Retki keijumetsään – satupuu Paavolan tammi

Pari vuotta sitten istuin eräässä viestintäalan koulutuksessa. Tapahtumaan oli kutsuttu puhujaksi ihminen, joka kertoi Lohjan kuuluisasta sometammesta. Siis sometammesta.

Mitä helvettiä?

Paavolan tammi, Suomen kaunein puu

En ollut koskaan kuullut Lohjalla sijaitsevasta Paavolan luontopolun tammesta, saati sitten tiennyt, että siitä oli tullut pyhiinvaelluskohde ja Instagram-ilmiö. Kaikki sai alkunsa, kun Antti Huttunen kirjoitti Retkipaikka-sivustolle Paavolan tammesta jutun otsikolla ”Onko tässä Suomen kaunein puu?”.

Bloggauksesta tuli hitti, ja yhtäkkiä kaikki halusivat nähdä tammen, joka on kuin suoraan satukirjasta. Paavolan tammen arvellaan olevan 300 – 400 vuotta vanha. Se sijaitsee lehtimetsässä, jossa on tammien lisäksi metsälehmusta ja pähkinäpensaita. Maisema ei siis ole tyypillinen suomalainen, tumma havupuumetsä. Paavolan polku ja valtava, sammalen peittämä tammi tuovat mieleen J.R.R. Tolkienin Keskimaan ja brittiläiset ja keskieurooppalaiset tarut.

Puu on paitsi kaunis, myös valtava. Muistomerkiksi rauhoitettu Paavolan tammi on 12 metriä korkea, ja tyven ympärysmitta on 6,7 metriä. Oksat tuntuvat hipovan taivasta.

Paavolan luontopolku on helppo retkikohde

Paavolan tammi liittyy perheeseemme keijujen kautta. On nimittäin käynyt niin ihmeellisesti, että keijut ovat alkaneet vierailla kodissamme. Ne jättävät tytön tyynyn alle kirjeitä ja käyvät hakemassa hänen lappusensa öisin. Lapsi kyseli keväällä, missä keijut asuvat, ja he paljastivat kotinsa piilevän ihanassa satumetsässä rannikolla. Kun vanhemmat saivat selvitettyä satumetsän koordinaatit ja sovittua keijujen kanssa, koska he olisivat paikalla, oli aika lähteä visiitille.

Jos tulet paikalle autolla, parkkipaikka löytyy ihan polun vierestä. Paavolan tammen luontopolku on melko lyhyt ja helppokulkuinen. Et tarvitse vaelluskenkiä, vaikka narusandaalit eivät paras vaihtoehto olekaan. Polkuja ja pitkospuita on helppo taivaltaa pienemmänkin lapsen kanssa.

Heinäkuussa metsässä oli myös ihmeen vähän hyttysiä, vaikka oletin toisin. Kaikkialla oli juovuttavan upeaa, heleää vihreyttä ja hapekasta ilmaa. Luontopolun varrella on myös 15 inforastia, joissa kerrotaan metsän kasvi- ja eläinlajeista. Hauskanpitoon saatiin siis kytkettyä pieni oppitunti.

Mutkittelevan polun päässä odotti jylhä näky. Lehtimetsä loppui yllättäen, ja astuimme kuivalle, havupuupitoisemmalle kankaalle. Sen keskellä, pienellä kukkulalla seisoi upein tammi, jonka olen Suomessa nähnyt. Kun on katsellut koko elämänsä havupuita ja koivuja, näky oli vaikuttava.

Kun pakolliset Insta-kuvat on otettu, suosittelen rauhoittumaan ja nautiskelemaan metsän hiljaisuudesta ja upeasta puusta. Se vetää ihmisen nöyräksi.

Gasthaus Lohja on retrosti kiva

Lohjalta oli vaikea löytää ravintolaa ex tempore lauantai-iltana. Tarjolla oli lähinnä etnistä pikaruokaa ja mättökebabia. Pari tuttua kuitenkin vinkkasi Gasthaus Lohja -hotellin ravintolasta. Jälkeenpäin selvisi, että kyseinen paikka on ollut mukana Jyrki Sukulan Hotellit kuntoon -ohjelmassa.

Gasthaus Lohjasta huokuu edelleen 70-lukulainen retrofiilis, mutta ei tunkkaisella, vaan kivalla tavalla. Tasakatto, isot ikkunat, tiiltä ja tummaa puuta. Taustalla taisi soida vielä Markku Aro, aijai.

Olimme lauantai-iltana terassin ainoat asiakkaat. Menun silmäileminen jännitti hiukan. Odotukseni eivät varsinaisesti ole korkealla, jos talon samppanja on kuivaksi ja vivahteikkaaksi luonnehdittu Ballet. Ruokalista vaikutti aika raskaalta: metsästäjänleikettä, burgereita ja kermaisia pastoja.

Otimme lapselle Carbonara-pastan (14 e) ja aikuisille puikulaperunaröstit kylmäsavulohella (16 e) ja ison Caesar-salaatin ravuilla (12 e). Odotin huoltoasemaruokaa, mutta yllätyin iloisesti, kun annokset tuotiin. Olihan niissä 70-lukulaista Coussicca-henkeä (tamperelaiset tajuu), mutta annosten esillepano oli kaunis, ja makukin paljon fressimpi kuin odotin.

Carbonara tietenkin ui kermassa, kuten suomalainen versio tästä italialaisklassikosta aina. Pastan kypsyys oli kuitenkin ihan mukiinmenevä. Jälkikasvu on muuten asiasta tarkka. Helsinki-Vantaan lentokentän pastabaarin tuotos tyrmättiin sanoilla ”tää on mössöä”.

Röstiannoksen kaalipaistoksesta olisin jättänyt ranskankerman pois, koska rasvaisissa rösteissä ja lohessa oli rasvaa riittämiin. Sen sijaan Caesar-salaatti ei onneksi uinut kastikkeessa, ja ravut olivat suuria ja meheviä. Ihan hyvä ruokakokemus siis kaikessa retroudessaan.

Yö Koivulan kartanossa

Retkemme päätteeksi yövyimme Koivulan kartanossa, tarkemmin sanottuna kartanon aitassa. Majoitus sisältää aamiaisen ja on mielestäni miljööseen nähden edullinen. Yö kahden hengen huoneessa kartanohotellissa maksaa 90 euroa, aitassa 100 euroa. Meillä oli aitassa oma kylpyhuone, keittonurkka ja televisio.

Aivan täydellinen majoituspaikka ei ollut. Kylpyhuoneessa oli aika epämiellyttävä tuoksu, ilmeisesti vesijohtoveden raudan vuoksi, ja ilma huoneessakin oli hieman tunkkainen.

Päärakennus aamiaissaleineen oli upea. Itse aamupala oli kuitenkin aika niukka, vaikka oli kiva aloittaa päivä tuoreella leivällä ja vasta paistetuilla munilla. Vertasin tätä majoitusta Tarton Tampere-majaan, jossa yövyin viime syksynä. Tampere-majan aamupalalla oli paria erilaista juustoa, leikkelettä ja jugurttia sekä muutama virolainen kalaruokaerikoisuus. Idyllisen kartanon aamupalapöydässäkin voisi olla jotain spesiaalia, paikkakuntaan ja/tai sesonkiin liittyvää. Kesällä jo tuoreet mansikat ja syksymmällä mustikkapiirakka tekisivät säväyksen.

Minne seuraavaksi?

Jälkikasvumme tykkäsi luontoretkestä niin kovasti, että käymme Paavolassa varmasti toisenkin kerran. Olisi mahtavaa nähdä metsä ruska-aikaan. Saa antaa vinkkejä muistakin päiväretken päässä olevista, helppokulkuisista luontokohteista, persoonallisista rafloista, huoltsikoista ja majapaikoista!