Tampere on siipikaupunki, mutta minun tulee syötyä näitä kansallisaarteita kovin harvoin. Pääsyy on se, että mies ei voi sietää siipiä, enkä viitsi niitä yksinkään syödä. Tunnustan siis heti alkuun, että seuraava arvostelu on siipinoviisin kirjoittama.
Yritän nyt arvioida Tampereen legendaarisinta siipiravintolaa, Siipiweikkoja, mittapuunani muut mättöpaikat. Siis pizzeriat, hampurilaispaikat, kebsulat ja grillit. Tässä kategoriassa olen antanut tähän mennessä parhaat tähdet Vaakon Nakille. Itse asiassa Vaakon Nakki taitaa olla kaikista arvostelemistani paikoista ainoa täydet viisi tähteä saanut. Yksikään Tampereen fine dining -paikka ei ole vielä ollut täyden vitosen kokemus, mutta Vaakon pihalla olen lähes herkistynyt kyyneliin.
Olen kuullut monen ylistävän vuodesta 1993 toimineen Siipiweikkojen siipiä kaupungin parhaiksi. Ravintolan antimia voi myös tilata kotiin, ja tiedän ihmisten tilanneen täältä jopa satojen siipien satseja bileisiinsä. Rohkaistuimme ravintolaan joulun alla kaverini kanssa. Siis todellakin rohkaistuimme. Siipiweikot on todella pieni ravintola, ja tunnelma on äärimmäisen intiimi ja maskuliininen. Viehätysvoimaamme nyt mitenkään yliarvioimatta, mussutus loppui aika monessa pöydässä, kun tulimme ovensuuhun ihmettelemään. Siipiweikot ei ehkä ole se paikka, johon haluaisin tulla ilman seuraa nuoleskelemaan sormiani ja kalvamaan luita testosteronin keskelle. Tänne on tultava porukalla.
Sali on paljon viihtyisämpi ja siistimpi kuin odotin. Pöydät siivottiin nopeasti, eikä ilmassa ollut friteeratun ruoan tunkkaista hajua toisin kuin monissa vastaavissa paikoissa. Pelkistetty sali on myös sisustettu kauniisti: saimme syödä suorastaan romanttisesti pienen seinälampun valossa.
Mainittakoon heti alussa, että palvelu oli todella mukavaa, välitöntä ja lämmintä. Meitä palvellut mies nautti selvästi ihmisten kanssa olemisesta, ja hänen konstailematon mutta kohtelias tyylinsä sopi ravintolaan hyvin.
Alkupaloiksi tilasimme sekalaisen lajitelman finger foodeja. Lautasillemme päätyi ainakin kierreranskalaisia (4,50 e), pari miniquesadillaa (1,20 e/kpl), tuorejuustolla täytettyjä, friteerattu teazereita (1,20 e/kpl), sipulirenkaita (50 snt/kpl) ja tulisia kananugetteja (1,20 e/kpl). Dipeiksi valitsimme bbq:n, valkosipulin ja XXHotin. Minä otin siipiannokseen kuuluvat dippivihannekset tuplana (+ 50 snt). 16 siipeä sisältävä annos maksoi tasan kympin.
Annan miinusta siitä, että dippisysteemi oli sekava. Alkupalojen kanssa tarjoillaan aina automaattisesti jokin dippi, ja myös siipiin kuuluu oma dippinsä. En valitettavasti muista tarkasti, mitkä kastikkeet mihinkin annoksiin kuuluivat, eikä asiasta ole menussa mitään mainintaa. Olimmekin hieman pyörällä päästämme, kun tarjoilija selvitti dippisysteemiä. Juomaksi valitsin luonnollisesti ison oluen (5,80 e). Olut tarjoiltiin ihanan kylmästä ja huurteisesta tuopista.
Alkupalat olivat niin maittavia kuin friteerattu ruoka vain voi olla. Oikeassa mielentilassa aivan törkeän hyvää, mutta hiukan yksitoikkoista. Plussaa siitä, että keittimessä ei ollut pyörinyt päiväkausia vanha rasva. Alkupalojen kuori oli rapea, eikä siinä ollut härskiintyneen rasvan hajua, joka on friteeratussa ruoassa totaalinen turn off. Suosikkejani olivat friteeratut tuorejuustopalat ja yllättäen kananugetit. Näiden nugettien liha nimittäin oli mureaa, ei epämääräistä mössöä.
Kaverini kierreperunat olivat myös positiivinen yllätys. Jack The Roosterissa kierreperunat muistuttivat uppopaistettua muusia, mutta Siipiweikoissa peruna oli perunaa. Ja täysin asiaan kuulumaton huomautus: älykkäät ihmiset kuulemma syövät tutkimusten mukaan kierreperunoita, eivät ranskalaisia tai tikkuperunoita. Opin tämän kaveriltani, ja aion jatkossa peitellä junttiuttani syömällä aina kierreperunat.
Siivet olivat minulle alkupalojen jälkeen pienoinen pettymys. Tosin nyt tulemme taas kuuluisien makumieltymysten problematiikkaan. Minun mielestäni friteerattujen siipien liha oli päässyt hieman liian kuivaksi ja tikkuiseksi. Kaverini taas pitää juuri tällaisista lähes käräytetyistä siivistä. Minunkaan mielestäni siivet eivät saa olla lötköjä, mutta olisin silti kaivannut enemmän mehevyyttä.
Pettymyksekseni mild-vahvuinen siipikastike oli todella mietoa, ja maku oli enemmänkin etikkainen kuin mausteinen. Juuri tämä etikkaisuus ja pelkän tabascon käyttäminen minua tympii ravintoloiden siipikastikkeissa. Haluan chiliä, pippuria, mausteita. Kaverini taas tykästyi kastikkeeseen, koska hän pitää etikan aromista.
Tilaamani erittäin tulinen dippi ei ollut mielestäni tulisuutta nähnytkään. Dippi oli tehty niin, että aurajuustokastikkeen päälle oli lorautettu punaista maustekastiketta. Dippi oli jopa miedompi kuin keskivahva siipikastike. Olisi pitänyt uskaltautua tilaamaan Kamikaze-vahvuus, mutta näistä tulisuusasteista ei voi koskaan tietää. Siedän tulisuutta ehkä hieman keskimääräistä paremmin. Todella kovaa potkivan ruoan ystävälle Siipiweikkojen soosit saattavat olla aivan liian mietoja.
Olin hieman pettynyt myös siihen, että tupla-annos dippivihanneksia oli todella pieni, yhteensä maksimissaan kymmenen porkkana- ja selleritikkua. Tämän pitäisi mielestäni olla perusannos, ja tuplasatsin merkittävästi runsaampi.
Jälkiruokia Siipiweikkojen listalla ei ole. Ulko-ovella on tosin jäätelöallas, josta voi ostaa makeaa. Toisaalta on hyvä, että tämän tyyppinen ravintola keskittyy ydintuotteeseensa, sormiruokiin ja siipiin. Mutta idean ympärille voisi kehittää myös pari makeaa jälkiruokaa. Miten olisi jäätelön kanssa tarjoiltava friteerattu suklaapatukka, kuten Ruby and Fellasissa? Tiedän, kuulostaa karmealta, mutta se on ihanaa. Tai ehkä ihan rehellinen friteerattu voi. Tällaistakin on tietääkseni kokeiltu jossain.
Olin jo lähellä huomauttaa siitä, että vessassa ei ollut saippuaa, mikä on ikävää, sillä asiakkaat käyvät pesemässä käsiään ennen ja jälkeen ruokailun. Mutta henkilökunta huomasi tämänkin puutteen nopeasti ja korjasi asian.
Siipiweikot on helppo ja mutkaton ravintola, joka luottaa vuodesta toiseen hyväksi todettuun konseptiin. On mukavaa, että tämä frittiravintola ei ole tunkkainen ja sottainen, ja palvelu on näin hyvää. Sekavassa dippisysteemissä olisi parantamisen paikka, ja siipiannoksessa saisi olla enemmän kasvistikkuja. Myös jälkiruokapuolta voisi harkita. En kaipaa raakapakastettuja suklaakakkuja, mutta hyvän paikallisen tuottajan jäätelöistä kootut annokset ja jokin friteerattu makea pala tai suklaadippi voisi olla napakymppi. 23,50 euroa on varsin kohtuullinen hinta näin runsaasta annoksesta. Hinta-laatusuhde on siis enemmän kuin kohdallaan.
Tuomio: 3 tähteä.
Suosittelen syventämään siipikokemusta visiitillä Sticky Wingersiin. Minä ja puolisoni hurahdimme tamperelaisina siipiin pari vuotta sitten. Olemme käyneet testaamassa Siipiveikot pariin otteeseen, mutta mielestäni paikasta ei voi puhua edes samana päivänä Wingersin kanssa. Kastikkeissa on mistä valita ja etikan sijaan niissä on makuja! Löytyy tulista, todella tulista ja sitten monenlaisia pippuri, valkosipuli ym. maustettuja. Ota mieskin mukaan, listalta kun löytyy myös oikein mehukkaita hampurilaisia, jos sellainen uppoaa siipiä paremmin. Jälkkärilistakin on sekä alkupaloiksi aika samoja settejä kuin Siipiveikoilla. Siipien taso vaihtelee päivästä riippue hieman, mutta useimmiten niissä ei ole pakastetun makua ollenkaan. Ainoana moitteena paikasta sanon sen, että tarjoilijat ja keittö eivät tunnus hanskaavan kiirettä kovin hyvin: mikäli ravintola on täynnä, ruokaa saa odottaa. Hiljaisempina päivinä homma luistaa paremmin.
Pakko myöntää, että minulla on SW:stä aika nihkeä kuva Eat.fi:stä lukemieni arvostelujen perusteella. Etenkin tuosta palvelusta olen kuullut huonoa. Olen tosi kyllästynyt siihen, että tyhjässäkin ravintolassa ruokaansa saa odottaa, ja pöydässä käy 2-4 eri tyyppiä pyörähtämässä ruokailun aikana, eivätkä tarjoilijat keskity muutamaan pöytään ja palvele niitä kunnolla.
Siipiweikkojen listalta löytyy 1 jälkiruoka, joka on omenapiirakka muistaakseni jäätelön kanssa.
Siipien kastikkeen juttu on juurikin se etikkaisuus. Yleensä siipiä pitää syödä pari kertaa, jotta se juttu aukeaa ja alkaa niistä tykkäämään. Siipiweikoilta saa parhaat ns. original siiwet. Sticky wingerin siivet on ihan jees ja jos ei siitä peruskastikkeesta tykkää niin on muitakin. Aina kuitenkin kun olen sw:llä käynyt niin palvelu on ollut hidasta ja oheismatskut eli ranskalaiset, fingerfoodit yms. huonoja/raakoja/kylmiä. Hookista puhumattakaan. Siinä ravintolassa ei voi sitten syödä kyllä yhtään mitään.
Jos haluaa hyviä siipiä niin siipiweikot on ainoa oikea valinta :). Kun menen sinne syömään niin silloin haluan nimenomaan siipiä ja niin hyviä ei muualta mielestäni saa. Vaikka jossain ravintolassakin olisi paremmat oheismatskut yms. niin siipien taso ratkaisee. Nimimerkikllä Siipi ja siipiweikkofani
Suuret kiitokset kun vinkkasit tuosta jälkiruoasta! Joku tuollainen perinteinen perussetti, tyyliin omenapiirakka ja jäätelö, sopisi tällaiseen paikkaan ja tyydyttäisi makeannälän. Minulla iskee rasvaista ruokaa syödessäni aina barbaarivaihde päälle, ja olisi kivaa syödä joku pieni makea edes puoliksi seuralaisen kanssa aterian päätteeksi.
Siivet, niiden kastikkeet ja oikea koostumus herättävät kyllä melkoisia intohimoja ja mielipiteitä. Kun linkkasin tämän jutun Facebook-sivulleni, kommentteja tuli muutamassa tunnissa nelisenkymmentä. Yhden mielestä Höyryssä tehdään ainoita amerikkalaistyylisiä siipiä, toisen mielestä Hookissa on mehevämpää lihaa ja paremmat soosit, kolmannen mielestä Hookin siivet ovat löllöjä ja kastike muistuttaa Uncle Ben´siä.
Mitäpä muuta tässä voi siis tehdä, kun aloittaa Tampereen siipiskenen valloituksen. Mun on pakko testata noi kaikki ravintolat, vertailun vuoksi toki useampaan otteeseen. Voi harmi 😀
Hahah.. se on kyllä totta että kaikkien mielestä juuri siinä omassa lempipaikassa on parhaat ja oikeat siiwet. 🙂
Käynpäs vielä täydentämässä tätä vanhaa kokemustani. Siipiweikkojen maailma on avautunut minulle vielä paremmin, sillä olen tämän arvostelun jälkeen tehnyt paikassa toistuvaa etnografista havainnointia – viimeksi eilen.
Ravintolassa on siis myös alakerta. En tajunnut tätä ensimmäisellä käyntikerralla. Alakerta tuntui jopa hiukan yläkertaa isommalta. Ja siipien kaveriksi voi valita myös Grelin salaatin. Tämä oli hyvä veto. Aurajuusto toi kuitenkin inasen äijämäisyyttä salaattiin.
Olen ehkä alkanut hiljalleen ymmärtää näiden rapeiden siipien päälle. Tällä hetkellä tilanne on fifty-fifty. Toisaalta rakastan pehmeiden siipien läskisyyttä, toisaalta Siippareiden siipien runksahtelevaa rapeutta. Tilanne vaatii siis jatkuvaa päivitystä.
Taidan olla vähän rakastunut…