Yritän edes kerran lähestyä jotakin asiaa positiivisen kautta. Tampereelle on tulossa koko liuta mielenkiintoisia ruokapaikkoja. Hans Välimäen Masu avasi reilu viikko sitten, ja ainakin Sivumaun kokemus paikasta oli niin positiivinen, että tänne haluan mennä istumaan ajan kanssa. Ainoastaan tumma, synkkää lähentelevä sisustus hieman mietityttää. En osaa päättää, onko se tyylikäs, vai so 2001 ja Mocan vip-huone (jossa ei koskaan ollut ketään, koska ei tässä kaupungissa ketään vippejä asu). Esteettisesti viisaammat voivat valistaa.
Tämän postauksen piti alun perin olla valitusta siitä, miksi fine dining ja pikaruoka ovat eriytyneet Tampereella niin jyrkästi. Miksi kalliiden iltaravintoloiden ja kebsuloiden välimaastossa on niin vähän tarjontaa, joka olisi sekä laadukasta että kohtuuhintaista että puhuttelisi myös suuria massoja? Sitten huomasin ilokseni, että Hatanpään valtatielle on tulossa aasialaista ruokaa suomalaisella tatsilla tarjoileva Purebite, ymmärtääkseni liiketilaan, jossa toimi pari vuotta yskähdellen Sweet Sushi. Ja heti perään huomasin, että Arto Rastas ehtii laajentaa ravintolabisnestään käsittämättömällä vauhdilla. Keskustorille avataan pian Bar Burrito. Tarjolla on siis pikaruokaa Rastaan malliin. Ja hänen maalaisranskalainen ravintolansa Bistro Le Pot saa pian kylkeensä oman leipomon.
No mutta valitanpa silti hieman. Näistä valonpilkahduksista huolimatta Tampereen ravintolakulttuurissa on puutteita, jotka tuntuvat juontavan asetelmasta ”ravintolassa syödään kerran vuodessa, koska se on herrain paikka, ja me tyäläiset syärään vaan jauhossa käristettyä murukastiketta ja kaikki muu on hianostelua nääs nääs nääs”. No joo, Helsinkiä huomattavasti pienemmällä väestöpohjalla lienee vähintään yhtä paljon tekemistä asian kanssa.
Mutta silti. Helsingissä kovasti kuumottava, huippukokkien rennompi katuruoka loistaa täällä poissaolollaan. Huber sentään alkoi tarjoilla lounasta ja otti hampurilaiset listalleen, ja Välimäki lanseerasi Midhillin viime kesänä Särkänniemeen. Pikaruoka ja rento ruokailu tarkoittaa täällä silti useimmiten bulkkipizzaa, kebabia ja perinteisen kuivakkaita hampurilaisia. Kun kaupunkiin pärähtää jokin ulkoilmatapahtuma, on ruokatarjonta aina sitä samaa. Makkaraa, muikkuja ja makkaraperunoita. Joka viikko luen kateudesta tihkuen Hesarin ruokasivuja, kuuntelen ylistystä Kaartin Hodarista ja Hummerista ja Fafa´sin OIKEASTI hyvistä falafeleista.
Aina, kun alan puhua somessa kebabista, päädyn tiettyjen tuttavieni kanssa vääntöön siitä, onko Tampereella kysyntää paria astetta fiinimmäksi viilatulle katuruoalle. Kaipaan täkäläisiin kebabeihin esimerkiksi kunnon salaatteja, tuoretta chiliä ja yrttejä; persiljaa, korianteria ja minttua. Joidenkin mielestä tällaiset vaatimukset ovat suorastaan naurettavia. Kebabin hinta muodostuisi tuoreiden rehujen vuoksi niin kalliiksi, että paikalliset eivät niitä ostaisi.
On ihan eri asia sönkätä kebsutilaustaan kieli poskella puoli viideltä Suleimassa, kuin etsiä oikeasti hyvää kebabpaikkaa. Kun haen känniruokaa pikkutunneilla, minulle on lähes se ja sama, mitä suuhuni tungen (ja onkin, ystävilläni on tästä kuvottavia todisteita, joista en ehkä puhu sen enempää, onhan tämä sentään olevinaan ruokablogi). Mutta lounaaksi ja viikonloppuisin on kiva syödä Armaan ”Suomi-kebab”, josta maksan mielelläni euron pari enemmän kuin mikrossa lämmitetystä, vettyneestä letusta.
Sitä paitsi lounaan hinta alkaa keskustassa olla muutenkin lähempänä kymmentä kuin seitsemää euroa. Päiväaikaan laadukkaalle ja pari euroa kalliimmalle street foodille olisi varmasti kysyntää. En halua uskoa, että porukka vetää ihan mielellään tikuksi käräytettyjä kanafileitä ja Thousand island -kastikkeessa uitettua kaali-porkkanaraastetta, ja pitää sitä pikaruoan huipentumana.
Länkytys sikseen, yritän tehdä selvän listan. Tampereella pitäisi olla:
- Enemmän kohtuuhintaista, mutta laadukasta, mielenkiintoisista ja tuoreista raaka-aineista tehtyä matalan kynnyksen ruokaa. Siis astetta parempia hampurilaisia, pizzoja, salaatteja, pastoja, kebabeja, wokkeja jne.
- Enemmän ja parempia kasvisruokapaikkoja. Sellaisia, jotka houkuttelisivat myös mattimeikäläisiä. Saisivat Lamminpään Perankin tajuamaan, että kasvisruoka voi olla syntisen hyvää mättöä. Tällä hetkellä kaupungin kasvisruokapaikkojen kärkeä edustaa Gopal, joka on aika kallis ja imagoltaan niin hippi, että se rajaa asiakaskuntaa.
- Etnisiä ravintoloita, joissa tarjoiltaisiin esimerkiksi ihan oikeaa kiinalaista ruokaa. Ei malesialais-filippiiniläis-vietnamilaista, suomalaiseen makuun laimennettua sössösoosia, tyyliin ”herne-maissi-paprikaa hapanimeläkastikkeessa”.
- Kunnollisia italialaisia, espanjalaisia ja kreikkalaisia ravintoloita. Tämän kokoisessa kaupungissa näiden pitäisi olla jo itsestäänselvyys. Parasta italialaista saa Perlasta, joka on aika kallis. Keskitason paikoissa, kuten Comossa, maut ja toteutus ovat usein lähempänä yleiseurooppalaista kuin italialaista keittiötä. Saludin pihvifilosofia on aika kaukana oikeasta espanjalaisesta ruoasta, ja ainoa (turisti)kreikkalainen ravintola taitaa tällä hetkellä olla Antika.
Lopuksi vinkki tulevaa kesää ajatellen. Kokeilkaa ihmeessä Don Tacon meksikolaisia herkkuja, jos firma pystyttää taas kesäksi taco-kärrynsä keskustaan. Parhaita pikaruokakokemuksiani koskaan, ja kokemuksen myötä palvelukin on varmasti entistä sutjakampaa.
Mites espanjalaisista toimii toi Inez sun mielestä? Taitaa kylläkin tarjoilla vain tapaksia, mutta ainakin niissä loistaa. Samoin niiden espanjalaiset siiderit on mainioita palanpainikkeita.
Kepsuista sen verran, että käy kokeilemassa Pizza-kebab 14:n mättöjä (Sammonkatu 14). Omistaja jutteli joskus, että yleensä kun turkkilainen perustaa kebabilan jonnekin päin maailmaa, on kyseessä joku työtön luuseeri, joka kuvittelee että mitä tahansa mömmä kun myy kebabina niin taivaat aukeaa ja tyhmät eurooppalaiset maksaa siitä. Ko. ravintoloitsija on kuulemma oikea kokki, ja tietää miten kepsu tehdään kunnolla. On siellä ainakin asteen verran parempaa kuin perusturkkilaisen vääntämä kuivahtanut beef jerky. Salaatti on kylläkin kastikkeessa uivaa raastetta, mutta ei sekään ihan niin perusnuupahtanutta kuin kollegoillaan. Annokset ei ole mitään valtavia mättöjä (ei kahta kiloa vitosella), mutta toimii. NÄÄS!
Inez on mielestäni hyvä, mutta sekin on enemmän ilta- ja istuskelupaikka. Kaipaisin tänne espanjalaista ravintolaa, josta saisi tapaksien lisäksi muitakin Espanjan herkkuja. Saludin tapasbaarissa on hyvä palvelu, ja välillä mukavia yllätyksiä. Välillä taas valikoima on liian tuttua ”oliiveja ja serranokinkkua” -linjaa. Ja ravintolan puolella lista on mielestäni lähempänä turistiespanjalaista kuin espanjalaista keittiötä. Esim. Saludin klassikkoannos, pippuripihvi hevosenlihasta, on kelpo pihvi/retroannos, mutta lähempänä suomalaista 80-luvun ravintola-annosta kuin autenttista espanjalaisuutta.
Pizza-Kebab 14, sehän on jo legenda! Jostain jännästä syystä naisille tarjotaan paikan vip-korttia jo yhden käynnin jälkeen 😉 Ostimme joskus tuolta kavereillemme lahjakortin. Paikan isäntä kirjoitti lahjakortin ihan pokalla kuulakärkikynällä tavalliselle post it -lapulle. Kun korttia hyödynnettiin ensimmäisen kerran, jäi siitä käyttämättä noin 20 euroa. Ja myyjä vain kirjoitti lapun loppuun ”20 euroa jäljellä” ja antoi sen takaisin. Peruskebsulana hyvä, mutta ei tuokaan ole sitä, mitä tänne kaipaan.
Allekirjoitan! Olisipa kiva mennä välillä – usein – keskihintaiseen katuruokamestaan syömään ajatuksella tehtyä ruokaa. Fine dining ei ole taloudellisesti eikä oikeastaan intresseiltäkään aina se kiinnostava juttu. Onhan Tampereella ollut joitain pulpahduksia, niinkuin ramenpaikka Tammelassa. Parasta tällä hetkellä on 4 vuodenaikaa – työn vuoksi vaan sinne ei pääse lounastamaan juuri koskaan :(.
Toivotaan, että meneillään oleva katuruokatrendi rantautuu kunnolla Manseen!
Ja Merja, mä niin kaipaan edelleen sitä ramen-paikkaa. Se oli lempiravintoloitani. Aivan loistava hinta-laatusuhde. En välitä aina kylmästä sushista, ja paikallinen ”kiinalainen”, no ööööhhhhh…. sen jälkeen, kun on itse asunut Kiinassa ja syönyt paikallista ruokaa, ei oikein jaksa hotsittaa tuollainen laimennettu, yleisaasialainen sekakastike, jonne vedellään vähän sitä sun tätä pakastevihannesta. Onneksi siihen Hämeenkadun lopussa olevaan, vietnamilaiseen (????) paikkaan (siinä Erotic Show Roomin tms. ja K-kaupan vieressä) on tullut hotpot.
Siis mä niin komppaan! Kompkompkomp! Musta on myös vähän ankeaa, että Masun listalle otettiin ”tamperelaisuutta ilmentämään” siipiä ja burgereita. Eikö edes Välimäki uskalla kokeilla täällä mitään muuta? Lisäksi Masu on aivan sairaan kallis: alkuruuat ja ”snäcksit” yli kympin kappale! Ei mulla ainakaan ole mahdollisuutta tilata pöytää täyteen kaikenlaista snäcksiä ja jakaa niitä tolla kappalehinnalla – varsinkaan, jos tarkoitus olis vetää siihen päälle vielä kolmenkympin pääruoka. Voi Björck&Wikberg, tulkaa Tampereelle ja näyttäkää mitä se ruuan jakaminen oikeasti on!
Niin ja käsittääkseni Don Tacoa ei enää tule, ainakaan samanlaisena kuin se viime kesänä oli. Pojilla on nyt joku catering-bisnes ja siihen kärryn paikallehan avataan uusi kesäterassi. Arvannet kuka avaa?
Äh, se Don Tacon kärry siis oli liian hyvää ollakseen totta pidempään kuin yhden kesän. Nyt harmittaa ja kovaa. Ne tacot olivat oikeasti terveellistä pikaruokaa, kasviksia ja mausteita oli käytetty kunnolla.
Kyllä taas jurppi, kun Keskustorilla oli joku maalaistapahtuma viikonloppuna. Markkinat kuin markkinat, aina samat patalappuja myyvät mummelit, lörtsyt ja makkarakojut. On jotenkin surkuhupaisaa ja haikeaa, että Tampereen huippuravintoloitsijat lähtevät Helsinkiin Street Food -tapahtumaan, ja katuruoan huippua edustavat täällä Keski-Euroopasta tulevat myyjät. Aika leipä- ja makkarapainotteista se heidänkin tarjontansa on ollut Eurooppalaisella ruokatorilla.
Tuo Masun ”tamperelaisuus” minuakin vähän epäilyttää. Sivumaun Jani tosin ei kokenut sitä häiritseväksi. Mutta mutta mutta….miksi sen tamperelaisuuden pitää ihan jokaisella elämän ja kulttuurin saralla tarkoittaa sitä, että vedetään homma mahdollisimman mainstreamisti? Kesän suurimman kaupunkifestarin esiintyjät ovat vuodesta toiseen Apulanta ja Happoradio, hohhoijaa. Teattereissa vetonaulakappaleet ovat aina jonkin sortin mansehekottelua. Joko veivataan kainalopieruja, manserokkia tai joku eläkeläinen viljelee vanhan ajan murteella muistoja Epilän mutkasta.
Todella usein tuntuu käyvän niin, että joku luova tyyppi aloittaa taiteensa tai bisneksensä täällä, turhautuu nurkkakuntaisuuteen ja arasteluun, muuttaa Helsinkiin ja breikkaa. Ja tämä ongelma kattaa mielestäni Tampereella elinkeinoelämän ja kulttuurin monet sarat, en puhu vain ravintoloista. Kaupunkia markkinoidaan ulkomaalaisille vuodesta toiseen sillä, että vii häv hier tis ting koold mustamakkara änd Leenin-museo. Ja sitten ihmetellään vilpittömästi, miksi turistit eivät Ryanairista huolimatta löydä tänne, ja miksi Tampereelle naureskellaan jonkinlaisena pikkuneukkulana brittiläisissä matkailujulkaisuissa.
Mutta se 30 vuotta vanha Manse-kuvasto, se on täällä kuin joku pyhä Graalin malja. Jos arvostelet sitä ja toivot, että Tampereen viitekehykseen alettaisiin liittää jo vähän muitakin asioita kuin jääkiekko, manserokki ja mustamakkara, saat herkästi kuulla olevasi nirppanokka, todellisuudesta irtautunut hipster, mitä milloinkin. Ja se on todella sääli, koska viha-rakkaussuhteestani huolimatta rakastan kotikaupunkiani enemmän kuin vihaan. Näen täällä hirveästi potentiaalia ja lahjakkuutta, mutta jotenkin se aina töksähtää käytännön tasolla. On vain niin helppoa antaa olla ja lähteä sinne Helsinkiin. Myönnän, että itsekin varmaan lähtisin, ellei perhe olisi täällä. Se olisi niin paljon helpompi ympäristö luovan alan free-työläiselle.
Hei, loistava vinkki tuo hotopot -paikka, sinne!
Tämä aihepiiri on lähellä sydäntä, toivottavasti se että ihmiset rummuttavat ja luovat ja ilmaisevat kysyntää, tuo myös tarjontaa!!
En Tamperetta tunne, mutta tunnistan samat ongelmat Suomen kotikaupunkini Kuopion kohdalla. Hieman parannusta on viime aikoina tapahtunut, mutta kaikki ravintolat toivottaisin ehdottomasti tervetulleiksi. Esimerkiksi hyvä intialainen ja nepalilainen ovat hyvin positiivisia uutuuksia – harmi vain se intialainen on kovin usein tyhjä ja esimerkiksi Rosso on aina täynnä. harmi.
Tosin en ole varma onko kovinkaan eksoottinen ruoka se savolaisten juttu, ainakin yksi kiinalainen ravintola Kuopiossa tarjoaa myös nakkeja ja ranskalaisia. Kuitenkaan en ole ajatuksen kanssa yksin, kävisin ehdottomasti uusissa paikoissa jos niitä olisi.
Kaikkein eniten ihmettelen sitä, että kehnosti tehdylle koti- ja grilliruoan sekamuodolle tuntuu olevan kysyntää. Siis niille tikkuisiksi korvennetuille, paneroiduille kana- ja possufileille, ylikypsäksi keitetylle pastalle ja riisille, pelkällä suolalla maustetulle metsäsienisoosille.
Kävin jonkin aikaa sitten tällaisessa kotiruokaravintolassa. Sinä päivänä tarjolla oli kanaa. Oli kengänpohjaa muistuttavia kanaleikkeitä, sen lisukkeena kuivaksi kärvennettyä kana-riisilaatikkoa ja vielä kanakeittoakin. Annostaan sai lisäksi täydentää veteläksi höyrytetyillä pakastevihanneksilla ja paistinperunoilla. Ravintolassa lappasi koko ajan väkeä, ja etenkin miehet kävivät kiittelemässä, miten hyvää ruoka on, ja ihanaa, kun saa ottaa buffetista vaikka kuinka monta lautasellista.
Buffetin jokainen raaka-aine oli kypsennetty päin helvettiä. Mausteita ei ollut käytetty lainkaan (suolaa lukuun ottamatta), ja mauttomuutta kompensoitiin rasvaisuudella. Ja tätä ruokaa vielä käytiin kiittelemässä erityisen maistuvaksi.
Tavallisessa kotiruoassa ei ole mitään vikaa. Syön joskus ihan mielelläni lounaaksi kanaa ja riisiä tai perunoita, mutta ei niiden valmistaminen ja maustaminen edes auttavasti voi olla näin vaikeaa. Tai sitten voi, valitettavasti…
Joo just viikonloppuna samaisilla maalaismarkkinoilla otti kovasti aivoon, että olisin voinut syödä yhdistettynä aamupala-lounaana jotain pientä suolasta ja ainoa vaihtoehto oli joko kebab-pannu, muikut tai yhdestä kojusta löytynyt pussisämpylä. En tiedä mistä kiikastaa, kun oman kylän kokit katoaa Helsinkiin ja täällä pop-up-tapahtumissa on Bella Roma ja Siperian Juvenes (ikuiset traumat..). Miksei Food Is Art astu ulos ravintoloistaan? Se vasta oliskin jotakin!
Ja oivoi, Hanabi. <3 asuttiin sen vieressä ja käytiin melkein viikottain ramenilla. Tuli itku kun ne lopetti, edes Gaijinin ramen ei musta ollut niin hyvää kun rakkauteni Hanabissa!
Ilouutinen: Fafa’s etsii tiloja Tampereelta! En malta odottaa <3
https://www.facebook.com/pages/Fafas-Isoroba-2/121332237980729
Mitä, et ole tosissasi, ihanaa! Jospa tämä saisi aikaan sen, että kebsujen taso kohentuisi yleisesti edes hitusen täälläkin.
Ainahan sitä saa toivoa. Jotenkin tuntuu että sitten kun Fafa’s tänne tulee allekirjoittaneesta tulee sen vakioasiakas.
Samma här, koska mä en ole koskaan, siis koskaan syönyt tässä kaupungissa hyvää falafelia. Kamalaa kuivaa pakastemurua yleensä.
Fafa’sin facebook sivujen mukaan avautuu maalis-huhtikuussa! Sehän on ihan kohta!
Ojjojjooj! Mihinköhän se tulee?