Ulkona vihmoo syysmyrsky, sade rummuttaa peltikattoa. Keittiössä tuoksuu chili ja valkosipuli, hiippailen sytyttämään olohuoneeseen kynttilöitä. Mikä olisikaan oivempi hetki listata parhaat lohturuoat?
Ennen kuin aloitan, määritelläänpä lyhyesti lohturuoka. Minulle se tarkoittaa yksinkertaista ruokaa, josta tulee henkisesti ja fyysisesti hyvä olo. Lohturuoka tuntuu vatsassa siltä kuin joku halaisi minua sisältäpäin. Lohturuokaan liittyy usein nostalgisia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Lohturuoka ei ole välttämättä fiinin kulinarismin ilotulitusta, eikä sen tarvitse ollakaan.
Minulle tulee hyvä olo näistä ruoista.
1. Kaikki pastat
Pehmeä napakkuus. Hiilaripommi, joka laukaisee verensokeripöhnän. Täyteläisyys, kermaisuus, yksinkertaisuus. Siitä koostuu pastan lumo.
Rakastan kaikenlaista pastaa. Oli kyseessä sitten kirpsakka tomaattipasta tai täyteläiset cannellonit, voisin syödä ruokaa ämpäreittän. Pasta on yksi niitä ruokia, joita syödessä joudun pidättelemään itseäni. Hoen itselleni ”Janica, ruoka ei lopu tästä maailmasta, odottele kylläisyydentunnetta”.
Lounasaikaan vedetyt pastaöverit ovat kamalat, mutta en tiedä suloisempaa tunnetta kuin omalla kotisohvalla illalla vedetty pastakänni. Siinä on ihmisen hyvä mammia masunsa vieressä, uskoa parempaan huomiseen.
2. Kaikki risotot
Risoton sulokkuus johtuu samoista syistä kuin pastankin. Pasta tosin kiilaa ykköseksi, koska sen valmistaminen on helpompaa ja nopeampaa. Syön pastaa, kun minun tekisi mieli vetää ranteet auki ja hypätä parvekkeelta. Se on paniikkinappulani.
Risottoa kokatessani minun on hillittävä pahimmat tunneryöppyni, jotta jaksan kuullottaa sipulia ja lisätä riisiin ärsivällisesti nestettä. Risotto sopii pitkäaikaisen mielipahan lievittämiseen. Sellaisen, joka painaa jäytää, että mutta ei lamauta akuutisti.
Risotto on hyvä ruoka, kun alat taas pohtia, miksi se yksi poka oli niin mulkvisti vuonna 2002 eikä tajunnut, että olet tosi gorgeous. Miksi siistit työpaikat jaetaan tutunkauppana CV:tään paisutteleville ananastukkapojille? Miksi tili on kroonisesti tyhjä? Miksi en lähtenyt aikoinaan Berliiniin vaihtoon, miksi perse ei mahdu Seppälän farkkuihin?
3. Mausteiset ruoat
Tuliset ja mausteiset ruoat sopivat vittuperkelesaatana-päiviin. Kaikki eivät ehkä ymmärrä logiikkaani, koska mausteisen ruoan voisi kuvitella kiihdyttävän kierroksilla käyvää mieltä. Kun olen vihaisen raivon valassa, oloani ei kuitenkaan helpota, jos joku tulee ehdottelemaan viileää kurkkukeittoa tai avokadoja. Salaatti maistuu pahvilta, kurkkukeiton ehdottelijan kannattaa juosta ja nopeasti.
Raivon hetkellä on samantekevää, onko kyseessä kana-, kasvis- ja liharuoka. Kunhan se potkii. Parasta on, jos ruoassa on mausteiden lisäksi tunteita pehmentävä hiilihydraattivaippa, esimerkiksi riisiä tai nuudeleita. Raivopäivinä syön usein intialaista, nepalilaista, meksikolaista tai thai-ruokaa.
4. Pitkään muhineet uuniruoat ja keitot
Haluan syödä näitä silloin, kun vetistelen ja itken surkeana. Kun varpaita ja sielua paleltaa, kun kaikki ovat miut hyljänneet, poltetut talot ja autiot pihat, oevoevoevoe.
Keittoihin, laatikoihin ja patoihin liittyy voimakas turvallisuudentunne. Ne ovat lapsuusajan ruokaa. Sen ajan, jolloin maailma oli selkeä ja yksinkertainen paikka. Sen keskipiste oli kerrostalokolmiomme, etu- ja takapiha olivat maailman rajat. Niiden tuolla puolen oli jotain tuntematonta ja pelottavaa. Batman-mettä, He-Man-mettä, naapuruston juopot ja metsälampeen uponneet Datsunit.
Liemevät ja mehevät, yksinkertaisesti maustetut kotiruoat lievittävät kaamosmasennusta ja yksinäisyyttä. Ne antavat toivoa. Ne saavat minut uskomaan, että maailma on hyvä paikka. Että joku ottaa aina syliin.
5. Rasvaiset ja suolaiset leivonnaiset
Rasvainen voitaikina, rapsakka lehtitaikina, juustoiset piirakat, suolaisenmakeat croisantit, kaikenlaisella tuhmalla täytetyt pasteijat, juustosarvet, lihapiirakat, nakkipiilot VOI KYLLÄ! PORNOO! KIIMAA!
Pahoittelen kiihtymystäni. Edellä mainittujen herkkujen ajatteleminen vain saa minut pois tolaltani.
Jos minun pitäisi valita, syönkö loppuelämäni suolaisia vai makeita leivonnaisia, valinta olisi selvä. Jos syön enemmän kuin yhden leivoksen, saan päänsärkyä. Feta-pinaattipiirakkaa tai pasteijoita sen sijaan voin vedellä loputtomasti, eikä tunnu missään.
Käytän rasvaisista ja suolaisista leivonnaisista nimeä seksileivonnaiset. Ne kiihdyttävät minut lähes animaaliseen, hallitsemattomaan tilaan. Minulle ei saa antaa tällaisia leivonnaisia autossa. Pari haukkausta voisarvea moottoritiellä ja Toyota on perkele katollaan ojanpohjalla jossain Villilänmutkassa.
Anteeksi kielenkäyttöni, anteeksi. Mutta kun ajattelen Amurin Helmessä myytävää rasvaista pasteijaa, jonka välissä on broileripihvi ja kurkkusalaattia. Olen valmis jättämään perheeni ja ajamaan avoautolla auringonlaskuun. Mitä tahansa vuoksesi, pasteija.
Lohturuokalistallani ei ole hampurilaisia, hot dogeja, suklaata, karkkeja, sipsejä tai jäätelöä. Pidän kovasti hyvistä hampurilaisista ja hodareista, ja oluen kanssa on mukava napsia sipsejä. Nämä ruoat eivät kuitenkaan laukaise minussa erityisen voimakkaita tunnereaktioita. Ne tuottavat mielihyvää, mutta eivät lohduta yhtä perimmäisellä tavalla kuin todellinen lohturuoka.
Olisi hauskaa kuulla, millaisia teidän lohturuokanne ovat, ja miksi juuri nämä ruoat tuottavat teille mielihyvää. Piristävätkö, lohduttavatko, turruttavatko vai insipiroivatko ne? Entä onko ruokia, jotta ette todellakaan pysty syömään, kun olette surullisia tai pahatuulisia? Minä en voi syödä silloin mitään kuivaa, rapisevaa tai pureksimista vaativaa. Ei sisäfilepihvejä, salaatteja, kylmiä keittoja tai raakoja vihanneksia. Ei myöskään mitään hapanta. Hedelmät tai viileä sushi eivät lohduta. Ne saavat minut tuntemaan oloni vain kylmemmäksi ja ontommaksi.
Juustopasteija sen sijaan, hrrrrrr…..
Allekirjoitan melkein kaikki. Paitsi pasteijat ei ole mun juttu. Kaikki meksikolainen. Pizza. Hampurilaiset ja sellaiset jumalattomsn tulikuumat ja sisältä kuohkeat ranskikset. Uuniperuna sipulijuustokinkkutäytteellä. Lätyt ja korvapuusti. Äitin spaghetti bolognese. Grillattu kana suoraa pussista syötynä.ruisleipä ja voi js mikä vaan tuore leipä .
Ootasn innolla päivää kun päästään jonnekin kiroilemaan yhdessä. Tai syömään.
Voi apua mulla alkoi kuola valua, kun luin noi sun kuvaukset. Ehdottomasti pitää treffata! Ostetaan pussikaljaa ja kokonainen broitsu ja syödään se käsin tien poskessa!
Aikas samoilla linjoilla täälläkin.
Ehdottomasti pastaruoat kuuluu suosikkeihin silloin tarvii jotain mielialan kohennusta. Suht tuliset curryt kuten vaikka nyt joku madras toimii hyvin myös.. Mustikkapiirakka kans.
Hyvä pizza piristää aina kun on ollut huono päivä..
Niin ja äidin tekemät pullat. Vaikka oon aika monesti koittanut tehdä niitä itsekkin niin ei niistä vaan tuu yhtä hyviä.
Mä haluaisin kans oppia tekemään hyvää pullaa. Semmoista, kun mummo teki. Mutta enpä vain osaa, ainakaan vielä. Olisi kiva oppia kehittelemään itse jokin ruoka, josta tulisi omalle lapselle tai jollekin muulle ”se” lohturuoka.
Meillä syötiin kotona (ja syödään edelleen) pääosin perunaa. Kipeänä sai toivoa spagettia ja valkosipulista jauhelihakastiketta, siihen päälle Heinzia ja juustoraastetta. Myös Saarioisten jauheliha-roiskeläpät oli kova juttu sairaana ja harvoja ruokia jotka meni alas. Isän kanssa syötiin salaa rusinapullapitkoa, pullasiivun päälle sai laittaa vielä voita.
Nykyään niitä lohduttavia ruokia on perunamuusi ja lihapullat, valkosipulikermaperunat, erilaiset mausteiset mössöt ja toki tuo voimakkaasti valkosipulilla maustettu jauhelihakastike. Niin ja täyteläinen kana-sieni -kastike basmatiriisin kanssa. Myös lämpimissä voileivissä on jotain nostalgista. Ja ei ole mitään mitä Heinzilla ei voisi korjata 😀 Ja joskus on vain pakko ostaa paketti HK:n blöötä, sitä kuuluu syödä jääkaappikylmänä, parin sentin siivuina, tietenkin seisten ja vähän salaa 😉
Ah, tässä tuli taas niin monta oman lapsuuden herkkumuistoa. Meilläkin syötiin tosi paljon perunaa, mutta kun minä ja pikkusisko pääsimme pastan ja riisin makuun, meille kelpasivat vain muusi tai kerma- ja valkosipuliperunat ja kermaiset kiusaukset.
Mulle tuli juuri eilen illalla himo syödä Saarioisten kinkkupizzaa kylmänä. Minulla on joku perversio syödä sitä yhtä aikaa vaniljajäätelön kanssa tai lämpöisen kahvin kyytipoikana. Mmmmm……
Kyllä kai lapselle jää aina jotain lämpimiä muistoja lapsuuden ruoista kun rakkaudella laittaa.. niin kornilta kun se kuulostaakin.
Mää en vaan saa niistä pullista tarpeeksi ilmavia ja kuohkeita. Uunilämpinä vielä ihan syötäviä ja välillä ihan hyviäkin mutta kun ne vähänkin jäähtyy niin huomaa että ne on niin kuivaa ja tylsää moskaa ettei niitä syö erkkikään.
HK Blöö on kyllä ehdottomasti parempaa kylmänä kuin lämpinä omaan makuun.. siitä tulee turhan vetelää kun lämmittää. Vaikka kyllähän se uunimakkarana menee sulatetun juuston ja runsaan sinapin kanssa.
Lihapiirakat unohtu mainita kyllä. Ne on yks mun paheista.. perus halvat einespiirakat ja väliin kurkkusalaattia tai nakkia jne ja ne on ihan mahtavia. Grahamlihapiirakat on myös hyviä. Harvemmin näitä tulee syötyä nykyään mutta kyllä niistä sitten nauttii sitäkin enemmän.
Uudemmista ihastuksista vois kyllä lisätä pulled pork leivän/burgerin bataatti ranujen kera tähän lohturuoka-kategoriaan.
Hah, me syötiin miehen kanssa kerran paketillinen tavallisia ja paketillinen grahamlihapiirakoita sekä puoli kiloa nakkeja! En todellakaan tiedä, mikä ihmeen tempaus se oli. Makasimme sen jälkeen oksentamispisteessä yksiöni lattialla ja ihmettelimme, että mitä helvettiä tässä juuri tapahtui. Ja jos käyn keskellä yötä tavallisella snägärillä, haluan aina lihiksen kahdella nakilla maidon kera, vaikka normaalisti en todellakaan juo maitoa ruoan kanssa.
Myös snägärin veteliin, kurkkusalaatissa uiviin ranuihin liittyy jonkinlaista nostalgiaa. Isä kävi joskus ostamassa niitä kiskalta, kun olin pieni. Se oli sellaista syntistä ja spesiaalia yöpalaa.