Mulle yks kalja ja burgeri ja lapselle kasvomaalaus kiitos

Pääsiäinen. Påsk. Se oli tänä vuonna tällainen.

Lomailimme ystäväperheemme luona Cambridgessä, tai tarkalleen ottaen pienessä maalaiskylässä Cambridgen kupeessa. Paikkaan hankkiutumisessa kesti yllättävän kauan nyt, kun Ryanair lopetti lennot Stanstediin, ja jouduimme laskeutumaan Heathrow´lle ja ajelemaan loppumatkan. Mutta kyllä kannatti kärsiä. En tehnyt kolmeen päivään muuta kuin elbailin, ratkoin ristikoita ja söin parhaassa seurassa.

Sain ratkottua toistakymmentä ristikkoa, mikä on mielestäni aikas hyvän latautumisen merkki. Loma oli myös hämmentävän helppo lasten puolesta. Tyttäremme täyttää pian kolme vuotta, ja Briteissä häntä odotti viisi vuotta vanhempi kaveri. Ikäero ei meininkiä haitannut. Plikat painuivat saman tien toiseen huoneeseen tutustumaan Muumi-talon ihmeisiin. Me aikuiset olimme ihan, että mitä hittoa. Siis niitä ei tarvitse viihdyttää, ne eivät jankuta, natise ja kysele koko ajan jotain.

Se on ehdottomasti gt:n paikka se.

Meillä on tällä porukalla tapana tehdä aina kello viiden gt:t. Olen miettinyt, että muillekin tasatunneille pitäisi kehittää oma drinkkinsä, jos joskus käy niin kauhistuttavasti, että missaamme myöhäisen iltapäivän drinkit. Olemme katselleet Netflixistä Better Call Saulin uusia jaksoja, ja viime jaksossa nautittiin Moscow Muleja. Meillä ei ollut oikeaoppisia kuparikuppeja, mutta sisältö lienee tärkein. Kello kuudella on nyt oma nimikkodrinkkinsä. Huh.

Pääsiäisperjantai oli lomamme ainoa aurinkoinen päivä, joten grillailimme pihalla ja maalasimme aitaa. Tai no, ketä minä tässä yritän huijata. Minä en pannut tikkuakaan ristiin aidan tai yhtään minkään eteen. Makasin puolillepäivin ja läsähdin heti aamupalan jälkeen nojatuoliin torkkumaan. Siis ideoimaan ja lepäilemään. Ja vahtimaan lapsia. Tosin jossakin vaiheessa ne pääsivät pihalle ja omani sotki itsensä maalilla.

Hiukan harmittaa, että menin ottamaan matkapäivänä pahoinvointilääkkeen. En ole koskaan ottanut sellaista, ja lääke kuivatti kroppaani aivan älyttömästi. En heti tajunnut, mistä tunkkaisessa olossani oli kyse enkä ymmärtänyt juoda riittävästi. Ja koska olin aivan rutikuiva, ruoka maistui matkan alussa huonosti. Minua harmittaa aina, jos en jaksa syödä. Itse tehdyt burgerit olivat kuitenkin niin hyviä, että taistelin pihvin alas.

Lauantaina kävimme Saffron Waldenin keskiaikaisessa markkinakaupungissa. Aijai. Janican ja eläkeläisten paratiisi. Kaikkialla on pieniä hobitinkoloa muistuttavia taloja, antiikkikauppoja ja kahviloita, tunnelma on idyllinen ja verkkainen. Voisin vaellella täällä tuntikausia kirjan kanssa ja istahtaa välillä teetupaan tai puistonpenkille.

Teen myöhemmin vielä oman postauksen kaupunkiretkistämme. Aloimme suunnitella, että voisin mennä aupaireilemaan tuonne kaveriperheen luokse useamminkin. Voin tehdä melkein kaikki työni missä tahansa, joten miksipäs ei Emmerdale-maisemissa.

Meidän piti aluksi tehdä fiinimmälle pääsiäisaterialle kanaa, mutta onneksi suunnitelmamme muuttuivat. Löysimme Saffron Wallista todella hyvän lihakaupan, jossa oli viiriäistä. Kahdeksan koipea maksoi yhteensä alle viisi puntaa. Olen syönyt viiriäistä vain muutaman kerran aikaisemmin, ja se tuntui sopivan pääsiäisfiilikseen täydellisesti. Lintu marinoitiin sitruunalla ja runsaalla rosmariinilla, esipaistettiin pannulla ja haudutettiin uunissa, lisukkeeksi sitruunarisottoa.

Alkuruoaksi oli uppomunia, parsaa ja tietenkin samppanjaa. Jälkkäriksi teimme pannacottaa tätä Yhteishyvän reseptiä mukaillen. Halusin vaihtaa sitruunan limeksi, ja koska hyytelösokeri on Briteissä tuntematon käsite, teimme mangokiilteen hillosokerilla. Limepannacottan maku oli ihan ok, mutta kolme liivatelehteä on mielestäni liikaa, kaksi riittäisi vallan hyvin. Tekisin myös kiilteen ihan suoraan liivatteesta. Ainakaan hillosokeri ei hyydyttänyt sitä kovin hyvin. Mutta viiriäinen. Kiesus, että se oli hyvää ja onnistui täydellisesti. Voimakasta ja pehmeää.

Sunnuntaina kävimme Cambridgessa ja päädyimme puolivahingossa sadetta pakoon yhteen kaupungin suosituimmista pubeista. The Cambridge Brew House on niin hipsterpaikka kuin vain olla voi. Pubiruoka on erinomaista ja annokset käsittämättömän isoja, palvelu mukavaa ja lapsille oli tarjolla kasvomaalausta.

Siinä kuoharia lipittäessäni mietin taas, että niin. Briteissä voit ottaa lapsen mukaan pubiin ja joku kiva täti maalaa sille tiikerinaaman. Suomessa sinusta tehdään joko lastensuojeluilmoitus tai tarjoilija tulee ilmoittamaan kovaan ääneen, että täällä mitään lastenlistoja sitten saatana ole.

Kaverimme kokkailivat meille illalliseksi lihaisaa currya, joten päätimme syödä tällä tavalla kevyesti ja pienesti. Ehkä elämäni parhaat sipulirenkaat. Ihanaa. Tänne uudelleen. Lisää tiikerinaamoja, kaljaa ja hampurilaisia. Vähemmän ankeutta.

Illalla vuorossa oli Jamie Oliverin talvicurry. En joutunut suomaan ajatustakaan siihen, mitä kaikkea pataan tuli. Annoin muiden hääräillä, pilkkoa ja paahtaa ja keskityin syömiseen.

Mielestäni tämmöinen lihakulho on ihan hirveän kiva. Voisin alkaa kuvailla lihakulhoja Instaan, ja vakavasti otettavat ruokabloggaajat voivat sitten tallentaa smoothie- ja sushikulhoja.

Ihana reissu. Tässä tekstissä pääsinkin taas liippaamaan ”miks kaikki on muissa maissa kivempaa” -aihetta, joka kalvaa mieltäni aina matkojen jälkeen. Tälle vuodelle reissuja on tiedossa ennätyspaljon, joten nurinaa on varmasti tiedossa aina palattuani kotiin.

Pidättelen kuitenkin vielä hetken itseäni ja avaudun ajatuksistani tarkemmin toisessa Brittilä-postauksessani.