaa, piimää, sekoittelua ja odottelua. Säilötyt herkut sopivat hyvin esimerkiksi joulupöytään. Jos ihmiset jaksavat muutenkin tuunata kotiaan ja valmistautua aattoon, ei parin pikkeliliemen keittäminen tai tekeytymisen odottelu ole sen suurempi vaiva.
Tuo Santerin esittelemä, ylemmässä kuvassa lähempää kuvattu ruoka oli toinen suosikkini. Taas sarjaa arkisen näköinen, mutta jumalainen lohtusafka. Kyseessä oli siis Santerin modernisoima versio hänen isänsä kotiruoasta, liha-perunalaatikosta, joka oli ryyditetty munamaidolla ja sienillä. Santeri vihasi ruokaa, ja säilöntään se liittyy sillä tavalla, että hän selvisi annoksestaan vain popsimalla samalla jotain etikkasäilykettä, tyyliin punajuuria tai maustekurkkuja.
Tässä versiossa ei ollut munamaitoa, joka ei ole meikäläisenkään suosikki. Sen sijaan siinä oli ihanaa kuivattua lihaa ja sieniä. Täydellinen suolainen yöpala täyteläisen hapankerman kera.
Säilykeherkkujen lisäksi pääsimme maistelemaan myös viinejä. Bache Benen Tanja Turunen esitteli meille ruokiin sopivia viinejä, ja minäkin maltoin kerrankin maistella juomisen sijaan (ei puhuta mitään loppuillasta). Aterian päätti kallioimarteen juurilla maustettu Kossu. Aromi oli, köh, maamainen. Hyvä jumala. Tälle jäävät ruotsalaiset riistaryypyt kakkosiksi.
No missä on se kirja, missä missä missä. No tässä! Suosittelen lämpimästi. Ulkoasu on selkeä, ja kun reseptejä selaa nopeasti, ei tule sellaista oloa, että voi luoja, uuvun jo työvaiheita lukiessani. Kirjan valokuvat on ottanut Anna-Liisa Nikus, joka kuvitti myös Santeri ja Poppamies-Markon Kesämiesten kesäruokaa -kirjan.
Julkkareissa olivat myös Magicpoksin Mari, Minka eli Kipparin Morsian, Emmi, Kolmen tähden arjen Maija, Mansen muijat ja Missä olet Laura. Illasta ei siis puuttunut räkätystä, kikatusta ja aivan hel-vetin korkeatasoista huumoria. Taisipa siinä tulla perustettua jonkinlainen lenkkiseurakin ja puhuttua kotibileiden järjestämisestä. Niin ja se lenkkiseura, sen idea siis on semmoinen, että kävellään Iidesjärven ympäri ja mennään sen jälkeen tasapainottamaan nestehukkaa Järvensivun lähibaariin. I´m so in!
PS. Olen päässyt yli roskapostikammostani. Koska spämmit eivät ole enää aikoihin hyökänneet blogiini, avasin kommentoinnin. Et siis joudu venailemaan moderointiani, vaan loistava älynväläyksesi pääsee heti julkisuuteen. Ei kun törkykommia kirjoittelemaan. 😀
Hei mahtava kuva! <3 Musta siis. Of course.
No ittestäänhän aina of course! Vinkkulasi kädessä ei voi epäonnistua. 😀
Pakko lähteä ostoksille.. siis kirja ostoksille!
En ole ikuna ehtinyt Tampereella C:hen. Mutta aikeissa on. Kun vaan kerkiäis Tampereelle! Teidän tamperelaisten tähtibloggaanien pitäisi kutsua meitä maalaisbloggaajia kylään!!
Campasimpukka: Suosittelen C:tä lämpimästi. Se on aseman lähellä eli täällä voi piipahtaa pikaillallisella ja juosta sitten kieli vyön alla junaan. Hinta-laatusuhde on huikea. Keittiön tervehdyksiä tulee niin paljon, että kolmen ruokalajin illallinen on oikeasti viiden, viiden ruokalajin taas seitsemän annoksen ateria.
Ja tamperelaiset tähtibloggaajat, hah! Mähän koen olevani niin pieni juntti, jota kenenkään höpinät eivät kiinnosta. 😀
Mielenkiintoinen kirja, pitääpä laitaa ostolistalle.
C on yhden käyntikerran perusteella myös itselle ihan kaikista parhaimpia ravintolakokemuksia koskaan. Omasta mielestäni ruoka oli sekä maultaan että esillepanoltaan jopa parempaa kuin monessa kotimaisessa tai ulkomaisessa Michelin tähden ravintolassa.
Jos joku ravintola pääkaupunkseudun ulkopuolella sen tähden ansaitsisi niin tämä. Niin hyviä kuin esim. Bertha tai Kaskis onkaan..
Juurikin näin! Mielestäni on typerää, että Suomessa Michelin-tähdittäjät eivät edes vaivaudu Stadin ulkopuolelle. Esim. Ruotsissa tähden on saanut aivan täydellisessä skutsissa lähellä Norjan rajaa sijaitseva huippuravintola. Jos Tampereelta pitäisi tähti jollekin paikalle antaa, se olisi ehdottomasti C: Christinan sommelier-taidot ovat niin huikeat, että Ilkan ruoat saavat niiden ansiosta täysin uusia tasoja.
Niin, unohtikin mainita Christinan sommelier-taidot, ehdottomasti ravintolan suurimpia vahvuuksia. Todella harvoin osuu vastaan noin loistavasti ja kekseliäästi yhteen sovitettuja juomia ja ruokia.
Nyt kyllä tuli ihan mieletön himo varata taas pöytä C:stä.
Michelin tuntuu sortavan Suomea syystä tai toisesta.. jopa muihin pohjoismaihin verrattuna. Tuntuu vaan että ravintoloilla on ihan älyttömän vaikea saada tähteä täällä. Sen verta vetäisin kotiinpäin että oman, kieltämättä rajallisen, kokemuksen perusteella Suomen yhden tähden ravintolat on itseasiassa tasokkaampia kuin vastaavat joita on tullut kokeiltua vaikka Lontoossa tai Ranskassa.
Siis puhumattakaan siitä että Tampereen ja Turun ravintolatarjontaa ei edes huomioida.
Allekirjoitan kaiken! Pari testaamaani yhden Misun paikkaa ulkomailla ovat olleet sellaista ”ihan kivaa perus fine diningia”. Suoraan sanoen aika vanhanaikaisia, tyyliin tournedosta ja vastaavaa. Siis hyvin vedetty ne klassikkoannokset, mutta keittiössä ja miljöössä ei ole välttämättä mitään erityisen mullistavaa.
Tänä vuonna olen testannut myös muutaman Viron kehutuimman ravintolan. Tosi kivoja, mutta jälleen kerran, C, Bertha, Hella ja Huone ja muut eivät häviä niille pätkääkään – hintataso on toki suomalainen.
Näin on. Tampereella se ihan kirkkain kärki on niin kova jopa kansainväliseen tasoon verrattuna että ei voi muuta kuin olla ylpeä.
Hella ja Huone pitäis kyllä testata.. se on vaan jäänyt jostain syystä. Arvostan kyllä Arto Rastasta mielettömästi, kaveri on tehnyt ihan mahtavaa työtä Tampereen ruokatarjonnan puolesta siinä missä Roito, Salmela ja Isotalokin.
Viro varmasti ansaitsis myös enemmän huomiota hyvistä ravintoloistaan ja teikäläisen blogipostien perusteella vaikutti erittäin mielenkiintoiselta . 🙂
Hella on mennyt mielestäni kivaan suuntaan viimeisen vuoden aikana. Annoskoko on parempi kuin pari vuotta sitten, jolloin se oli aivan liian pieni, vaikka en fine dining -paikoilta mitään valtavia kermapläjäyksiä kaipaakaan. Siellä on ollut mm. olutmenu ja pöytään tuodaan itse leivottu, tuore leipä. Myös kesän kokeilu, pop up -hävikkirafla Alpha oli tosi hyvä. Niiden versio kaalilaatikosta oli aivan jumalainen!
Nyt ravintolaan vissiin kehitetään jotain uutta, saas nähdä. Joka päivä koiraa ulkoiluttaessani kuljen ohi ja yritän tiirailla, mitä siellä tapahtuu.
Kirja ostettu… ja eikun säilömään!! 🙂 …niin ja parasta mitä Tampereelta löytyy on tietenkin Ravintola C useita kertoja käyneenä C ei petä koskaan ! 🙂