Kas siinä kysymys, jota olen pohtinut paljon viime aikoina. Aloin miettiä aihetta, kun viime viikonloppuna järjestetty The Blog Awards julkisti kilpailuehdokkaansa aikaisemmin syksyllä. Kiinnitin huomiota kahteen asiaan: ehdokkaisiin ja blogikategorioihin. Ruoka, kauneus, matka, muoti, lifestyle, okei. Selkeitä ja yleisiä aihepiirejä, joiden ympärille moni rakentaa bloginsa, myös minä.
Kulttuuri, yhteiskunta ja talous oli niputettu samaan kategoriaan. Tämä ihmetytti, koska onhan se nyt eri asia kirjoittaa elokuva- ja musiikkiarvosteluja kuin taistella blogissaan rasismia vastaan. Toki kulttuuribloginkin avulla voi ottaa kantaa yhteiskunnalliseen tilanteeseen, mutta tajuatte varmaan pointin. Kun etsin kiinnostavia leffavinkkejä, olen yleensä liikkeellä hiukan eri mielellä kuin vaikkapa lukiessani Saku Timosen Uuninpankkopoikaa tai tai Veikka Lahtista.
Pari ehdokasta sai minut yskähtelemään. Kulttuuri-, yhteiskunta- ja politiikkakategoriasta löytyi Tuomas Enbuske.
Hetkinen.
Onko Tuomas Enbuske myös bloggaaja? Olen pitänyt häntä jokapaikanhöylänä, joka häärää niin viestätoimisto Ellun kanoissa kuin Iltalehdessä ja Avussa. Niin, ja tietenkin televisiossa ja Suomi-Areenalla. En ole koskaan mieltänyt Enbuskea bloggaajaksi, en tosin enää perinteiseksi toimittajaksikaan. Journalisti-lehdessä Enbuskea luonnehdittiin transmediavaltiaaksi, ja termi on mielestäni osuva. Hänellä on monta kanavaa, joissa hän saa äänensä kuuluviin. Jos minun pitäisi kertoa, luenko Tuomas Enbusken blogia, vastaisin vastakysymyksellä ”mitä niistä”. Ja seuraavaksi kysyisin, onko Tuomas Enbuske kaiken lisäksi vielä bloggaaja?
The Blog Awardsien ehdokkaiden ja kategorioiden lisäksi olen miettinyt bloggaamisen hintaa. Olen lueskellut useita keskusteluja, joissa puhutaan siitä, mitä bloggaaminen maksaa. Visuaalisesti viimeisen päälle viilattu blogi maksaa. Siis kuvauskalusto, yksilöllinen blogipohja, kuvankäsittelyohjelmat ja rekvisiitta. Sisältökään ei ole ilmaista. WTD-Nata kertoi kulutustottumustensa muuttuneen järkevimmiksi, kun hän lopetti itsensä määrittelyn muotibloggaajaksi ja vähensi shoppailua.
Onko tiheästi päivittyvää, nykykriteerien mukaan laadukasta muoti-, sisustus- tai ruokablogia mahdollista tehdä, jos pätäkkää ei yksinkertaisesti ole?
Vastaus: se on mahdollista, mutta ei helppoa. Minä teen ruokablogiani aika pienellä rahalla. Blogipohja ja kuvankäsittelyohjelma ovat ilmaiset. Rekvisiittana toimii milloin mikäkin kaapista kaivettu rätti tai kukkakimppu. Saan osan illallisistani ilmaisiksi. Syömme viikolla kasvispainotteista ja arkista kotiruokaa, jotta ravintolaharrastukseen riittää rahaa.
Mutta mietitäänpä oikeasti köyhää ihmistä. Köyhällä ei ole varaa syödä ulkona. Ei edes halvimmissa lounaspaikoissa. Köyhä vetää usein viikosta toiseen samaa peruna-pasta-linssi-jauhelihakomboa, koska tomaatitkin ovat liian kalliita. Blogin sisältö jää väkisinkin yksipuolisemmaksi, vaikka kirjoittaja panisi peliin kaiken mielikuvituksensa ja luovuutensa
Suosittujen bloggaajien pihistely on usein näennäistä pihiyttä, niin minunkin. Oikeasti köyhä ihminen yrittää selviytyä. Hän ei mieti, että olenpa nyt pari päivää ostolakossa, jotta voin tehdä viikonloppuna sitä ja tätä. Tiedän sen, koska olen itse ollut köyhä ja tulen köyhästä perheestä.
Vastaus otsikkoni kysymykseen: kyllä, bloggauksesta on tullut ainakin jossain määrin eliittilaji. Niin käy kaikissa harrastuksissa. On höntsäilijöitä ja niitä, joiden vanhemmat voivat upottaa tuhansia euroja seuramaksuihin ja valmennusleireihin. Höntsäilijöistäkin löytyy kuitenkin superlahjakkuuksia. Samoin niistä blogeista, joissa on Bloggerin ilmainen pohja ja tuhruisia, vanhalla kännykällä näpsittyjä kuvia.
Juu juu, yleisö haluaa viihdettä ja blogit tarjoilevat sitä. Valikoituja otoksia elämästä, stailattuja kuvia, mietelauseita ja meheviä juorunaiheita, joita voi mäyssyttää Vauva.fi:n av-palstalla. Mutta blogimaailmassa on niin paljon muutakin. Siksi toivon, että ne organisaatiot, jotka voivat nostaa blogeja näyttävästi esille, antaisivat tunnustusta myös rohkeille, hauskoille, persoonallisille ja oudoille blogeille.
Vähimmäispyntöni olisi, että kinkereissä palkittaisiin edes erikseen vuoden kulttuuri-, talous- ja yhteiskuntablogi. Toinen pyyntöni on, että jätetään ne transmediavaltiaat kerrankin sivuun ja nostetaan esiin taviksia, joilla ei välttämättä ole suhteita ja kanavia, mutta sitä enemmän fiksuutta, uskallusta ja huumoria. Uskaltakaa palkita vuoden hauskin blogi. Vuoden rohkein blogi. Vuoden älykkäin blogi. Vuoden persoonallisin blogi. Vuoden vaihtoehtoblogi. Ties mitä sieltä voisikaan löytyä.
Miettikääpä sitä, että levy-yhtiö ja radioasemat suhtautuivat aikoinaan nihkeästi Queenin Bohemian Rhapsodyyn, koska se ei ollut näpsäkkä kolmen minuutin popralli. Toisin kuin vaikka Tony Orlandon He Don´t Love You (Like I Love You). Ai kuka Tony Orlando? Kamaan, tyyppi oli sentään Billboard-listan ykkösenä huhtikuussa 1975, samana vuonna kuin Bohemian Rhapsody julkaistiin. Siis mitä, et ole koskaan kuullut?
Ilokseni Insipiration Blog Awardseissa on enemmän ehdokkaita. Löysin joukosta monta uutta tuttavuutta, joissa on hyvää sisältöä, vaikka blogi ei olisikaan isolla rahalla tehty. Sisällön takia aloin aikoinaan lukea esimerkiksi Emmiä ja Päiviä. Naisia, jotka uskaltavat sanoa, ettei äitiys ole aina ruusuilla tanssimista. Jotka uskaltavat kertoa olevansa joskus masentuneita ja väsyneitä, eivätkä pelkää sanoa mielipiteitään.
Sisällön vuoksi luin kaikkien aikojen hauskinta ja punkeinta ruokablogia Tarjoiluehdotusta, joka naureskeli hölmöille tarjoiluehdotuskuville. Sisällön vuoksi luen Tutipuuta, jonka mielipiteet saavat minut näkemään punaista. Mutta silti, hän saa minussa aikaan reaktion.
Tiedän, että mielipiteeni voi olla kummallinen kohtuullisen suositun bloggaajan ja pressitilaisuuksissa ramppaavan toimittajan suusta. Mutta pyydän: antakaa mahdollisuus muillekin kuin niille, jotka ovat jo valmiiksi suosittuja. Niille, joita ei kutsuta tapahtumiin, mutta joilla on uskallusta tai älliä.
Mielellään molempia.
Tottahan se on, ettei köyhällä ole varaa valmistaa karitsan karetta. En kyllä osaiskaan, vaikka joku lihan mulle ostais. Ei ole ainut asia, mitä en ole koskaan edes maistanut.
En mä ole koskaan pitänyt ongelmana, että mulla on varaa syödä ulkona vain mäkkärissä ja ei sielläkään kovin usein. eikä ole varaa kalliisiin raaka-aineisiin, rekvisiittaan jne. Syötävä on kuitenkin. Viime aikoina olen päivittänyt varsin vähän, mutta rahalla tai sen puutteella ei ole asian kanssa tekemistä.
Monen keskituloisen on tosi vaikea ymmärtää sitä, mitä ihan oikea, vastentahtoinen pihistely on. Silloin ei voi ostaa kevättalvella veriappelsiineja, ja pahimmillaan vanhemmat ovat syömättä, jotta lapsille riittäisi ruokaa.
Yksi lempiblogini oli pari vuotta sitten blogi, jossa korkeasti koulutettu ihnminen kertoi kamppailustaan köyhyysloukussa. Siitä turhautumisesta, kun osaamista ja kapasitettia olisi, mutta ei kysyntää. Kun rahaa on niin vähän, että shamppookin on ylellisyystuote. Harmittaa, kun kirjoittaja taisi tuhota blogin, enkä löydä sitä enää.
Tällaiset blogit eivät tarjoile samanlaisia hyvän mielen juttuja ja näpsäköitä vinkkejä kuin somesuunnitelmaa noudattavat blogin ja verkkolehden välimuodot. Soisin niille kuitenkin enemmän huomiota, sillä parhaimmillaan bloggaaminen on matalan kynnyksen harrastus. Kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin – teoriassa. Bloggaaminen voi tarjota paljon vertaistukea ja olla voimauttava kokemus. Siksi musta tuntuu hiton ikävältä, kun bloggauksen ja tyhjänpäiväisten krääsämainosten välille vedetään entistä useammin yhtäläisyysmerkit. Oscar- ja Emma-gaaloissakin palkitaan lyhytelokuvia, etnoa ja jazzia (vaikka niiden palkitseminen leikataankin koosteohjelmasta pois). Kaipaisin samanlaista huomiointia myös blogimaailmaan.
Jaetaanpa täälläkin vielä yksi lempiblogeistani. Eeron kaakao- ja elokuvablogi on ala/yläasteikäisen pojan mahtava leffablogi. Kun luen näitä älykkäitä ja teräviä analyysejä, kylmät väreet juoksevat selkääni pitkin. Kuinka moni aikuinen ilmaisee itseään yhtä tarkkanäköisesti, suloisesti, älykkäästi ja hauskasti?
http://kaakaojaelokuva.blogspot.fi/
Ja se vielä piti sanomani, että sun blogi on Ansku tosi kiva! Tämä kuulostaa varmaan hiton kuluneelta, mutta se on aito. Siinä on selkeä idea ja helppoja reseptejä.
Mielenkiintoinen kirjoitus. Itse pidän talousblogia ja myös luen lähinnä säästämistä tai sijoittamista käsitteleviä blogeja. Niissä ei näy elitismi, vaikka osalla osakesalkku onkin kuusinumeroinen. Lähinnä tavalliset ihmiset haaveilevat taloudellisesta riippumattomuudesta, velattomuudesta tai elinolojen parantamisesta. Jos elitismi alkaa etoa, suosittelen tutustumaan talousblogeihin. Vaikkakin niissä näkyy välillä kolikon toinen puoli eli säästeliäisyys saattaa mennä myös hieman överiksi 🙂
Mä itse asiassa luen muutamaa, koska kaipaan sijoitusvinkkejä perinteisten ”katso ruoan kilohintaa ja ota kauppaan oma kassi mukaan” -peruskauran jälkeen. Saa vinkata hyvistä ja oivaltavista talousblogeista! Juuri tällaisia näkisin mielelläni gaaloissakin.
Hyvä kirjoitus.
Minäkin olen lukenut muutaman jutun bloggaamisen hinnasta ja miettinyt asiaa lähinnä ruokablogien näkökulmasta. Kuvausrekvisiittaan ja ravintoloihin saa tietysti käytettyä rahaa vaikka kuinka paljon mutta kirjoittaa voi toki ilman ylimääräisiä kustannuksiakin (toki tietokone, nettiyhteys ja jonkinlainen kamera tarvitaan). Mä harrastin valokuvausta ja kokkausta jo ennen bloggaamisen aloittamista enkä ole ostanut astioita, kuvausalustoja tai muuta roinaa blogia varten. Suurien lukijamääriä tavallisen tädin kaikista yhteistyöjutuista kieltäytyneellä tavallisella blogilla ei saa mutta voinpa kirjoittaa harrastuksekseni ihan vapaasti mistä lystään.
Upea kirjoitus, taas. Minä olen miettinyt vähän samaa, tai en niinkään älynnyt miettiä rahan kautta, mutta muuten. Minulla meni pitkään tajuta, että jotkut oikeasti maksavat bloginpidostaan paljonkin rahaa. Tosin tietysti jos se on elannon hankkimista, niin kai se kuuluu kuvaan, meneehän minullakin vaikka työmatkoihin rahaa.
Minullakin on ilmainen alusta, yhtään tavaraa en ole ostanut blogia varten (ai miten niin aina näkyy samat astiat ja pöytäliinat) ja ruoka on sitä mitä syödään muutenkin, eli sitä tehdään vaikka en bloggaisikaan. Päivätyö on ihan muuta ja siitä tulee elanto perheeseen, bloggaaminen on pelkästään ilmainen harrastus.
Mutta kaipaisin kyllä sitä, että myös harrastelijoilla olisi mahdollisuutta näkyä jossain. Tosiaan nämä gaalat ovat kaikki ammattilaisille ja niistäkin tuntuu vaan kauniit ihmiset pääsevän esiin. Ehkä se muoti ja muu stailaus on vaan niin iso osa blogimaailmaa, ettei yhtään tavallista väritöntä keski-ikäistä näy missään kuvissa/kutsuvieraissa. Vaikka sisältö olisi kuinka painavaa, tuntuu ettei sillä pelkästään pääse esille.
Minusta blogimaailma on niin jakaantunut, etten enää (jos koskaan) tunne kuuluvani ruokabloggaajien joukkoon, tämä kun on vaan sitä vapaa-aikaa minulle, eikä harrastelijabloggaajia kysytä mihinkään. Mutta kuten liumupupu totesi, voidaanpahan kirjoittaa mitä huvittaa.
Mutta sitä toivon, ettei ruokablogi-kategorian voittajalle käy kuten edeltäjilleen. Voi olla että olen väärässä, mutta tuntuu että sarjan edelliset voittajat ovat voiton jälkeen hiljentäneet bloginsa kokonaan, tai korkeintaan tehneet pelkkiä nopeita yhteistyökuvioita. Toivottavasti se että voitto menee täysipäiväiselle bloggaajalle pitäisi blogin elossa voitonkin jälkeen.
Minä olen niin antimaterialisti, että periaatteeni on mennä mahdollisimman pitkälle niillä astioilla ja vehkeillä, joita meillä jo on. Kameran olimme hommanneet matkakuvien ikuistamiseen jo ennen bloggaukseni aloittamista.
Ajatuksena olisi hommata tässä joskus esim. nätit keittiötekstiilit juhla-aterioille, mutta ostan ne vasta, kun kohdalle osuu hyvä tarjous, en suonpäin blogia varten.
Tiedän, että vahvasti visuaalisuuteen painottuvista blogeista haetaan esteettisiä elämyksiä. Näihin blogeihin on helppo liittää kaupallisia kamppiksia, koska lukijoita on paljon ja firmat saavat tuotteensa esille nätisti. Mutta toivon, että blogimaailma ei jakautuisi jyrkästi kahteen kastiin, vaan gaaloillakin olisi rohkeutta nostaa esille myös innostavia ajattelijoita ja rohkeita kirjoittajia. Taviksia, jotka uskaltavat vaikkapa ottaa omalla nimellään kantaa tulenarkoihin aiheisiin eivätkä tee sitä myös työkseen, kuten Enbuske. Tuntuu oudolta, että sama ihminen voi olla ehdokkaana niin perhebloggaajien kuin toimittajien rinnalla.
Itselläni ei omasta mielestäni ole mennyt pennin vertaa bloggaamiseen. Käytössä juuri tuo köyhänmiehen ilmainen blogger ja kuvat napsitaan halpis kännykällä ilman editointia suoraan blogiin 🙂 Kaikki rahat meneekin sitten ruokaan, mutta en laske tuota bloggaamisen piikkiin. Pitäähän ihmisen muutenkin syödä 🙂